Sauli Sinkkonen muuttaa avopuolisonsa kanssa Akaaseen

Risto Lahti on tehnyt yhteistyötä Sauli Sinkkosen kanssa nuorten maajoukkueessa ja A-Volleyn nuorten joukkueissa. Nyt parivaljakko on jälleen yhdessä.

Akaan-Volleyn Mestaruusliigajoukkueeseen liittyvä keskipelaaja Sauli Sinkkonen nähdään Akaa-Volleyn kokoonpanossa ilmeisesti jo tulevana viikonloppuna Oulussa ja Kokkolassa. Akaalaisyleisön eteen Suomen miesten lentopallomaajoukkueen avainpelaajiin kuuluva Sinkkonen ilmestyy sunnuntaina 21.10. Kello 17 alkavassa pelissä vastustajana on perinteikäs Raision Loimu.

– Sopimus on niin kutsuttu ottelukohtainen. Sinkkosella on täten mahdollisuus siirtyä ulkomaille kesken kauden, mikäli tarpeeksi houkutteleva tarjous löytyy, selvittää Akaa-Volleyn manageri Risto Lahti.

Yli kaksimetrisen sekä Belgiassa (2016-17) että Ranskassa (2017-18) ammatikseen pelanneen Sinkkosen manageri Nisse Huttunen tekee töitä luotettavan ja mahdollisimman korkealla tasolla pelaavan joukkueen löytämiseksi.

– Ensi sijassa kartoitamme eurooppalaisia seuroja. Kausi on kuitenkin jo käynnissä ja joukkueet ovat täynnä. Pelipaikka saattaa avautua esimerkiksi jonkun avainpelaajan loukkaantumisen seurauksena, kertoo takavuosina myös A-Volleyn paidassa esiintynyt Sinkkonen.

Äetsäläisen FC57:n kasvatti ja yhdeksän vuotta Rantaperkiön Iskua edustanut 29-vuotias lentopalloilija oli mukana A-Volleyn voittaessa Suomen Mestaruudet sekä A-junioreissa että alle 21-vuotiaissa. Akaalaiselle lentopalloyleisölle ehkä tutumpi pelaaja on Saulin vanhempi veli Saku Sinkkonen, joka edusti Akaa-Volleyta useiden vuosien ajan.

Sauli Sinkkonen muuttaa avopuolisonsa kanssa asumaan Akaaseen.

Kuortaneen kautta menestykseen

Sauli Sinkkonen tuntee olonsa kotoisaksi Akaa-Volleyn pelipaidassa. Maajoukkueen keskipelaaja on
voittanut A-juniorien ja alle 21-vuotiaiden SM-kultaa A-Volleyn väreissä.

Palloiluhallit tulivat Sinkkoselle tutuiksi jo lapsena. Hänen molemmat vanhempansa Paula ja Jarmo ovat pelanneet lentopalloa kansallisella tasolla.

Kun pituutta ja pallonkäsittelytaitoa tarttui nuoreen mieheen riittävästi, tie vei Kuortaneen urheilulukioon ja nuorten maajoukkuevalmennukseen. Tuolta ajalta Sinkkosella on palkintokaapissaan Pohjoismaiden mestaruusmitali.

– Rantaperkiön ajalta minulla on kaksi SM-pronssia ja Suomen Cupista sekä kultainen että hopeinen mitali. Vuonna 2008 Suomen Lentopalloliitto palkitsi minut kauden miesjuniorina, luettelee Sinkkonen uransa tähtihetkiä kotimaassa.

Miehen saavutukset kansainvälisillä kentillä ovat nekin huomattavat. Vuodesta 2015 lähtien maajoukkueen vakiokalustoon kuuluneella Sinkkosella on EM-kisojen 11. sija ja juuri päättyneiden MM-kisojen 13. sija.

Seuratasolla mainittavimmat merkinnät löytyvät viime kaudelta Ranskasta Chaumont Volley-Ball 52 -joukkueesta. CVB52 sijoittui toiseksi sekä maan liigassa että cupissa ja sen lisäksi ylsi 12 parhaan joukkoon Euroopan Mestarienliigassa.

HEI, LÖYSIT TIMANTIN!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.

Uusi käyttäjä, luo itsellesi tunnukset, niin pääset aloittamaan ilmaisen kokeilujakson.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>