Tuore vasemmistoliittolainen ei ymmärtänyt kannattaneensa Mäntymäen vanhainkodin myyntiä

Ylevä moralisointi ajoi Heli Piiraisen vihreistä vasemmistoliittoon

Vihreiden besserwisseröinti ja paikallinen pieni tuulenvire ajoivat Heli Piiraisen vasemmistoliittoon. Jatko kaupunginhallituksessa ei ole vielä varmistunut.

Akaalainen valtuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen Heli Piirainen ilmoitti viime viikon tiistaina jatkavansa politiikan tekemistä vasemmistoliiton riveissä. Piirainen on kolmannen kauden vihreä valtuutettu Kylmäkoskelta.

Piiraisen mukaan hän on liittynyt vasemmistoliiton jäseneksi, ja jäsenyys astui voimaan viime viikon alusta. Vasemmistopolitiikka on ollut hänelle aina varteenotettava vaihtoehto.

– Se on varmaan näkynyt minun tekemisissäni vahvasti myös vihreänä. Ainakin olen saanut siitä sekä positiivista että negatiivista palautetta.

Loikka pois vihreistä johtuu Piiraisen mukaan lähinnä muutoksista puolueen poliittisessa ilmapiirissä ja linjassa. Viime ajoilta hänelle tulee päällimmäisenä mieleen se, että vihreissä on harjoitettu besserwisseröintiä.

– Semmoista ylevästi toisia moralisoivaa linjaa jopa omia kohtaan, ja se ei ole sitä vihreätä, mitä minä aikoinaan ajattelin. Toki ymmärrän, että kun puolueessa tyypit vaihtuvat, niin linjakin vaihtuu, Piirainen kuvailee.

Hänen mukaansa paikallisen tason asiat joko myötävaikuttavat tai hidastavat puoluevaihdoksen kaltaista päätöstä.

– Sanotaanko, että pienen tuulenvireen lailla vauhditti, Piirainen kuvailee Akaan tilannetta tovin asiaa pohdittuaan.

Riistofirmat eivät saa saada jalansijaa Akaassa

Heli Piiraisen mukaan hänen lähtöönsä ovat Akaan vihreiden valtuustoryhmässä myötävaikuttaneet enemmän asiat kuin ihmiset.

– Tiedän, että ulospäin näyttää, että ihan ei ole ollut ruusuilla tanssimista.

Puolentoista vuoden aikana Piirainen kertoo huomanneensa, että hänen olemisensa muuta ryhmää enemmän vasemmalla ei kaikissa asioissa sopinut muille. Yksi tällainen asia oli Mäntymäen vanhainkodin kauppa, jota Piirainen on vastustanut kaupunginhallituksessa sen jälkeen, kun valtuusto oli jo päättänyt rakennuksen ja palveluiden myymisestä Esperi Carelle.

– Mäntymäki taisi olla kaiken kaikkiaan sellainen, että se tuli vähän puskista. Olennaisenahan siinä tietysti oli se, että minä olin helmikuussa 2017 ollut äänestämässä vanhassa valtuustossa Mäntymäen myynnin puolesta.

Piiraisen mukaan hän ei valtuustossa tajunnut, että Mäntymäki myydään, ja ”että meillä ei ole minkäänlaista vaikutusvaltaa siinä kohtaa, kun kilpailutus on tehty”.

– Meidän olisi keväällä pitänyt pystyä laatimaan kilpailutuksen kriteerit niin, että monikansalliset riistofirmat eivät pääsisi saamaan jalansijaa Akaaseen.

Miten Piirainen sitten karsisi monikansalliset tai ulkomailla omistetut palveluntuottajat pois kilpailusta?

Heli Piirainen lähti vihreistä ja vihreä huivi Piiraisen kaulasta.

– En tiedä. Mutta soisin, että kun me teemme kilpailutuksia, me asetamme ehdot niin, että ne sallivat lain suomissa rajoissa kotimaisia tuottajia. Esimerkiksi Coronariahan on avainlippusertifikaatin saanut yksityinen palveluntuottaja.

Muutenkin kilpailutuksen kriteerit pitäisi Piiraisen mielestä asettaa niin, että Akaassa pystytään suosimaan paikallisia ja kotimaisia toimijoita.

– Yksikään kilpailutus, joka suosii monikansallisia firmoja varsinkaan hoitofirmojen kohdalla, ei ole kansantaloudellisesti kannattavaa, Piirainen paaluttaa.

Kati Kuusisto tulossa kaupunginhallitukseen

Heli Piirainen kertoi Akaan vihreälle valtuustoryhmälle loikastaan vasta sen jälkeen, kun vahvistus Vasemmistoliiton jäsenyydestä oli tullut puoluetoimistolta. Akaan vasemmistoliiton valtuustoryhmään tai muihin puolueen paikallisiin edustajiin Piirainen ei ennen loikkaa ollut missään yhteydessä.

– Sen jälkeen, kun ilmoitin vihreiden valtuustoryhmälle, laitoin sähköpostia vasemmistoliiton valtuustoryhmälle. Siellä reagoitiin tosi positiivisesti.

Ainakin viime keskiviikon valtuuston kokouksessa Piirainen olisi vielä edustanut vihreitä, mutta hän ei ollut paikalla. Piirainen ei tiedä, saako hän pitää paikkansa Akaan kaupunginhallituksessa. Sekin on kuulemma auki, kenen kanssa asiasta keskustellaan.

– 16.10. on kaupunginhallituksen kokous, ja olen sinne menossa. Minä otan mitä tuleman pitää.

Piirainen sanoo reagoivansa muiden sanomisiin kaupunginhallituspaikasta sen perusteella, kuka sanoo.

– Jos kokoomuslaiset sanovat, että et oikein voi jatkaa, niin minä totean, että se ei kuulu teille pätkänkään vertaa.

Piiraisen mukaan kokoomuslaiset ovat olleet jo liikkeellä Facebookissa.

– Itse asiassa sellaiset kokoomuslaiset, jotka eivät muka ole enää mukana päivänpolitiikassa aktiivisesti. Heillä on tällainen tapa, että he ovat kärkkäänä aina neuvomassa. Se heille suotakoon.

Heli Piiraisen mukaan luottamuspaikkaneuvotteluissa ryhmien kanssa on sovittu, että vihreillä on kaupunginhallituksessa tällä valtuustokaudella yksi kokonainen kausi ja yksi puolikas kausi. Piiraisen piti istua vihreiden edustajana koko kausi ja Kati Kuusiston toisena vihreänä jälkimmäinen kaksivuotispuolikas.

Akaan kaupungin hallintopäällikön Salla Saari-Männistön mukaan valtuusto on 14.6.2017 asettanut kaupunginhallituksen kahden vuoden toimikaudeksi. Piiraisen ei toistaiseksi tarvitse erota hallituksesta ellei hän itse halua.

– Mikäli kaupunginhallituksen jäsen tai varajäsen ei hae eroa valtuustolta kyseisestä luottamustehtävästä, hänen jäsenyys tai varajäsenyys jatkuu kaupunginhallituksessa toimikauden loppuun asti 31.5.2019.

Mielipiteet kuin yö ja päivä

Heli Piirainen kertoo, että liittyessään vasemmistoliittoon hän ei miettinyt, minkälaiseen valtuustoryhmään hän Akaassa on siirtymässä. Esimerkiksi Matti Humalojaan verrattuna Piirainen on ollut monissa asioissa vahvasti eri mieltä. Kun ex-kaupunginjohtaja Aki Viitasaaren irtosanomisasiaa käsiteltiin syyskuun alussa hallinto-oikeudessa, Piirainen todisti kaupungin ja Humaloja Viitasaaren puolesta.

Vasemmistoliiton valtuustoryhmän Matti Humaloja (vas.) ja Jukka Saari ovat olleet esimerkiksi Aki Viitasaaren erottamisesta eri mieltä kuin tuore puoluetoveri Heli Piirainen vihreinä aikoinaan. Kuva: Juha Kosonen.

Keskustan koulun peruskorjausta Piirainen on vastustanut yhtä kauan kuin Humaloja puolustanut.

– Meidän mielipiteethän eroavat näissä asioissa kuin yö ja päivä, Piirainen myöntää mutta uskoo, että näkemykset mahtuvat samaan valtuustoryhmään.

Vuonna 2014 Piirainen oli Pirkanmaalla vihreiden kansanedustajaehdokas. Samaa hän suunnitteli tänäkin vuonna.

– Minun piti lähteä ehdolle mutta kieltäydyin. Se johtui siitä, että olin ruvennut miettimään siirtymistä vasemmistoliittoon. Myös Pirkanmaan vihreiden piirihallituksen varapuheenjohtajuudesta luopumisen syy oli se, että olin ruvennut miettimään puoluevaihdosta, Piirainen tunnustaa.

Piirin varapuheenjohtaja on isossa roolissa muun muassa vaalikampanjan suunnittelussa ja toteuttamisessa.

– Tiedän, että jos siinä ei pysty olemaan 150-prosenttisesti sekä sielulla että fysiikalla mukana, on reilua myöntää se. Sitten siihen saadaan sellainen, joka pystyy sen tekemään.

Juuri nyt Piirainen on ehdokkaana Akaan seurakuntavaaleissa. Kun hän asettui Reino Salminiemen pyynnöstä Avoimen seurakunnan ehdokkaaksi, taskussa oli vielä vihreiden jäsenkirja. Vasemmistoliiton ja demareiden ehdokkaat ovat nyt toisella listalla, mutta Piiraisen mukaan luvassa ei ole mitään manöövereitä, jos hänet valitaan kirkkovaltuustoon porvareita vilisevän ryhmän edustajana.

– Minulle kirkkovaltuustossa vaikuttaminen ei ole puoluepolitiikkaa.

Kommentit (2)

  1. timovepsalainen

    Kansainvälisen tahdissa monikansallisia vastaan, vahvalla moraalilla vihreiden äänillä vasemmistoliiton edustajaksi, vihreiden hallituskiintiöllä hallitukisessa vasemmistossa istuen… kyllä, ei ole mitään neutoteltavaa tässä, ihan normipäivä.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?