Mallashovi Akaa tarjoaa laadukasta lähiruokaa ja rentoa meininkiä

 

Jussi Haliseva (vas.), Jesse Forsström ja Ville Ranta kertovat, että Mallashovi panostaa tuoreista raaka-aineista tehtyyn ruokaan ja laadukkaisiin juomiin.

Toijalassa 20.9. ovensa avaava ravintola Mallashovi Akaa tuo uusia raikkaita tuulahduksia akaalaiseen ravintolakenttään. Ravintola sijaitsee Kurisjärventiellä samassa kiinteistössä yökerho Kruunan ja Klaavan kanssa.
Mallashovi Akaa on lapsiystävällinen koko perheen ravintola, jossa yhdistyvät rento tunnelma ja herkullinen ruoka. Mallashoviin voi piipahtaa myös nauttimaan oluen tai pari vaikkapa rankan työpäivän jälkeen. Ravintolaa pyörittävät toimitusjohtaja Ville Ranta sekä hänen yhtiökumppaninsa Jesse Forsström ja Jussi Haliseva. Kolmikolla on vankka kokemus ravintolamaailmasta, sillä he pyörittävät Mallashovi-ravintoloita myös Tampereella ja Ylöjärvellä sekä Kulttuurikeskus Maanalaista Tampereella.
Ville Rannan mukaan Mallashovin ruokalistan kulmakivi on tuoreet raaka-aineet.
– Teemme kaikki kastikkeet itse ja esimerkiksi fish and chips -annoksen kala paneroidaan alusta asti täällä. Teemme paljon lähiruokaa ja muun muassa lihat tulevat lähitiloilta. Pyrimme tekemään paikallisten toimijoiden kanssa yhteistyötä niin paljon kuin mahdollista, Ranta toteaa.
Mallashovin listalta löytyy esimerkiksi kielen mennessään vieviä gluteenittomia hampurilaisia sekä täysin vegaanisia annoksia. Ranta lupaa myös, että ruokalistalta löytyy uutta ja erilaista twistiä, jollaista ei ole Akaassa ennen nähty. Ruokalista elää asiakkaiden toiveiden ja ehdotusten mukaan.

Urheilun ystäviä Mallashovi viihdyttää neljän television ja yhden ison screenin voimin. Luvassa on mahdollisuuksien mukaan muun muassa Akaa-Volleyn ja Leijona Futsalin pelejä sekä liigaa, formuloita ja jalkapalloa. Tapparan faneille on 29.9. tiedossa varsinainen herkkupala, sillä Tappara–Saipa -pelin jälkipelit pelataan Mallashovi Akaassa.
– Hakametsän hallilta lähtee pelin jälkeen fanien bussikuljetus suoraan tänne. Voi olla, että mukaan lähtee muutama Tapparan pelaajakin. Kaikki ovat tervetulleita mukaan, vaikka eivät olisi peliä olleetkaan katsomassa, Ranta sanoo.
Mikäli kurkku sattuisi jälkipelien tiimellyksessä kuivumaan, löytyy Mallashovista kattava valikoima vaativaan makuun sopivia erikoisoluita ja -siidereitä.
– Panostamme niihin varsin isolla kädellä. Esimerkiksi käsityöläisoluiden ja erilaisten makujen arvostaminen on Suomessa jo niin iso juttu, että sitä ei voi jättää huomioimatta, Jesse Forsström toteaa.

Rannan mukaan yrityksen kantava idea on kuunnella akaalaisia asiakkaita ja heidän toiveitaan ja ehdotuksiaan. Yrittäjiin voi olla yhteydessä esimerkiksi puhelimitse, facebookin kautta tai sähköpostitse osoitteessa info@mallashovi.com.
– Me teemme tätä ravintolaa akaalaisille, emme itsellemme. Tämä ravintola elää ja muuttuu asiakkaidensa mukana. Täällä voi syödä hyvin, ottaa rennosti ja tavata ystäviä. Haluamme tehdä tästä akaalaisten oman paikan ja tuoda heille enemmän vaihtoehtoja, jotta niitä ei tarvitse lähteä hakemaan tämän kaupungin ulkopuolelta, Ranta painottaa.
Mallashovissa vietetään avajaisia torstaina 20.9. Avajaishulinat jatkuvat kuitenkin koko viikonlopun, ja myös perjantaille ja lauantaille yrittäjäkolmikko lupaa houkuttelevia tarjouksia ja yllätyksiä.

Ville Ranta, Jesse Forsström ja Jussi Haliseva pyörittävät myös Mallashovin naapurissa sijaitsevaa perinteistä Kruuna ja Klaava -yökerhoa. Kruuna ja Klaava takaa myös jatkossa Akaan hilpeimmän menon aina pikkutunneille asti ja esimerkiksi live-esiintyjät pidetään ohjelmistossa. Esiintyjätoiveita voi esittää suoraan yrittäjille, samoin kuin toiveita ja ehdotuksia paikan kehittämisen suhteen.
– Kruunaan ja Klaavaan on tulossa uudistuksia joskus ensi vuoden puolella. Ensi kesänä uudistamme myös terassia siten, että se palvelee sekä yökerhon että ruokapuolen asiakkaita käyttäjäystävällisesti, Forsström sanoo.
Viikolla Kruunan ja Klaavan tiloissa on mahdollista pitää esimerkiksi kokouksia tai muita yksityistilaisuuksia, joihin tarjoilut järjestyvät Mallashovin puolelta. Catering-tyyppisesti tarjoiluja voi tilata myös asiakkaiden omiin tiloihin.

Kurisjärventie 11, 37800 Akaa. Puh. 03 542 3680

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?