Kiinteistöstä on pidettävä hyvää huolta – korjausvaje hidastaa myyntiä tai jopa estää sen

Arvottomat kiinteistöt tuskin äityvät suurongelmaksi Pirkanmaalla

OP Tampereen toimitusjohtaja Mikko Rosenlund ei näe sellaista tulevaisuutta, jossa Suomessa olisi aavepaikkakuntia. Hänen mielestään arvottomat kiinteistöt ovat surullisia yksittäistapauksia.

Tampereen Seudun Osuuspankin (OP Tampere) toimitusjohtaja Mikko Rosenlund uskoo, että arvottomiksi leimattavista kiinteistöistä ei muodostu suurta ongelmaa Pirkanmaalla. Yksittäiset kohteet voivat kylläkin tuottaa omistajilleen päänvaivaa.

Rosenlundin mukaan monen kaupaksi käymättömän kesämökin tai omakotitalon kohtalona on laiminlyödyt peruskorjaukset, jolloin korjausvelka on voinut kasvaa kohtuuttomaksi.

– Onneksi olemme Pirkanmaalla, toimitusjohtaja Rosenlund huokaisee.

Pankkimies tuntee hyvin arvottomien kiinteistöjen problematiikan. Hänen mukaansa maakunnassamme käsiin jäävät kiinteistöt ovat kuitenkin yksittäistapauksia.

– Suomessa on taantuvia maakuntia, joissa arvottomat kiinteistöt muodostavat ison ongelman. Pirkanmaa elää myönteisen kehityksen ja kasvun aikaa, Rosenlund lisää.

Pankkiiri kiirehtii antamaan neuvoja, joiden turvin arvottomuuden uhkaamia kiinteistöjä pystytään pelastamaan.

– Ykkösohjeeni on, että omistajat pitävät rakennuksistaan hyvän huolen. Niin kesämökit, omakotitalot kuin muutkin rakennukset tarvitsevat jatkuvaa silmällä pitoa sekä oikea-aikaisia huolto- ja korjaustoimia. Yli äyräiden paisunut korjausvelka on yleisin syy, miksi kohde ei käy kaupaksi, Rosenlund korostaa.

Hänen mukaansa myyjän on myös osattava hinnoitella kiinteistönsä realistisesti.

– Monesti oma käsitys kohteen arvosta on yltiöpositiivinen.

Arvottomuuteen on herätty nyt

Mikko Rosenlundin mukaan arvottomia kiinteistöjä on ollut siitä lähtien, kun Suomi alkoi todenteolla teollistua.

– Perinteiset elinkeinot eli maa- ja metsätalous olivat suomalaisten toimeentulon selkäranka aina toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan saakka. 1960-luku toi voimakkaat muuttoaallot suurten ikäluokkien aikuistuessa. Maaseudun ihmiset lähtivät sankoin joukoin työn perässä kaupunkeihin ja Ruotsiin. Silloin tilojen talouskeskukset ja mökit jäivät perheiden ja sukujen yhteiskäyttöön lomapaikkoina, hän muistuttaa.

Monen töllin ikkunoiden ja ovien eteen naulattiin laudat tai ristikot.

– Tuolloin ei kuitenkaan puhuttu arvottomista kiinteistöistä, vaikka monet rakennukset vaipuivat unholaan.

Mikko Rosenlundin mukaan nyt päätään nostanut keskustelu arvottomista kiinteistöistä on uudestaan voimakkaasti etenevän kaupungistumisen lieveilmiö. Maaseudulla on ihmisiä, jotka haluaisivat luopua kodistaan ja hankkia uuden taajamasta tai isommasta keskuksesta palveluiden ääreltä.

– Kokonainen kylä tai taajama saattaa tyhjentyä vakituisista asukkaista. Maassamme on paikkoja, joissa sen paremmin omakotitalot kuin kerros- tai rivitalohuoneistot eivät käy millään opilla kaupaksi. Ongelma on laajentunut ja tullut näkyväksi. Tilanne ei kuitenkaan ole äitynyt epidemiaksi, enkä usko sen sellaiseksi räjähtävänkään, pankkiiri miettii.

Rosenlundin mielestä ajan ilmiötä on suuret hintojen vaihtelut.

– Tosiasia on, että Helsingin parhailla paikoilla sijaitsevien arvokotien kylppärin hinnalla saa toisaalla Suomessa jopa kaksion tai kolmion. Arvonkehityshuolet saavat mittasuhteensa siitä, että tavallisesti asunto on keskeisin osa kotitalouden varallisuutta.

Henkilökohtainen katastrofi

Mikko Rosenlundin mielestä arvottomiksi päätyvät kiinteistöt aiheuttavat murhetta ja päänvaivaa joillekin yksittäisille kansalaisille.

– Jokainen tapaus on valitettava, mutta en usko, että yhteiskuntamme tarvitsee tämän asian ratkaisemiseksi erityistoimenpiteitä. Jonkinlaisen haasteen arvottomat kiinteistöt kyllä synnyttävät, mutta asioissa on syytä säilyttää järkevät mittasuhteet, Rosenlund rauhoittelee.

OP Tampere seuraa tilannetta oman Pirkan OP-Kiinteistökeskuksen asiantuntijoiden kautta. Rosenlund vaihtoi juuri ajatuksia välittäjien kanssa, eivätkä he näe arvottomissa kiinteistössä suurta uhkakuvaa.

– Meidän on ymmärrettävä, että nykyihminen arvostaa elämisen laatua ja mukavuutta. Haja-asutusalueellakin olevassa kiinteistössä on oltava tietty perustaso ja mielellään vielä jotakin ekstraa. Mökki tai omakotitalo kantovedellä ja puuceellä ei välttämättä sytytä ostajakandidaatteja, Rosendlund miettii.

Kokonaisuus on kiinni vetovoimasta

Mikko Rosenlundin mukaan toimivan ja terveen kiinteistökaupan takana on elinvoimainen paikkakunta.

– Katseet kohdistuvat siihen, että töitä on tarjolla. Paikkakunnan elinvoima kumpuaa yrityksistä. Jos kunnassa ei ole vireyttä eikä toimeliaisuutta, elinmahdollisuudet kapenevat ja hiipuvat.

Osuuspankkimies kannustaa kuntapäättäjiä kumppanuuteen ja yhteistyöhön naapurikuntien kollegojen kanssa.

– Kuntien välisellä aidolla yhteistyöllä turvataan esimerkiksi palvelut, hän tarkentaa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?