Museoauto paloi navetan yläkerrassa Viialassa

Pelastuslaitoksen yksiköt sammuttivat palon noin tunnissa.

Torstaina 26.7. noin kello 19.45 Viialan Läntimyskujalla sijaitsevan navetan yläkerrassa syttyi palamaan Citroen-merkkinen museoauto. Kotona ollut pariskunta sai alkusammutustoimin hillittyä paloa siihen asti, että pelastuslaitoksen yksiköt pääsivät paikalle ja sammuttivat palon. Paikalla oli neljä yksikköä Toijalasta, Viialasta ja Lempäälästä, jotka sammuttivat palon noin tunnissa.

Palamaan syttynyt auto kärsi pahoja vaurioita mutta itse rakennus pelastui. Talon isäntä sai alkusammutustöiden yhteydessä lieviä savu- ja palovammoja. Hänet vietiin Valkeakosken sairaalaan tarkastettavaksi.

Tehtävää johtaneen Pirkanmaan pelastuslaitoksen palomestari Heikki Havukaisen mukaan palo syttyi auton kunnostustöissä.

– Tilan isäntä oli koko päivän puunannut ja korjannut autoa. Siinä yhteydessä auto syttyi palamaan. Varsinainen syttymissyy ei ole selvinnyt, Havukainen kertoo.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?