Toijalan Pallo-49 palaa tauolta kotinurmelle

Joonas Saariniemi johtaa Toijalan Pallon maalipörssiä.

Toijalan Pallo-49 edustusjoukkueen kolmen viikon pelitauko päättyy, kun punamustat kohtaavat lauantaina 28. heinäkuuta Tampereen Peli-Pojat-70:n. Tulevien pelien aikana nähdään, onko tauko tehnyt hyvää ja akkujen lataus onnistunut.

Haastetta loppukaudella joukkueella riittää. Topa ajautui ennen pelitaukoa viiden ottelun tappioputkeen. Murskatappioita ei jaksoon mahtunut, mutta tuo putki pudotti joukkueen putoamisviivan alapuolelle. Tekopaikkoja tai puolittaisia maalipaikkoja on Topalla kyllä ollut, mutta etenkin keskialueen pallonmenetykset ovat antaneet vastustajille ihan liikaa ylivoimahyökkäyksiä. Joukkueet ovat myös niitä hyväkseen käyttäneet.

Harjoittelumotivaatio on saatava nousemaan merkittävästi. Suunnanmuutos olisi hyvä aloittaa heti lauantain pelistä, jossa vastustajakin on haastavan hyvä. Topalle keväällä  kotiottelussaan 1–4-lukemin hävinneet tamperelaiset ovat nyt hilanneet itsensä lohkon kakkoseksi. Altavastaajana Topan on hyvä iskeä, ja silloin kevään täysosuma voi uusiutua.

TP-49 – PP-70 -ottelu alkaa Toijalan Keskusurheilukentällä kello 15.

Topalla vähämaalinen kausi

Luisuminen sarjataulukon alapäähän on osittain verrannollinen joukkueen tekemiin maaleihin. Topa on kevätkierroksen otteluissa tehnyt 18 maalia. Vain kolme joukkuetta on tehnyt maaleja vähemmän. Topan maalitilaston kärjessä ovat  Joonas Saariniemi 4 maalilla, Jesse Järvi 3 maalilla, Aleksi Pirttijoki 3 maalilla sekä Toni Niskala ja Ere Salmi, jotka molemmat ovat tehneet 2 maalia.

Tähtipörssissä, joka seuloo vuoden pelaajan, on tilanne seuraava: Toni Niskala 7, Jesse Järvi 6, Joonas Saariniemi 6, Aleksi Pirttijoki 5, Jukka Saari 5.

Nelosdivisioona sarjataulukko 22.7.

PJK                      11                        31-12                  26

PP-70                 11                        31-18                  21

ACE                     11                        22-14                  21

KaVo                  11                        31-25                  19

IkU                      11                        21-19                  14

Pato                    11                        23-23                  13

LeKi-futis          9                           20-24                  13

TamU/2             10                        16-27                  13

TP-49                 10                        18-23                  10

Pelikassit          10                        15-30                  8

NePa                  11                        12-25                  5

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?