Lopettamispäätöksensä pyörtänyt Joni Mikkonen jatkaa Akaa-Volleyn hakkurina

Akaa-Volleyn fanien riemuksi Joni Mikkonen jatkaa uraansa. Tulevallakin kaudella Mikkosen hyökkäystaidon pääsevät lähietäisyydeltä kokemaan muutkin kuin kuvassa ohitettava Kokkolan Tiikerien Fredrik Gustavsson. Kuva: Harri Mattila.

Mestaruusliigan kevään ratkaisupeleissä hakkurin tontille palannut Joni Mikkonen pyörtää lopettamispäätöksensä. Raskaan kauden jälkeen akaalainen koki antaneensa lentopalloilussa kaiken, mitä annettavissa oli.

– Takki oli keväällä melko tyhjä. Mutta tällä kerralla sain lopettamispuheen vuoksi olla muutaman viikon kokonaan irti lentopalloilusta. Tähän asti seurat ovat pommittaneet sopimuspuheluillaan välittömästi kauden päätyttyä. Sain palautua rauhassa, tuumaa Mikkonen.

Kovakätinen Mikkonen löysi harjoittelumotivaation uudelleen useasta syystä.

– Uusien pelaajasopimusten julkistamisen myötä kiinnostus jatkoa kohtaan lisääntyi. Näyttää siltä, että meillä on varsin iskukykyinen kokoonpano. Etenkin Ville Junturan muutto Akaa-Volleyn riveihin vei ajatukset ensi kauteen, tunnusti A-Volleyn oma kasvatti.

Ville Juntura oli takavuosina jakelemassa passeja Saimaa-Volleyssa. Sillä kaudella Mikkonen voitti liigan pistetilaston.

– Myös kotona on kannustettu jatkamaan uraa. Ilman kotijoukkojen tukea tästä ei tulisikaan mitään. Lisäksi olen saanut viime ajat pelata terveenä. On hyvä lähteä kauteen, kun paikat eivät kolota.

Enderwin Herrera yleispelaajaksi

Akaa-Volley on tehnyt sopimuksen myös kokeneen 35-vuotiaan Enderwin Herreran kanssa. Venezuelasta maailmalle lähtenyt ammattipelaaja on viihtynyt Suomen lentopallokentillä kaudesta 2006–07 lähtien.

– Kauden 2009–10 olin Virossa ja sen jälkeen pari vuotta kotimaassani. Suomessa olen edustanut Raision Loimua, Kokkolan Tiikereitä ja Sampo-Volleyta useaan otteeseen – viimeksi nyt pronssimitaleihin päättyneellä kaudella.

Herreralla on taskussaan myös MM-pronssimitali.

– Voitimme vuosituhannen alussa nuorten MM-pronssia. Tuolloin heräsi halu kokeilla siipiä ammattilaiskentillä. Sainkin kaudeksi 2003–04 pelaajasopimuksen Espanjaan ja sillä tiellä ollaan, kertoo Herrera.

Venezualalaisen tasosta kertovat liigan päättyneen kauden tilastot. Pudotuspeleissä esiintyi kaikkiaan 35 yleispelaajaa. Herrera oli heistä kuudenneksi tehokkain.

Shonari Hepburn täydentää joukkueen

Akaa-Volleyn keskitorjujakaartiin tuo täydennystä Bahaman maajoukkueen 25-vuotias Shonari Hepburn.

– Maajoukkueen pelit päättyvät sopivasti Suomen liigakauden alla, joten Akaa-Volleyn pelit eivät mene maajoukkuevastuiden kanssa ristiin, laskeskelee Hepburn.

Ammattilaisurallaan koko ajan keskitorjujana pelannut Hepburn on nuoruudessaan esiintynyt myös yleispelaajana. Tarvittaessa nostopelikin pitäisi siis onnistua 202-senttiseltä bahamalaiselta.

– Itse asiassa aloitin urani amerikkalaisen pesäpallon parissa, mutta aika pian lentopallo tuli kuvaan mukaan ja siitä kehittyi minulle ammatti. Kolme ensimmäistä kautta pelasin Niagara Knights –joukkueessa Kanadassa ja kaksi viimeisintä Kreikassa. Ensin Kyzikosissa ja sitten Kifisiassa, luettelee Hepburn.

Torjuntaulottuvuudekseen 345 senttiä ilmoittava Hepburn odottaa kauden alkua innolla.

– Kiinnostuin Suomesta pari vuotta sitten, kun muutama hyvä ystäväni pelasi täällä. Seurasin heidän otteitaan säännöllisesti. Totesin, että Suomen liiga on korkeatasoinen ja täällä voi kehittyä pelaajana.

Hepburn ei ole asettanut itselleen yksittäisiä tavoitteita sen paremmin Suomeen kuin yleensä lentopallouralleen.

– Haluan vain kehittyä pelaajana parhaalle tasolleni. Toivon voivani auttaa Akaa-Volleyta sen tavoitteissa tulevalla kaudella.

Suomi maana on bahamalaiselle eksoottinen kohde.

– En etukäteen kovin paljoa Suomesta tiedä. Kylmä ilmasto on toki tullut selväksi. Innolla odotan maahan ja tulevaan kotikaupunkiin tutustumista. Ystäväni ovat kehuneet sekä maata yleensä että lentopalloliigan tunnelmaa. Kynnet syyhyävät päästä tekemään töitä Akaa-Volleyn joukkueen kanssa, kertoo Hepburn.

Akaa-Volleyn kokoonpano kaudelle 2018–19 alkaa olla koossa:

Päävalmentaja: Oliver Lüütsepp, Viro

Valmentaja (kesäharjoittelu): Hasse Mattila

Valmentaja (kesäharjoittelu, fysiikka): Niko Rouvali

Libero: Voitto Köykkä

Yleispelaaja: Miikka Lemola

Yleispelaaja: Teemu Kuusela

Yleispelaaja: Ville Heiskanen

Yleispelaaja: Enderwin Herrera, Venezuela

Passari: Mikko Kuusela

Passari: Ville Juntura

Keskitorjuja: Aatu Pöllänen

Keskitorjuja: Panu Pitkänen

Keskitorjuja: Shonari Hepburn, Bahama

Hakkuri: Joni Mikkonen

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>