Akillesvaiva heitti varjon Noora Toivon juoksukesään

Noora Toivo haki vauhtia päälajiinsa aitajuoksuun Kesän Kansallisten sataselta, mutta akillesvamma vei terän kovassa kunnossa olevan urheilijanaisen juoksusta. Kuva: Ari Viljanen.Toijalan Vauhdin järjestämissä perinteisissä aikuisten yleisurheilukisoissa Kesän Kansallisissa kilpailtiin viime sunnuntaina mitä parhaimmassa säässä noin 65 urheilijan voimin.

Mukana oli myös molemmille pikamatkoille ilmoittautunut Toijalan Vauhdin Noora Toivo, jolla oli alla lupaavat tulokset Turussa juostuista 400 metrin aidoista ja 200 metrin sileästä. Molemmat kisat kuuluvat hänen parhaimpiin aloituskisoihinsa koko yleisurheilu-uran aikana.

Kesän Kansallisissa koko talven vaivannut vasemman jalan akillesjänne ärtyi kuitenkin uudelleen ja heitti synkän varjon alkaneen yleisurheilukesän ylle. 100 metrin kisassa Nooran sijoitus oli hienosti toinen 13 kilpailijan joukossa, mutta aika oli vaatimaton 12,71.

– Jalka ei yksinkertaisesti kestänyt. Akilles on vaivannut joulukuusta alkaen, ja vasta pari kuukautta olen päässyt juoksemaan. Hallikausi jäi kokonaan väliin. Magneettikuvaukseen pitäisi varmaan nyt päästä. Harmittaa vietävästi, kun muuten tunnen olevani todella hyvässä kunnossa.”

Nooran mukaan Paavo Nurmi Gamesissa aitajuoksu tuntui hyvältä, vaikka keli oli jäätävä.

– Korvaavalla harjoittelulla kunto on pysynyt hyvänä, mutta nyt on katsottava, mitä tämän jalan kanssa pystyy tänä kesänä tekemään”, kilpailuhaluja puhkuva Noora kertoi pettyneenä satasen kisan jälkeen.

Aikansa jalan tilannetta seurattuaan hän katsoi viisaammaksi jättää 200 metrin kisan väliin.

Tiukka seiväskisa

Kesän Kansalliset järjestettiin nyt toista kertaa seiväshyppääjä Eeles Landströmin nimikkokisoina. Seiväslegenda ei tällä kertaa päässyt henkilökohtaisesti paikalle, mutta kentälle vuonna 2015 pystytetty Eeles-patsas muistuttaa vuodesta toiseen akaalaisen huippuhyppääjän saavutuksista nuorempia sukupolvia.

Seiväskisaan osallistui vain kolme hyppääjää, koska Suomen hyppääjäkaarti oli edellispäivänä kisaamassa Jyväskylän Tähtikisoissa. Kansallisissa seiväskisan voittajiksi hyppäsivät tasatuloksella 400 Tampereen Pyrinnön Jami Siira ja HKV:n Sami Laakkonen, ja kisan kolmonen oli Borgå Akillesta edustava Niklas Tallqvist tuloksella 390.

Toijalan Vauhdista Kansallisiin osallistui myös 17-vuotiaiden sarjassa kilpaileva Niko Uolamo, joka sijoittui miesten pituudessa kolmanneksi tuloksella 5,09 ja oman sarjansa keihäässä toiseksi tuloksella 30,40. Myös Vauhdin vasta 11-vuotiaiden tyttöjen sarjassa kilpaileva Laura Ratilainen lähti rohkeasti kokeilemaan, miltä tuntuu juosta aikuisten naisten vauhdissa 100 ja 200 metriä. Laura pinkoi matkat aikaan 15,29 ja 32,49. Kylmäkosken Veikkojen Juha Nyyssönen puolestaan juoksi miesten 800 metrillä kolmanneksi aikaan 2.11,04.

Benjamin Heinonen Tampereen Pyrinnöstä johti miesten 800 metrin juoksua. Hän voitti kisan ajalla 2.07,07. Kuva: Ari Viljanen.

Kisoissa nähtiin myös edustaja suomalaisen keihäsvalmennuksen huipulta, sillä keihäänheittäjä Tero Pitkämäen valmentaja Hannu Kangas oli paikalla tyttärensä Emilia Kankaan valmentajan roolissa. Seinäjoen Seudun Urheilijoita edustava Emilia työnsi N17-sarjan kuulassa kelpo voittotuloksen 15,26.

Tuulikki Moisio

Hannu Kangas oli Kansallisissa seuraamassa tyttärensä Emilia Kankaan kuulakisaa. Jännitettävää riittää myös toisen valmennettavan eli polvensa loukanneen Tero Pitkämäen tulevaisuuden näkymissä. Kuva: Ari Viljanen.

HEI, LÖYSIT KIINNOSTAVAA SISÄLTÖÄ!

Kirjaudu sisään tai luo tunnukset ilmaiseksi.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>