Lapsuumuistot ovat tärkeitä

Ihminen muistaa yleisemmin sen, mitä hän haluaa muistaa. Joku saattaa jopa merkitä muistiin elämänsä tärkeitä asioita, jotta ei niitä varmasti unohtaisi. Aika kultaa muistot ja parhaimmin sittenkin muistamme mielestämme mukavia asioita. Kauniissa Karjalassa kesät olivat aina kuumia ja metsäretkellä saattoi yöpyä pelkkä viltti varusteenaan. Koulussa oli pääasiassa mukavaa. Opettajat olivat vaativia, mutta oikeudenmukaisia.

On muistoja, joita ei halua muistaa, mutta ne nousevat mieleen uudestaan ja uudestaan. Näistä muistoista nähdään jopa painajaisia. Rintamamiehet kävivät sotaansa uudestaan unissaan. Kauhu ei päästänyt eroon rauhan aikanakaan.

Toijalan lastenkodissa asuneet kokoontuivat muistelemaan menneitä viime viikonvaihteessa. Tämä alunperin puna-orvoille perustettu koti ja sen hoitajat olivat vuosikaudet monen kymmenen ihmisen tuki ja turva. Oliko sittenkään näin? Jo se, että syystä tai toisesta joutui lastenkotiin, on järkytys. Karmea on tilanne, jos hoito kodissa oli sellaista, että sitä kauhulla muistellaan tänäkin päivänä.

Tässä pitää kysyä, miksi niitä, joilla ei ollut mitään, piti vielä rangaista? Miksi heiltä piti kieltää ienikin onni? Toijalan lastenkoti sijaitsi keskellä taajamaa. Nykyisin talossa toimii kulttuuritalo Laaksola. Paikka on täysin vastakkaisessa käytössä, koska tänään siellä kokoontuu myös Mannerheimin lastensuojeluliiton Toijalan osaston ryhmiä. Keskeinen sijainti, ja ulkopuoliset tukijatkaan, eivät tehneet talon aikaisempaa elämää yhtään sen autuaammaksi. Ulkopuolisten keräämät kalliit joululahjat eivät aina päätyneet lastenkodin lapsille.

Lapsuusmuistot ovat tärkeitä, koska niiden pohjalle rakennetaan elämä. Akaalainen yhdyskuntatyöntekijä emerita Raija-Liisa Viitanen pohti muutama vuosi sitten, millaisia laman kourissa 1990-luvun puolivälissä taistelleiden Rautalan asuinalueen lapsista on mahtanut kasvaa. Päällisin puolin asiat ovat suurimmalla osalla kunnossa, mutta jotakin puuttuu, ehkä muisto lämpimästä lapsuudenkodista.

Tänään kysymme, miksi peräti 11 prosenttia peruskoulunsa päättävistä suomalaisista nuorista ei osaa lukea jatko-opintojen edellyttämällä tavalla. Akaassa on havahduttu nuorten huumeongelmaan. Ja iltaisin aika nuoret kuluttavat aikaansa Toijalan rautatieasemalla, urheilukentän katsomossa tai kaupungintalon juurella. Ollaan keskenään. Ja tämä ei ole osoittamista, vain huomio.

Nuorten syrjäytyminen alkaa kotoa. Syyt lastenkotiin joutumiselle ovat edelleen monet, mutta keskiössä on aina koti. Kotona tehdään myös peruskoulun läksyt ja kodista ohjataan myös harrastuksiin ja seurataan nuorten menemistä. Kotiin pitäisi olla aina kiva mennä, ja kokea tunne, että on odotettu. Sekin on muistettava, että lastenkodinkin piti olla ensisijaisesti koti.

Jos lapsuuden muistot ovat ikäviä, vaikuttaa se moneen asiaan. Kaikkia asioita ei edes tiedosta tai ne huomaa vasta toinen. Joillekin ne ovat pelkotiloja, joillekin ehkä vaikeus suhtautua auktoriteetteihin. Järjestäytynyt yhteiskunta sisältää aina normeja, joita noudatamme, vaikka ne eivät niin mukavia olisikaan.

Mutta mistä kasvavat terrorismi ja väkivalta? Maailmassa on aina niitä, joille normit ovat käskyjä toimintaan. Halutaan muutos, vaikka ei tiedetä mitä tuleman pitää.  Entäpä jos lapsuuden ikäva muisto johtaa siihen, että ei pysty sitoutumaan, rakastamaan tai kohtaamaan lähimmäistä.

HEI, LÖYSIT KIINNOSTAVAA SISÄLTÖÄ!

Kirjaudu sisään tai luo tunnukset ilmaiseksi.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>