Raskaita aikoja: Jälkimietteitä

Maaliskuun 1917 vallankumous ei kaatanut vain keisaria ja suuriruhtinasta vaan koko valtakoneisto halvaantui maaseudun poliisikonstaapelia myöten. Uutta järjestysvaltaa ei saatu aikaan, kun voimainsa tunnossa uhkuva SDP vaati kansan luottamusta nauttivia poliiseja. Tämä tilanne jatkui eri syistä vuosia ja mahdollisti kaikenlaiset häiriöt ja rikokset.

Venäjän valtakoneiston ohella maassa oli kolme ryhmää. Oikealla olivat aktivistit, jotka olivat vuosikausia valmistelleet kansannousua venäläisten karkottamiseksi. Paljon oli uuteen tilanteeseen tyytyväisiä ihmisiä, joille tärkeintä oli laillisuus ja eduskuntavaltainen uudistuspolitiikka. Sosialidemokraatit ja ammattiyhdistysliike mielisivät maaliskuun vallankumouksen vasta aluksi jatkuvalle muutokselle.

Vallankumouksen jatko merkitsi joukkokokousten vyöryä, poliisien vaihtamista työväen miliiseihin, korjuuaikojen väkivaltaisuuksia Satakunnan pelloilla ja elokuun elintarvikemellakoita. Yhdessä venäläisen sotaväen mielivaltaistuksien kanssa ne herättivät porvarillisissa piireissä pelkoa anarkiasta ja kaaoksesta.

Vasemmisto katkeroitui, kun sen yritys ottaa maa haltuun valtalain avulla epäonnistui. Katkeruus porvaristoa kohtaan nousi, kun se yhdessä Venäjän väliaikaisen hallituksen kanssa kaatoi vasemmistoenemmistöisen eduskunnan. Kesän jälkeen maa oli jakautunut jyrkästi kahtia.

Jatkon määräsi kaksi asiaa: Venäjän vallankumouksen toivo tai pelko sekä nälkä. Lenin epäonnistui vielä elokuussa, mutta suomalaisille sosialisteille kävi pian selväksi, että jatkoa oli tulossa. Sen tapahduttua 7.11.1917 Suomessa seurasi yleislakko ja punakaartien irrottautuminen puolueen valvonnasta.

Nälässä oli vähemmän merkitystä vatsan täytteellä kuin politiikalla. SDP teki ratkaisevan virheen pelottelemalla huolestuneita ihmisiä jokaisessa julkilausumassaan porvariston aikeilla näännyttää työläiset nälkään. Radikaalistuminen nousi valtavaa vauhtia. Kapinan puhkeamisen olisi voinut enää estää aseiden puute, mutta Lenin ja Pietarin suomalaiset bolševikit hoitivat tämänkin ongelman. Ei se kuitenkaan pelastanut improvisoitua vallankaappausta.

Mukaan tuli kolme ulkovaltaa. Ruotsi päätti vallata Ahvenanmaan. Saksa päätti liittää Suomen johtamaansa valtioketjuun Jäämereltä Mustallemerelle. Lenin odotti Suomen palaavaan kommunistiseen Venäjään muttei pystynyt paljoa auttamaan.

Saksa romahti marraskuussa 1918, Venäjän kanssa solmittiin rauha 1920 ja Ruotsi hävisi Ahvenanmaan Kansainliitossa 1921.

Valkoisten voitto ei kuitenkaan ollut vain demokratian voitto. Aktivistit katsoivat vapauttaneensa Suomen Venäjästä ja kommunisteista. Valta kuului siis heille. Esteitä kuitenkin tuli. SDP luotiin uudelleen vuoden 1918 lopussa. Länsimaat eivät olleet valmiit hyväksymään Saksan entistä vasallia ennen vanhojen poliittisten rakenteiden palauttamista. K.J. Ståhlbergin valinta presidentiksi 1919 oli aktivisteille valtava pettymys, joka katkaisi vallankaappausaikeet sillä kertaa. Uusia yrityksiä oli tulossa.

Urho Kekkonen pohti vuonna 1934, kuinka oli mahdollista, ettei oikeistovallankaappaus onnistunut Suomessa. Syynä oli johtajan puute. Pian Eurooppa oli täynnä diktatuureja. Suomi kuului hyvään pohjoismaiseen seuraan –  juuri ja juuri.

Martti Favorin

martti.favorin@p.inet.fi

HEI, LÖYSIT KIINNOSTAVAA SISÄLTÖÄ!

Kirjaudu sisään tai luo tunnukset ilmaiseksi.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>