Päihdeillassa ei kierrelty karuja faktoja

”Akaassa toimitaan jo pahasti jälkikäteen”

Päihdeillan puhujat, Juuso Niemenpää (vas.), Piia Paronen ja Antti Uusipaikka ovat huolissaan nuorten päihteiden käytöstä. Nuoret ovat päihteiden vaikutuksille erittäin alttiita ja Niemenpään mukaan pääosalla A-klinikalle saapuneista ongelmat ovat alkaneet ennen täysi-ikäisyyttä. Uusipaikka pohti, että ongelmien torjumista vaikeuttaa vaikenemisen kulttuuri, jossa kaverista ei kielitä ja jossa vanhemmatkaan eivät välttämättä uskalla viedä asiaa eteenpäin viranomaisille. Myös päihteiden helppo saatavuus on viheliäinen vastus.

Toijalan yhteiskoulun auditoriossa torstaina 17. toukokuuta järjestetyssä Päihdeillassa käytiin läpi nuorten päihteiden käytön nykytilaa niin paikalliselta kuin valtakunnalliseltakin tasolta ja annettiin vanhemmille eväitä nuorten päihteiden käytön huomaamiseen ja siihen puuttumiseen.

Päihdeillassa puhuivat päihde- ja mielenterveyslääkäri Juuso Niemenpää A-klinikalta, päihdesairaanhoitaja Piia Paronen Akaan kaupungilta ja rikoskomisario Antti Uusipaikka Valkeakosken poliisista. Tilaisuuden taustalla on varhaisen puuttumisen ryhmän huoli akaalaisten lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Vaikka töitä tehdään kovasti, toimitaan Akaassa nuoriso-ohjaaja Sari Laakin mukaan jo pahasti jälkikäteen.

– Emme voi sanoa, että olisimme hyvin onnistuneet ennaltaehkäisevissä toimissa. Akaa on Pirkanmaan kaikista synkin kunta monissa nuoria koskevissa tilastoissa, muun muassa syrjäytyneisyydessä. Mutta epätoivoon me emme vaivu, tilaisuutta järjestämässä ollut Laaki kommentoi.

Asenteet ja saatavuus haittaavat ennaltaehkäisyä

Juuso Niemenpää tarjosi tilaisuudessa kattavan tietopaketin muun muassa päihteiden vaikutuksista nuoriin. Niemenpään mukaan nuorten päihteiden käyttöön on syytä puuttua erityisesti siksi, että heillä jo pienikin päihteiden käyttö vaikuttaa aivoihin muutoksia aiheuttavasti. Päihteillä on heikentävää vaikutusta muun muassa keskittymiskykyyn, mikä vaikeuttaa koulussa suoriutumista.

Niemenpää on itse erityisen huolissaan kannabiksesta. Hän kertoi, että kannabikseen suhtaudutaan vaarallisen positiivisesti, koska sen fyysiset vieroitusoireet ovat lähes olemattomat verrattuna esimerkiksi krapulaan. Kannabiksen tunnetaan kuitenkin aiheuttavan muun muassa ahdistuneisuutta ja vainoharhaisuutta sekä lisäävän psykoosiriskiä. Niemenpään mielestä käyttäjät tunnistavat näitä psyykkisiä oireita yleensä heikosti.

Antti Uusipaikka peräänkuulutti poliisin edustajana sitä, miten helppoa huumeita on nykypäivänä saada käsiinsä. Siinä missä vanhempien nuoruudessa huumeita ei juurikaan arjessa näkynyt, ei lähimpää kauppaa tarvitse nykyisin etsiä kaukaa eikä kauaa.

– Saatavuus on laskenut todella alhaalle, kiitos tämän meidän Internet-ajan. Lähin kauppa on oma puhelin. Jos nuoren laitteessa tulee vaikkapa Tor-verkko vastaan, kysykää ihmeessä syytä ja olkaa aidosti huolestuneita, Uusipaikka muistuttaa.

Päihdeilta sai Toijalan yhteiskoulun auditorioon paikalle niin asiasta kiinnostuneita vanhempia kuin varhaisen puuttumisen työryhmän jäseniäkin.

Lääkkeet ja miedot päihteet Akaan ongelmakohtina

Päihdeillassa mainittiin useaan otteeseen Concerta-niminen lääkevalmiste, jota käytetään ADHD:n eli aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriön hoitoon. Piia Parosen mukaan Akaan yläkouluikäisten keskuudessa pyöriikin lähinnä lääkkeitä ja kannabista. Paronen sanoi, että valtaosa käyttää Concertaa varmasti kuten kuuluukin, mutta sitä päätyy valitettavasti myös myyntiin muiden lääkeaineiden ohella.

– Hiukan vanhemmilla tulee toistuvasti esille pregabaliinin, kauppanimeltään Lyrican, käyttö. Bentsodiatsepiinit on tietysti vielä yksi ryhmä, mitä väärinkäytetään alkoholin kanssa, Paronen listasi.

Juuso Niemenpää oli hieman yllättynyt lääkkeiden väärinkäytön voimakkuudesta Akaassa, mutta löysi ilmiölle syyn: lääkkeistä tietää varmasti, paljonko niissä on mitäkin ainetta.

– Lääkkeeksi kehitetyt aineet mielletään turvallisiksi. Jos ostat välittäjältä jotain valkoista jauhetta, ei siitä voi välttämättä sanoa yhtään mitään, Niemenpää tuumi.

Parosen mukaan Akaassa on tällä hetkellä hyvä päihdetyön malli, joka mahdollistaa tilanteen monitahoisen kartoituksen. Kaupungissa toimii Parosesta ja aikuis- ja sosiaalipuolen edustajista koottu päihdetyön tiimi, joka tekee yhteistyötä lastensuojelun, poliisin ja A-klinikan kanssa sekä työskentelee yläkoulun ja lukion kanssa tehostaakseen varhaista puuttumista.

Kuitenkin myös mietojen päihteiden käytöstä on yhä syytä olla huolissaan. Tilaisuudessa kävi ilmi, että huhuja alkoholin käytöstä kuulee jo ala-asteikäisten suusta, ja sen lisäksi Piia Paronen kertoi, että ensimmäiset päihdekyselyt tehdään jatkossa jo viitosluokkalaisille. Sari Laakin mukaan esimerkiksi tupakointi on Akaassa yhä nuoremmilla lähestulkoon kasvava trendi ja nuuskan pariin päätyvät sekä pojat että tytöt.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentit (2)

  1. asdf

    Ihme logiikkaa näillä. Kannabis on muka alkoholia pahempaa vaikka sen haittavaikutukset ovat lievempiä. Ja ei, kannabiksesta ei edes tule viekkareita. Vierotusoireet tarkoittavat ihan tiettyä asiaa (fyysisen riippuvuuden aiheuttamia aineen puutteesta johtuvia oireita). Kannabis muodostuu tottumukseksi mutta ei aiheita fyysistä riippuvuutta.

    Vastaa
  2. Päihdehoidossa oleileva

    Kannabis ei ennen aiheuttanut fyysistä riippuvuutta, mutta nykyaikana (jalostettuna monta kertaa vahvemmaksi) näitä viekkareita kyllä tulee 😀 t. Kokenut. Ja nautinto tapa on jo sinäänsä vaarallista, hoyrystäminen/oraalisesti nautittuna tuleekin liian kalliiksi nykypäivänä, joka kertoo jo riippuvuudesta kun joka päiväksi pakko laskelmoida se päivittäinen annos 😀 herää asdf

    Vastaa

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>