Klaara Leponiemi oli kolmas SM-maastoissa

Klaara Leponiemi sijoittui huhtikuussa SM-hopealle maantiejuoksussa (kuva). Viime sunnuntaina mitalikaappi täydentyi maastojuoksun SM-pronssilla.

Akaalainen juoksija-hiihtäjä Klaara Leponiemi voitti 22-vuotiaiden SM-pronssia sunnuntaina Perniössä järjestetyissä maastojuoksun suomenmestaruuskilpailuissa. Lempäälän Kisan Yleisurheilua juoksulajeissa edustavan 19-vuotiaan Klaaran aika neljän kilometrin matkalla oli 15.01.  SM-kultaa vei Suolahden Urhon Saija Seppä ajalla 14.52 ja SM-hopeaa IF Kraftin Heidi Kuuttinen ajalla 14.58.

Klaara Leponiemi veti joukkoa osan matkasta, mikä oli myös hänen tavoitteensa.

– Tykkään juosta edellä, koska silloin saan keskityttyä suoritukseen eri lailla. Lopussa jäin ensin kisan voittajasta, joka lähti omille teilleen noin puoli kilometriä, kilometri, ennen maalia ja juuri ennen loppusuoraa, alamäen töppärässä toiseksi tullut ohitti minut. Loppukirissä minulla ei ollut mitään saumaa, koska jalkoja hapotti ja tuntui sen verran raskaalta, Klaara kertaa kisan kulkua.

Klaara kertoo olettaneensa neljännen juoksijan olevan lähes vierellään, mikä vauhditti menoa vielä loppusuoralla. Eroa neljänteen oli maalissa seitsemän sekuntia.

Klaaran tämän kesän tavoitteisiin kuuluu 5000 metrin rataennätyksen parantaminen.

Sini neljäs ja Anniina yhdeksäs

SM-maastojen nuorten sarjoihin osallistuivat akaalaisista myös Toijalan Vauhdin Sini Tirri, Viialan Valtin Kerttu Niinimäki ja Lempäälän Kisan Yleisurheilua edustava Anniina Mahkonen. Sini juoksi 17-vuotiaiden sarjassa neljänneksi ajalla  15.31 ja Kerttu oli 33. ajalla 18.04. Anniina oli 19-vuotiaiden sarjassa yhdeksäs ajalla 16.03. Molemmissa sarjoissa matkana oli neljä kilometriä.

Kylmäkosken Veikkojen Juha Nyyssönen oli miesten neljällä kilometrillä 40. ajalla 14.04 ja Kylmäkosken Veikkojen RikuAntti Naskali samassa sarjassa 46. ajalla 14.44.

Kommentit (2)

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?