Marjo Liukkosen väitöskirja Hennalan Naismurhat 1918 kuumentaa tunteita

Moni naiskaartilainen koki kohtalonsa Lahden Hennalassa toukokuussa 1918

Punakaartin länsiarmeijan ja Etelä-Suomesta sekä Hämeestä paenneiden siviilien tie pysähtyi vapun aattona 1918 Lahden seudulle Vesalaan. Saksalaiset katkaisivat mahdollisuuden päästä rataa pitkin itään, ja valkoiset saartoivat pakenijat pohjoisesta. Panssarijunastakaan ei ollut enää apua.

Fellmanin  kentälle (nykyisin Lahden keskustaa) Vesijärven rantaan pystytettiin Suomen suurin vankileiri, jossa virui noin 30 000 ihmistä, heistä 10 000 naista ja lasta, äitiä ja tytärtä. Tässä joukossa oli myös punakaartin naiskaarteissa taistelleita. Fellmannin kentälle ja myöhemmin Hennalan kasarmialueelle päätyivät myös Akaasta pakoon lähteneet.

– Kaartiin kuulumattomat naiset lapsineen olivat liikkeellä koston pelossa. Pelko oli ihan todellista. Hennalan leiriltä selvinneitä äitejä teloitettiin vielä kotipaikkakunnillaan, esimerkiksi Huittisissa. Kaikenlaiset huhutkin tekivät tehtävänsä, kertoo Marjo Liukkonen.

Yhteiskuntatieteiden lisensiaatti, väitellyt, Marjo Liukkonen puhui ja vastaili kiinnostuneiden kysymyksiin Akaan Vasemmistoliiton vapputilaisuudessa vapun päivänä.

Yhteiskuntatieteiden lisensiaatti Marjo Liukkosen maaliskuussa tarkastettu väitöskirja, Hennalan Naismurhat 1918, on kuumaa luettavaa. Akaan Vasemmistoliiton vappujuhlassa vapunpäivänä puhunut Liukkonen sanoo olevansa tällä hetkellä Suomen vihatuin nainen, hän kun on antanut väitöskirjassaan äänen vankileirillä olleille. Tarinat eivät kelpaa lähdekriittiselle tutkijayhteisölle.

Marjo Liukkosen Hennalan Naismurhat 1918 on saanut ristiriitaisen vastaanoton tutkijapiireissä.

– Tutkimusotteeni on muualla maailmassa täysin yleinen ja hyväksytty. Mutta ei Suomessa, eikä varsinkaan punaisten naisten kohdalla, sanoo Liukkonen.

Naiskaartilaisia ei säästetty

Marjo Liukkonen kertoo kirjassaan 216 naisen kohtalot. Hän puhuu murhista. Se tiedettiin ennestään, että Hennala oli naisille pahin paikka. Muilla Suomen leireillä naisia ei surmattu juuri ollenkaan, ei Tammisaaressakaan.

Parasta Liukkosen kirjassa ovatkin kuvaukset vankileirin oloista ja arjesta.

Hennala tulee Pirkanmaalla hyvin lähelle. Siellä surmatuista Valkeakosken kaartiin kuuluneet Rauha Aleksandra Lehtonen, Lempi Lydia Siren ja punakaartin keittäjä Anna Katariina Virtanen olivat kotoisin Akaasta.

– Murhattuja on enemmän, mutta todentamaan tätä ei pysty enää mitenkään, ei kirkonkirjoistakaan, sanoo Liukkonen.

Miksi Hennalassa tapahtui niin kuin tapahtui? Sosiologi Liukkonen löytää vihalle useita syitä, muun muassa nationalismin.

Turun naiskomppanian 19-vuotias Helena Aalto (vas.) ja 27-vuotias Elli Vuokko ammuttiin Hennalassa. Kuva Marjo Liukkosen kirjan kuvistusta. Kansan arkisto.

– Nimitettiinhän punakaartin naisia ryssän morsiamiksi. Venäläisiin kohdistunut viha siirrettiin myös naiskaartilaisiin.

Toisaalta syntyvään kansallisvaltioon haluttiin luoda myös herkkä ja puhdas seksuaalisuus, johon aseisiin tarttunut nainen ei sopinut.

– Puhdas Suomi-neito oli tämän ajattelun malli, sanoi Liukkonen.

Myös 1900-alun ”muotitiede” rodunjalostamisoppi nosti päätään.

– Sivistyneistö oli tutustunut rodunjalostusoppiin, ja siitä kirjoiteltiin lääketieteellisissä julkaisuissa. Majuri Hans Kalmin pataljoonassa oli poikkeuksellisen sivistynyttä väkeä. Siellä oli maistereita, agronomeja ja monta opettajaa, sanoo Liukkonen.

Myös naisviha riitti murhaamisen syyksi. Lyhyet hiukset ja housuihin pukeutuminen oli sama kuin kuolemantuomio.

– Totta kai tässä on myös kostoa hävinneille. Lahdessa vangit ja vartijat olivat myös eri porukkaa. Tampereella he olivat käyneet samat rippikoulut ja koulut. Hennalassa ei ollut minkäänlaista sosiaalista yhteyttä.

Hans Kalm – karismaattinen ja pettynyt soturi

Hennalan teloitukset toteutti Kalmin pataljoonasta kootut osastot. Yhtä osastoa johti valtionhoitaja Per Erik Svinhufvudin poika Eino. Hans Kalm oli myös erittäin karismaattinen johtaja, joka sai miehet puhumalla tekemään mitä vain. Synkkiin murhamieliin johti myös Hans Kalmin pettymys asemaansa.

Lahden naiskaartin johtaja Rauha Sinisalo (oik.) ja hänen serkkunsa Tyyne Bacberg Hyvinkään naiskaartista. Molemmat teloitettiin. Kuva Marjo Liukkosen kirjan kuvitusta. Sotamuseo.

– Kalm oli erittäin pettynyt siihen, että saksalaisille järjestettiin juhlia ja annettiin jopa 60 000 markkaa lahjana. Hän ei saanut mitään kiitosta, vaikka osallistui Lahden taisteluihin.

Ja totta kai myös naissotilaiden haluama maailma oli väärä. He halusivat vääriä vapauksia.

Kenttäoikeus jakoi kuolemaa

Väitöskirjansa pohjaksi Marjo Liukkonen on lukenut kaiken Hennalan leiristä kertovan materiaalin, muun muassa pidätyskortit. Leiristä on jäljellä hyvin vähän dokumentteja, kenttäoikeuden toiminnasta ei juuri mitään. On valokuvia, joista henkilöitä on tunnistettu. On satoja aikalaiskertomuksia piikkilanka-aidan molemmilta puolilta, joita omaiset ovat säilyttäneet. On lehtileikkeitä. On kirjeitä.

Naiset tuominnut kenttäoikeus istui Hennalan kasarmissa numero 26. Oikeutta johti itse Hans Kalm.

– Sellaiset naiset, joiden pidätyskorteissa luki naiskaartilainen, sotilas tai housut, pääsääntöisesti teloitettiin. Osa naiskaartilaisista ymmärsi, että on vaarallista sanoa olevansa sotilas, vaatteita vaihtaneet kertoivatkin olevansa kaartin keittäjiä ja pelastuivat, kertoo Liukkonen.

Naisten murhat loppuivat Hennalassa 20. toukokuuta, kun virolaisen Hans Kalmin pataljoona siirtyi Hennalasta Hämeenlinnaan, missä hänen osastonsa syksyllä hajotettiin. Kalm nousi julkisuuteen seuraavan kerran Viron vapaussodassa. Hän oli myös Suomen ensimmäinen valelääkäri ja kuoli Jyväskylässä 1981.

Valtiorikosoikeus otti kenttäoikeuksien tehtävät heinäkuussa 2018. Se tuomitsi enää yhden naisen Hennalassaa kuolemaan, mutta tätäkään tuomiota ei pantu täytäntöön.

Yritettiinkö näännyttää nälkään?

Fellmannin ja Hennalan leirien olot olivat alusta asti toivottomat. Marjo Liukkosen mielestä leiriltä ei ollut edes tarkoitus selvitä. Pahimpia vartioina olivat suomalaiset suojeluskuntalaiset. Saksalaiset antoivat armon käydä oikeudestakin.

– Se on totta, että elintarviketilanne oli vaikea, mutta kyllä leirin tilanne johtui myös tarkoituksellisuudesta. Muun muassa Juhani Aho kertoo kirjassaan Kolme kapinaviikkoa, että ”jos ei se punaisuus kansasta muuten lähde, niin ei se lähde silläkään, että nälkiinnytetään leireillä”, kertoo Liukkonen.

Naiset, miehet, lapset ja sotilaat kulkevat Hennalassa kasarmi 23:n edustalla, jossa oli päivisin leirin ”markkinat”. Markkinoilla myytiin muun muassa ruokaa niille, joilla oli varaa ostaa. Virallisesti Hennalassa ei ollut lapsia. Kuva Marjo Liukkosen kirjan kuvitusta. Hans Tröbstin kirjan kuvitusta.

Myös saksalainen upseeri Hans Tröbst kertoo päiväkirjassaan, että ”ensin yritettiin näännyttää nälkään, mutta eihän ne nuoret ja vahvat siihen kuolleet, joten sitten alettiin ampua uudestaan”.

– Leirillä ei annettu ruoaksi mitään muuta kuin murikka, leipä johon oli leivottu kauraa vihneineen. Kun leipää söi, se repi suoliston. Myös puolikas suolasilli annettiin. Sillit olivat jäämistöä venäläiseltä varuskunnalta. Jotakin keittoa tuli joskus, kertoo Liukkonen.

Jos 30 000 ihmistä olisi edes yritetty ruokkia hyvin, olisivat sen vaikutukset näkyneet Liukkosen mukaan Lahden seudun arjessa. Hennalassa toimi myös sairaala, johon kukaan ei halunnut mennä, koska siellä kuoli varmasti.

Kun vangit koottiin Fellmannin kentälle, sinne tuli myös 4 000 hevosta. Näistä vain muutama palasi takaisin omistajilleen, osahan Hennalan vangeista pääsi vapaaksikin. Muuan Lauri Pihkala kunnostautui jakaessaan hevosia eteläsuomalaisille maatalousseuroille.

Vappujuhlassa esiintyi myös Viialan Eläkeläisten kuoro.

Akaan Vasemmistoliiton vappujuhlassa jaettiin myös huomionosoituksia. Kansantalojen liiton standaarin saivat Timo Heino ja Tuovi Pukarinen. Vasemmistoliiton ansiomerkin saivat Liisa Lehtimäki, Anja Mäkelä, Heikki Hietala ja Hannu Mikkonen.

 

HEI, LÖYSIT TIMANTIN!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.

Uusi käyttäjä, luo itsellesi tunnukset, niin pääset aloittamaan ilmaisen kokeilujakson.

Kommentit (2)

  1. markkukarjalainen

    Lisäksi Liukkonen jättää tarkoituksellisesti kertomatta esim tässä kohdassa: ” Leirillä ei annettu ruoaksi mitään muuta kuin murikka, leipä johon oli leivottu kauraa vihneineen. Kun leipää söi, se repi suoliston” että Vapaussodan aikana koko maata vaivannut elintarvikepula paheni entisestään, eikä varmasti vähiten kapinallisten tekemien ryöstöjen ja takavarikoiden vuoksi. Vartijat ja leirien henkilökunta söivät vuonna 1918 samoja annoksia kuin vangitkin, kauran vihneet repivät jokaisen suomalaisen suolistoa, siis jokaisen joka niin ”onnellisessa” asemassa oli että yleensä sai leipää syödäkseen.

    Vastaa

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>