Raskaita aikoja 1917-1918: Riihimäellä kasarmissa 18

Akaasta Riihimäelle viedyt miehet. Emme tiedä, kuinka moni oli kasarmin 18 toisessa kerroksessa, jossa ammuskelu tapahtui. Vilho Havia istumassa oikealla. Kuva: Akaan Historia III.

Eino Rahja (kuoli Leningradissa 1936) oli turhaan vaatinut asevelvollisuuskutsuntoja. Tappion häämöttäessä ryhdyttiin 15.4.1918, samaan aikaan kun Helsinkiä vallattiin, keräämään 15–55-vuotiaita miehiä aseisiin tai pakkotöihin. Tästä kieltäytyneet vangittiin ja vietiin Riihimäelle muodollisesti pakkotöihin mutta tosiasiassa asepalvelukseen. Eräs toijalalainen kansankoulunopettaja (Vilho Havia) kertoi siellä sattuneesta verilöylystä toukodokuun alussa.

Koululleni Toijalassa tuli tk. 19 p:n aamupäivällä itse Toijalan ylipäällikkö ja vaati minua heti ampumisen uhalla seuraamaan itseään ja lähtemään Riihimäelle ”pakkotöihin”. Ei auttanut aseettomana muuta kuin totella. Sinne jäi turvaton perheeni, vaimoni pienine lapsineen Toijalan hirmuhallituksen keskelle.

Minut tuotiin useiden muiden pakkotyöläisten kanssa rautateitse halkovaunussa Riihimäelle, jonne saavuttiin samana iltana. Riihimäellä sijoitettiin suureen venäläiseen kasarmiin, jossa jo ennestään oli samanlaisia pakkotyöläisiä useita satoja. 20 pnä tuotiin kasarmiin vielä lisää miehiä, jotka oli kerätty Akaan, Vesilahden, Punkalaitumen, Kalvolan, Hattulan m.m. punaisten silloin hallussa olleista pitäjistä. Joukossa oli miehiä kaikista yhteiskuntakerroksista, kartanonomistajista ja virkamiehistä renkeihin saakka, jotka eivät olleet punakaartiin liittyneet. Täällä tapasin pari opettajatoveriani, jotka pari päivää ennen oli suoraan maantieltä otettu saamatta edes koteihin ilmoittaa matkastaan.

Tulomme jälkeen tuli kasarmiin joitakin punakaartilaisia houkuttelemaan meitä ottamaan aseita ja lähtemään kylään vartiopalvelukseen. Jotkut miehet tarttuivat ansaan, edellisenä päivänä oli lähtenyt suurempiakin joukkoja mutta mihinkään vartiopalvelukseen näitä ei viety vaan suoraan etumaisiin puolustusasemiin, pakottiinpa erittäin porvareilta näyttäviä puolustusasemien eteen avoimella kedolla suoraan kivääri- ja shrapnellitulen ruuaksi ja ellei siinä pysytty, uhattiin ampua. Puolustusasemiin joutuneet sijoitettiin aina 2-3 punakaartilaisen keskelle. Tästä saatuamme vihiä päätimme yksimielisesti lauantaina v.k. 20 pnä, jolloin jo kuultiin kovaa saksalaisten tykinjyrinää Hyvinkäältä päin olla kasarmissa lähtemättä sieltä mihinkään. Meitä oli siellä noin 300–400 miestä. Vartiopalvelukseen agiteeraavia punakaartilaisia kävi tämän tästä kasarmissa, mutta pysyimme lujasti päätöksessämme ja selitimme, että meidät on tänne tuotu, emme mihinkään vartiopalvelukseen ryhdy. Ruokaa saimme kerran pari päivässä jotakin perunoista ja herneistä keitettyä sekasotkua.

Asemamme paheni sitä mukaan, kuta lähemmäksi saksalaiset saapuivat. Mutta meidän rintamamme pysyi ehjänä. Mitään töitä ei yritettykään järjestää, vartiopalvelukseen vain agiteerattiin.

Maanantaiaamuna 7-8 välillä koetettiin meitä houkutella asemalle muka syömään, mutta kun ennen ruoka oli annettu kasarmiin huomasimme houkutuksessa jälleen olevan ansan ja vastasimme, ellei ruokaa anneta täällä, olemme syömättä.

Pian sen jälkeen tuli kasarmiin pieni asestettu punakaartilaisjoukko vaatimalla vaatien ja uhkauksia ladelleen lähtemään meitä asemalle. Emme taipuneet. Meitä uhkaisi vapauttajiemme saksalaisten yhä lähenevä tykinammunta ja kuularuiskun rätinä. Poistuessaan uhkasivat punakaartilaiset, että kyllä tulee pian sellaiset, jotka saavat teidät mokomat lahtarit lähtemään. Uhkaus täyttyikin pian. Klo 9 tienoissa saapui kasarmiin äärimmäisen hurja 50–100 miestä, mahdollisesti joukossa naisiakin miehen puvussa käsittävä joukko täysissä aseissa, sanottiin olevan Helsingin ja Raunistulan ”verisiä” ja samaan aikaan piirittivät ratsujoukot kasarmin.

Sisään tulleiden päällikkö alkoi suuriäänisesti rähistä: ”Vai on täällä sellaisia, jotka eivät tottele. Kyllä me panemme tottelemaan. Lähdettekö asemalle vai ette?”

Selitimme jälleen, että meidät on tuotu tänne pakkotöihin ja kun aseman seutua jo pommitetaan eikä niin ollen voida mitään tehdä, sillä olemmehan aseettomia vankeja, emme siis lähde.

”Ampukaa!” komensi päällikkö ja samassa alkoivat verihurtat kiiveten makuusijoille ampua miesjoukkoon parhaansa mukaan tähdäten.

Syntyi hirmuihin helvetillinen melu. Avaran kasarmin seinät kaikuivat kauheasta ammunnasta. Suuri Sali täyttyi ruudin savulla. Kuului huutoja ”Älkää Jumalan tähden aseettomia ampuko, valitusta, mielipuolen parahduksia, virren veisuuta, rukouksia, joita säesti ampujain kiroukset. Koetimme lymyillä pylväiden takana, seinien vierillä, osa hyökkäsi ulos j.n.e. Ammuntaa kesti noin 5-10 minuuttia. Minä sain kuulan käsivarteen ja olkapäähän. Meidät saatiin ajetuksi ulos. Suuri joukko haavoittuneita jäi lattialle ja 10 kuollutta. Eräs toverini sitoi haavani, joista vuoti hirveästi verta. Vaivoin jaksoin seurata joukon mukana, kuolleet ja pahemmin haavoittuneet jäivät kasarmiin. jossa saivat kenenkään kajoamatta virua klo 5:een illalla, jolloin saksalaiset kasarmille tulivat.

Meitä lähdettiin kuljettamaan, ei enää asemalle vaan eräälle sillalle lähellä asemaa ja siellä selvisi meille, että meidät oli aiottu kokonaan tuhota. Kun olimme viipyneet kasarmilla kauemmin kuin oli otaksuttu, pelasti se lopultakin meidän jäljelle jääneiden hengen. Sillä oltuamme aivan sillalle pääsemäisillään räjähti se kauhealla pauhinalla ilmaan. Tärähdys oli niin kova, että saattajammekin hämmentyivät ja suurin osa onnettomuustovereistani ja minä niiden joukossa pääsimme pakoon läheisiin metsiin y.m. piiloihin. Vasta iltapäivällä kun saksalaiset olivat Riihimäen valloittaneet, sitoi tri Kallio paremmin haavani Riihimäellä. Ja nyt olen päässyt – Jumalan kiitos – tänne hoitamaan haavojani ja suuresti järkkynyttä mieltäni. Se joka tällaista saa kokea, ei jaksa kuvitella kyllin suurta rangaistusta moisille ihmispedoille, lopetti väsynyt haavoittunut kertomuksensa. Aamulehti 5.5.1918, ks. myös TS 18.5.1918

Kuolleita oli tosiaan ”vain” kymmenen, kaksi Akaasta ja kaksi Kylmäkoskelta.  Kylmäkosken kirkkoherran mukaan kaksi olisi vielä kuollut pakomatkalla. Illalla saksalaiset sitoivat haavoittuneita. Yhdessä nurkassa ulisi kaksi järkensä menettänyttä haavoittumatonta.

Kirjoittaja on historioitsija Martti Favorin.

martti.favorin@pp.inet.fi

 

HEI, LÖYSIT KIINNOSTAVAA SISÄLTÖÄ!

Kirjaudu sisään tai luo tunnukset ilmaiseksi.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>