Säällä kuin säällä, katupöly alkaa jo olla täällä 

Keväisin, maalis-huhtikuussa, katupölyn määrä on suurimmillaan. Se tuntuu nipistelynä silmissä, nenässä ja aiheuttaa terveysongelmia erityisesti hengityssairaille.

Katupölyn määrään on mahdollista vaikuttaa tehokkaalla katujen kunnossapidolla sekä suosimalla kävelyä, pyöräilyä ja julkista liikennettä autoilun sijaan. Omissa reittivalinnoissa kannattaa suosia viheralueilla ja niiden välittömässä läheisyydessä kulkevia katuja.

Tänä vuonna katupölyltä suojautuminen on tavallista vaikeampaa. Katupölyä alkaa olla jo hengitysilmassa, mutta katujen puhdistuksen aloittamiseen päästään vasta yöpakkasten loputtua. Odotettavissa on siten, että tilanne hengitysilmassa olevan katupölyn määrästä menee huonompaan suuntaan. Tilanne korjaantuu, kun kadut saadaan puhdistettua ja pääsemme nauttimaan lämpimistä kevätsäistä.

Etelä-Pirkanmaan Hengitysyhdistys suosittelee, että hengityssairauksia sairastavat, ja katupölylle muuten herkistyneet ihmiset, ottavat aktiivisesti käyttöön hengityssuojaimet tulevien kuukausien aikana.

Jos mahdollista, kannattaa tehdä puistokävelyitä. Jos tällaisissa oloissa kävelee vilkasliikenteisten reittien varrella, kävelyn terveyshyödyt jäävät saamatta – huono hengitysilma aiheuttaa niin paljon kielteisiä terveysvaikutuksia.

Faktaa katupölystä:

– Katupölyn koostumus vaihtelee sekä alueellisesti että ajallisesti.

– Katupölyn haitallisuuteen vaikuttaa niiden koko (pienhiukkaset ja karkeat) sekä koostumus.

– Katupöly sisältää mineraalihiukkasia tienpintojen kulumisesta, hiekotushiekkaa, tiesuolaa, metallihiukkasia (ajoneuvojen jarrujen, kytkimen, moottorin, nastarenkaiden kulumisen tuottamat), renkaiden kulumisen tuottamia kumihiukkasia, hienoksi jauhautuneita kasvienosia sekä siitepölyä.

– Isoimmissa katupölyhiukkasissa voi olla myös bakteeriperäisiä yhdisteitä ja nokihiukkasia.

– Tieliikenne nostaa ilmaan maaperähiukkasia myös luonnonympäristöistä ja rakennustyömailta.

Raimo Pessi

Puheenjohtaja

Etelä-Pirkanmaan Hengitysyhdistys

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>