Leijona Futsal aloitti välierät kahdella voitolla

Tuomas Kallioinen oli täyttä terästä Leijona Futsalin maalinsuulla viikonlopun peleissä. Kuva: Iida Lesell

Futsal-Liigan välierät käynnistyivät viikonloppuna. Runkosarjassa kolmanneksi sijoittunut Leijona Futsal oli tiukan paikan edessä, kun sarjakakkonen Sievi isännöi akaalaisia kahdesti Pohjois-Pohjanmaalla.

Hurjan taistelun jälkeen Leijona Futsal onnistui nappaamaan vierasvoiton molempina päivinä. Lauantaina Sievi kaatui lukemin 0–1 (0–0) ja sunnuntaina 3–5 (3–3). Finaalipaikkaan vaaditaan kolme voittoa, ja sitä kolmatta Leijona Futsal jahtaa ensi viikonloppuna kotihallissaan.

Kallioinen oli ohittamaton

Lauantain ottelun suurin sankarin löytyi Leijona Futsalin maalinsuulta. Futsalissa nollapeli on harvinaista herkkua, mutta nyt Tuomas Kallioinen oli ohittamaton, vaikka Sievi olikin läpi ottelun kenttätapahtumissa hallitsevampi osapuoli. Kotijoukkue kieltämättä rakensi myös enemmän hyviä maalipaikkoja. Tolpatkin välillä kolisivat, mutta vielä tärkeämmässä roolissa oli sitkeästi ja uhrautuvaisesti puolustanut Leijona-puolustus sekä aivan maagisen ottelun torjunut Kallioinen.

Mitään yksipuolista näytöstä peli ei kuitenkaan ollut. Myös Leijona Futsal piti vuorollaan palloa ja rakensi ihan riittävästi maalipaikkoja pelin ratkaisemiseen jo aikaisemmassakin vaiheessa. Mutta molempien tarkka peli aiheutti sen, että maalirikkaista peleistään tunnetut joukkueet joutuivat vääntämään aina viimeiselle minuutille asti, ennen kuin pallo saatiin häkkiin.

Vierasjoukkueen Jovan Stankovic näytti, miksi häntä sanotaan liigan parhaaksi syötönkatkojaksi. Jälleen yksi näyttävä katko, ja vastahyökkäyksestä syöttö Dusan Milojevicille, joka käytti omaa patenttiharhautustaan. Siirto keskelle ja pallo vasurilla maaliin ajassa 39.24.  Sievi ei myöhäisestä johtomaalista enää toipunut, joten Leijona Futsal pääsi sunnuntain otteluun voitto takataskussaan.

Tatu Ahonen (vas) ja Dusan Milojevic urakoivat suuret peliminuutit viikonloppuna. Kuva: Iida Lesell

Grönholm osui sunnuntaina neljästi

Viikonlopun toinen peli alkoi akaalaisittain upeasti. Vain viiden minuutin pelin jälkeen Petri Grönholm oli jo iskenyt kaksi osumaa. Vähitellen Sievi otti kuitenkin isännän ottein pelin haltuunsa, ja lopulta jakson loppupuolella se onnistui myös maalinteossa.

Viiteen minuuttiin mahtui todellinen kotijoukkueen hurmos, kun siltä tuntui onnistuvan kaikki. Kolmen maalin myötä Sievi nappasi viikonlopun ensimmäisen johtoasemansa.

Tämä kuitenkin herätti Leijona Futsalin entistä hurjempaan taisteluun. Grönholm sinetöi hattutemppunsa vielä ennen taukovihellystä, ja näin toiselle jaksolle siirryttiin lukemissa 3-3.

Kotiyleisön kauhuksi se olikin kotijoukkue, joka lopulta väsyi fyysisessä taistossa. Leijona Futsal muutti loppua kohden hiukan taktiikkaansa ja tuli aggressiivisemmin päälle. Tämä tuotti hyviä maalipaikkoja, ja lopulta kymmenisen minuuttia ennen loppua Tatu Ahonen vei vieraat 3–4-johtoasemaan.

Viimeisen kymmenen minuutin aikana Sievi yritti saada kiriä aikaiseksi, mutta uhrautuva ja taktisesti viisas Leijona Futsal ei antanut kotijoukkueen nousta enää mukaan peliin. Päinvastoin, Petri Grönholm tyylitteli jo päivän neljännen maalinsa Dusan Milojevicin napatessa puolestaan kolmannen syöttöpisteen. Lopusta piti huolen tiivis koko joukkueen puolustuspeli, ja näin myös viikonlopun toinen otteluvoitto matkasi Akaaseen.

Finaalipaikka voi varmistua Akaassa

Kaksi otteluvoittoa on hyvä alku kohti mahdollista finaalipaikkaa. Toisaalta ne ovat laiha lohtu, ellei kolmatta ja ratkaisevaa voittoa pystytä ottamaan. Viimeisenä kolmena keväänä mestaruutta juhlinut Sievi jos joku tietää, miten ottelusarjoja käännetään tällaisistakin tilanteista.  Joka tapauksessa tulevana viikonloppuna Leijona Futsalilla on upea mahdollisuus katkaista sarja ja edetä loppuotteluihin.

Leijona Futsal pääsi juhlimaan maaleja Sievissä. Kuva: Iida Lesell

Lauantain kolmas välierä käynnistyy Monarilla kello 14, ja jos Sievi onnistuu pelin voittamaan, sarja jatkuu samassa paikassa heti sunnuntaina samaan kellonaikaan.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?