Tarkoitukseni ei näissä kirjoituksissa ole kuvata alkaneen sodan kauheuksia, vaan kertoa miten se vaikutti elämään ja mitä Akaan seudulla sodan aikana. Tämä sarja etenee kuukaustittain vuoden loppuun. Sotaa ei kuitenkaan voi jättää mainitsematta, varsinkaan silloin, kun se arjessa näkyi.
Toijala ja sen asema pääsivät sodan aikana lehtien sivuille moneen otteeseen. Helmikuun alussa kuvailee Suupohjan Kaiku (2.2.1918) millaista sodan alussa oli matkustaa junassa.
Kyytiin pääsi vain erityisellä lupalipulla. Junassa matkustajien taskut ja matkatavarat ”nuuskittiin” tarkoin. Tarkastuksia tehtiin varsinkin Riihimäen, Toijalan ja Tampereen asemilla. Toijalassa tarkastajat olivat lehden mukaan ”villinnäköisiä, otsatukkaisia miehenroikaleita”.
Työmies-lehdesssä 16.2. vakuuttaa Koskinen Toijalasta Tampereen liikennetarkastajalle, että Toijalan ja Viialan sekä Toijalan ja Kuurilan välillä liikkuu aseistettuja punakaartilaisia, mutta ”eivät ole aikaansaaneet mitään häiriöitä.”
Etelän asemat sodassa
Asemat olivat sodan aikana tärkeässä asemassa. Punakaartilaisten ylipäällikkö Eino Rahja piti esikuntaansa Viialan asemalla, jonka katolle oli rakennettu lava, jolla seisoi kaiken aikaa vartiomies konekiväärin kanssa. Punaisten hallussa olivat myös Viialan työväentalo, kansakoulut, palokunnantalo ja rukoushuone. Toki näin monen julkisen rakennuksen haltuunotto kaartille vaikutti paikkakunnan arkeen merkittävästi.
Punapäällikkö Eino Rahjan esikunta toimi Viialan asemalla helmi-maaliskuussa 1918. Kun katolla vartio mies konekiväärin kanssa, ei asemalle ollut siviileillä asiaa.
Toijalan asemalla seisoi punakaartin panssarijuna, joka oli noin 30 metriä pitkä, harmaa teräsmöhkäle, jonka tykinpiiput sojottivat uhkaavasti ulospäin (Esko Korkeamäki: Valtaa sorretuille). Junalla lie ollut monta tarkoitusta, voimaa se ainakin näytti.
Punaisten lehtokoneet Näsijärven jäällä. Oikealla oleva kone jäi Jumuselle, mistä sen haki polustusvoimat myöhemmin pois.
Punaisilla oli myös omat Nieuport-merkkiset tiedustelukoneet. Toisen asemapaikka oli Viialan sahan ranta. Sillä kuljetettiin viestejä Tampereelle – ja sotapäällikkö Eino Rahjaa. Koneen kutsumanimi oli Kärpänen. Sodan jälkeen kone jäi Viialaan, kunnes puolustusvoimat haki sen pois alkukesästä 1918.
Ruokaa takavarikoitiiin ja saatiin vapaaehtoisestikin
Suomen elintarvikehuolto vaikeutui 1918 helmikuussa. Niinpä punaiset etsivät taloista aseita ja takavarikoivat elintarvikkeita. Lähiseudun maataloista haettiin viljaa, perunoita ja teuraseläimiä ja Toijalan meijeristä päivittäin maitoa ja voita. Janottikin välillä, koskapa kirkosta vietiin ehtoollisviinit.
Mutta löytyi vapaaehtoisiakin luovuttajia.
Sosialisti-lehti kertoo 22.2.1918 numerossaan Ahlajärven kartanon omistajan, Saarisen, lahjoittaneen punakaartille 10 lehmää ja 40 hehtoa rukiita. Suomen valtion rahastoon hän lahjoitti vallankumousoikeuden välityksellä 20 000 markkaa nimenomaan valkokaartin tihutöiden korvaamista varten. Tästä lahjasta kiitoksena ”Saarinen sai punakaartin esikunnalta ja wallankumousoikeudelta turwallisuustodistuksen henkensä ja omaisuutensa puolesta jos walkokaartilaiset häntä wihaisivat.”
Ahlajärven kartanon lahjoitus punakaartille sai palstatilaa.
Jos Toijalassa oli pulaa vähän kaikesta, niin Joensuun seudulla ehkä rakennettiin tai remontoitiinkin – ainakin Joensuun Rauta Oy ilmoitti 2.2.1918 Korpi-Jaakko-lehdessä, joka oli Pohjois-Karjalan maalaisväestön äänenkannattaja, myyvänsä Toijalan Tapettitehtaan tapetteja.
Toijalan yhteiskoulu punaisten hallussa
Toijalan yhteiskoulun jugend-linnan ovessa oli 1.helmikuuta julistus, että koulu suljetaan toistaiseksi. Saivat lapset vapaata. Liekö se aiheuttanut riemunkiljahduksia? Kaikuja Lastumäeltä-kirjassa (yhteiskoulun 100-vuotishistoriikki) kerrotaan:
”Heti kun oli saatu tieto hallituksen päämiehen vahvistamasta kirjelmästä, missä kehotettiin keskeyttämään kaikenlainen sivistystyö kapinallisten valtaamassa osassa Suomea, opettajakunta päätti sulkea koulun toistaiseksi.”
Toijalan yhteiskuolun vanhan päärakennuksen sisältä on hyvin vähän valokuvia. Tämä kuva on tehty postikortiksikin.
Punakaarti ja osa Toijalassa olleista venäläisistä sotilaista asettui asumaan koululle, missä oli myös Tuomas Hyrskymurron esikunta. Toijalan Kansakoulussa toimi punakaartin sairaala.
Kun rauha koitti, osoittautui koulutyön jatkaminen välittömästi mahdottomaksi. Yhteiskoulun vastamaalatut seinät oli tuhottu, käsipuut veistelty ja ikkunoita rikottu. Koulun kalliit ja suurella vaivalla hankitut perhos- ja lintukokoelmat ja opetusvälineet oli tuhottu.
Koulutyö pääsi kuitenkin jatkumaan normaalisti syyslukukauden alkaessa.
Koulun vuosikertomukseen 1918–1919 on rehtori V. I. Suvanto kirjannut hävityksen vahingoksi 26 019 markkaa. (Matti Panula-Ontto – Kaikuja Lastumäeltä)
Koulun tuhot varmaankin tuntuivat silloin pahoilta ja isoilta, mutta aineelliset vahingot olivat pieniä verrattuna niihin summiin, mitä koulujen tämän päivän home- ja sisätilaongelmat kouluille aiheuttavat.
Sota häiritsi myös työtä Päivölässä
Päivölän kansanopiston rehtori Aarne Aulanko on kirjannut päiväkirjaansa tapahtumia helmikuulta 1918:
1.-2.2. Mustialan oppilaat saapuivat hämärissä opistolle.
2.2. Mustialan oppilaat edelleen yötä täällä käyden saunassa.
4.2. Laiho ym. punakaartilaiset piirittivät opistonmäen ja koritarkastuksessa etsivät aseita.
6.2. Paloöljy loppui täysin. Kynttilän valossa myöskin luokassa.
12.2. Puhelimen kuulotorvi irrotettiin ja vietiin opistolta.
15.2. Opistolta vietiin 32 puu- ja 5 rautasänkyä Toijalaan, samoin 7 pulpettia. (Toijalassa punaisten majoitusta) Työ keskeytyi ja ryhdyttiin tilapäisten vuoteiden järjestämiseen juhlasaliin.
Todellisuudessa kyseiset sängyt haettiin Toijalan kansakoululle – sairaalavuoteiksi. (Päivölän kansanopisto 1889-1975)
Salainen puhelinkeskus
Kuten aiemmin todettu, Toijala oli sodan aikana tärkeä ja keskeinen liikenteen paikkakunta ja erittäin tärkeässä osassa oli myös viestiliikenne.
Sodan alussa toimi valkoisilla Helsingissä salainen lennätinasema, jonka kautta oltiin yhteydessä Hämeenlinnaan, Toijalaan, Tampereelle, Seinäjoelle sekä Pietariin ja Viipuriin. Punaiset löysivät rakennuksen ullakolta johdot, mutta eivät itse asemaa, jonne seinään osuneesta luodista päätellen oli kyllä ammuttu. (Suomen Kuvalehti 33/1918)
Missä mahtoi olla Toijalan viestikeskus, ei ainakaan asemalla. Monta asiaa on jäänyt hämärän peittoon – tai niistä ei ole kirjoitettu. Olisin kiitollinen tästä ja muista vuotta 1918 koskevista tiedoista. Nyt on aika kertoa, vaikka nimettömänäkin. Toivoisin käyttööni myös valokuvia vuodelta 1918, jos niitä piironkien laatikoissa vielä kätköissä on.
Liisa Ahokas
Viimeisimmät kommentit