Vuoden 1918 kirkonkirjat ovat synkkää luettavaa

Sisällissota heitti pitkän varjon Akaan seudulle

Suomen sisällissota näkyy myös evankeliluterilaisen kirkon kirkonkirjoissa, joihin merkittiin muun muassa sodassa ja sen jälkimainingeissa kuolleet. Kirkkoherrojen asenne näkyi kuolinsyytä merkittäessä. Toinen oli vapaustaistelija, toinen kapinoitsija. Tuolloinen arkkipiispa Gustav Johansson kehotti papistoa pysymään erillään sodasta, mutta kirkon sympatiat olivat kuitenkin valkoisten puolella. Kirkon noin tuhannesta papista, vain kaksi liittyi punaisten riveihin.

Jälkeenpäin on selitetty, että kirkko ei voinut mennä kapinoitsijoiden puolelle laillista yhteiskuntajärjestystä vastaan.

Akaa ja Kylmäkoski olivat vuonna 1918 itsenäisiä kuntia ja seurakuntia. Akaaseen kuului myös noin puolet vuodesta 1932 Viialan kuntana tunnetusta alueesta. Rovasti Sauli Turja selvitti Akaan Seudun pyynnöstä, mitä Akaan ja Kylmäkosken kirkonkirjoihin on 1918 merkitty.

Kirkkoherra Sauli Turja siunasi Toijalassa olevan vakaumuksensa puolesta kaatuneiden hauta-alueen Riihiniemessä syyskuussa 1999.

– Valkoisia on kaatunut tai tapettu erittäin vähän. Kansalaissodassa, vapaustaistelussa ja punaisten murhaamina kaatui 12 akaalaista ja kylmäkoskelaisia 17. Punaisia on moninkertaisesti, sanoo Turja.

Akaan kirkonkirjoihin on merkitty taisteluissa kaatuneita punaisia 11 ja lisäksi yksi on kuollut vammoihin. 48 punaista on ammuttu vallankumouksellisina, 39 sotavangin kuolinsyy on tuntematon ja 39 on kuollut vankileirillä johonkin tautiin.

– Yhden merkintä oli hyvin epäselvä. ”Ammuttu kavaltajana. Punakaartin kavaltaja? Pommeja oli taskussa.” Näin lukee kuolleitten kirjassa. Kummalla puolella tämä vainaja on ollut, ei käy selvästi ilmi. Muuten tämä on aika selvää luettavaa – ja hyvin asenteellista luettavaa, sanoo Turja.

Voittajan kosto

Rovasti Turja on lukemastaan järkyttynyt. Akaalaisia punaisia kaatui yli kymmenkertainen määrä valkoisiin verrattuna. 1918 oltiin monessa asiassa umpikujassa ja asein tehtiin lopullisia ratkaisuja sumeilematta.

– On se kyllä aika raakaa kostoa ollut. Tiettyyn rajaan sitä voisi ymmärtää, jos ajattelee, että itsenäiselle maalle oltiin tekemässä pahaa isäntiä tappamalla, niin kostohan siinä ensiksi tulee mieleen. Akaassa murhatut oli pääasiassa isojen talojen isäntiä. Mitä pahaa he olivat tehneet? Kyllä minä sittenkin kysyisin inhimillisyyden perään, miksi ihmeessä näin on käynyt – täällä ja muualla, miettii Turja.

Akaassa ei taloilla juuri torppiakaan ollut. Torppien olot eivät olleet erityisen huonot, joten sieltä ei punakaartiinkaan lähdetty.

– Ruotsin vallan aikana miehet hakeutuivat armeijaan, saadakseen sotilastorpan. Tilukset olivat pienet, mutta toimeen tultiin. Torppa lähes aina elätti asujansa. Siksi puheet kansalaissodasta torpparien kapinasta on liioiteltuja.

Työväenliikkeen kokoamaan muistojulkaisuun Kunnian kentillä on koottu 188 akaalaiset ja 38 kylmäkoskelaisen nimet.

Kärsivä Kylmäkoski

Kylmäkoskella kirkonkirjojen mukaan punaisten murhaamina kuoli 17, punakaartilaisina ammuttiin 18 ja sotavankina kuoli 30. Taisteluissa kaatuneita punakaartilaisia on kirjoihin merkitty 2. Vuonna 1918 seurakunnassa kuoli yhteensä 141 henkeä, joista oli lapsia 30. Kuolleiden määrä oli 8 prosenttia seurakunnan koko väkiluvusta.

Kylmäkosken kirkkoneuvoston jäsenistä surmansa sisällissodassa saivat Oskari Suomela ja Juho Maijala.

Suuriruhtinaskunnan senaatti päätti perustaa itsenäisen Kylmäkosken seurakunnan 26.11.1897. Kunta oli perustettu jo 1895. Ennen sisällissotaa kylmäkoskelaiset kärsivät vuosien 1867-1868 nälkävuosista. Yksin vuonna 1867 kunnassa kuoli 149 henkeä, joista 35 lapsia. Vuonna 1868 nälkään kuolleita kirjattiin 116, joista lapsia 20.

Kirkkoherrana Kylmäkoskella sisällissodan aikana toimi Eevetti Soini. Hänen merkinnöistään ei Sauli Turja löytänyt mitään merkittävää.

Maine kirjattiin ylös

Kirkonkirjoja täyttivät kirkkoherrat, Akaassa Juho Lehto. Uskonnonvapauslaki astui voimaan vasta 1923, joten kaikki kuuluivat johonkin seurakuntaan. Kirkkoherra Lehto kirjasi kuolleiden kirjaan Juho Viktor Vuoresta asioita, jotka hätkähdyttivät Sauli Turjaa.

”Ammuttu Hämeenlinnassa ja haudattu sinne. Oli punaisen hirmuvallan kauheimpia miehiä. Kuuleman mukaan olisi tehnyt hyvän joukon toistakymmentä murhaa, tavattoman paljon ryöstöjä ja murhapolttoja.”

– Kieltämättä Vuoren teot olivat julmat ja tuomittavat, mutta ei tuollainen luonnehdinta kirkonkirjoihin kuulu. No tuohon aikaan kuolinsyysaraketta on muutenkin täytetty miten kuten. Yleensä näissä kuolinsyy oli ”tuntematon”. Voi olla, että Lehto on kirjoittaessaan ajatellut, että tieto Vuoresta on hyvä viedä tuossa muodossa aikakirjoihin varmuuden vuoksi.

Sauli Turjan mielestä Lehdon merkinnät kuvaavat ajan ankaruutta.

– Kyllähän tässä asenne näkyy. Juho Lehdon toimena tämä ei ole mitenkään poikkeuksellinen. Hänen on täytynyt olla näkemästään hyvin järkyttynyt.

Ahkera seurakunnan palvelija

Juho Lehto syntyi Kuhmalahdella 1857. Hän muutti perheensä kanssa Akaaseen Sysmästä keväällä 1906. Sauli Turja kuvaa kaukaista edeltäjäänsä tunnolliseksi ja ahkeraksi seurakunnan palvelijaksi. Tämä on selvinnyt asiakirjoista. Kirkkoherra Lehdon näkyvimmäksi ansioksi Turja sanoo Akaan kirkon 100-vuotisjuhliin valmistuneen seurakunnan historiikin: Akaa 1483–1917 vuosisataisjulkaisu.

Juho Lehto toimi Akaan kirkkoherrana sisällissodan aikana. Hän kuoli jo 1919.

Sisällissodan jälkeen kirkkoherra Lehto laati selvityksen tapahtumista Akaassa ”kapinaliikkeen aikana”. Selvitys on hyvin seikkaperäinen. Vaikka Akaassa ei varsinaisesti sodittukaan, täällä tapahtui paljon muuta.

”Papistoa ja kirkonpalvelijoita kohtaan ei harjoitettu pahoinpitelyä eikä ruumiillista väkivaltaa, vaikka kapinaliike seudulla rautateitten risteyksen vuoksi riehuikin 3 kuukautta ja Lempäälän rintamilta oltiin noin 8 kilometrin päässä.”

”Kirkko, pappila, kirkolliset kirjat ja arkisto, joita aina uhattiin, ovat myöskin säilyneet aivan vahingoittumattomina, vaikka kirkon kellotapuli oli punaisten tähystyslaitoksena noin kuukauden ajan. Ainoastaan pyhä- ym. kellojen soitto oli sinä aikana pistinmiesten kautta estetty.”

”Muu kirkollinen omaisuus säilyi myöskin, paitsi ehtoollisastiat: kalkki, lautanen ja 2 hopeista viinikannua sekä ulosmenevät kolehtirahat, jotka ryöstettiin kirkonisännöitsijältä Edvard Mönköltä rautaisesta kassakapista hänen ollessaan vangittuna.”

Seurakunta sai varastetut esineet myöhemmin takaisin.

”Joko minä laukaisen”

Akaan kirkkoa ei punaisen vallan aikana vaurioitettu tai sen käyttötarkoitusta muutettu, vaikka kirkkoherra Lehdon mukaan uhkauksia esitettiinkin.

”Uhattiin kyllä ottaa kirkko venäläisten matruusien ja muiden venäläisten sotamiesten asunnoksi, joita täällä oleili esimerkiksi pääsiäispyhien aikana arviolta noin 4 000, mutta ne kuuleman mukaan eivät olleet suostuneet menemään kirkkoon asumaan, vaan tehneet ristinmerkkiä, kun asia heille esitettiin.”

Kirkkoherra Juho Lehdon 10. maaliskuuta toimittamassa jumalanpalveluksessa oli myös vaaralliset hetkensä, mutta tilanteen kärjistymiseltä vältyttiin.

”Noin 25 punakaartilaista täydessä sota-asussa, pistimet kivääreissä, astuivat etumaisiin penkkeihin. Tämä tapahtui kuuleman mukaan Toijalan rosvoväen toimesta, jota silloin oli erittäin paljon kokoontunut kirkkoon ilvehtimään ja nauramaan toimeenpanemallensa mielenosoitukselle.”

”Koko jumalanpalveluksen ajan tuo aseellinen roskasakki, jotka kuuluivat olleen kotoisin Helsingistä, Hämeenlinnasta ja Turusta louskutteli kivääreitänsä, puheli ääneensä ja kyseli toisiltansa: joko minä laukaisen.”

Kirkon polttamista suunniteltiin?

Koko punaisen vallan ajan Juho Lehto pelkäsi, että Akaan kirkko poltetaan. Siitä oli hänen mukaansa merkkejä ilmassa varsinkin silloin, kun punaiset lähdössä täältä. Pommimiehet olivat Lehdon mukaan valmiina.

”Jos valkoinen armeija olisi vain kolmisen tuntia myöhemmin saapunut, olisi kirkko, koulut ja koko Toijalan seutu ollut tulimerenä ja kaikki seudun asukkaat, jotka eivät punaisiin kuuluneet, surmattu.”

– Hän oli Akaan seurakunnan ainoa pappi. Sota-ajan on täytynyt vaikuttaa häneen todella paljon. Ajathan olivat muutenkin sellaiset, että kirkon ja valtion eroa odotettiin, ja myös uskonnonvapauslaki oli tulossa. Lehto jätettiin yksin. Hän kuoli jo tammikuussa 1919 ja voi pohtia, miten  työtaakka tähän vaikutti, miettii Sauli Turja.

Sauli Turja on selvittänyt myös vuoden 1917­–1918 rippikoululaisten kohtalot. 109 rippikoululaisesta 17 hylättiin sen takia, että he lähtivät taistelemaan punaisten puolella. Kaikki punakaartiin kuuluneet vangittiin ja yksi heistä sai surmansa kesäkuussa 1918. 11 rippikoulusta hylätyistä konfirmoitiin myöhemmin.

Ei ollut edes puhelinta varastettavaksi

Akaan seurakunta on ollut Sauli Turjan mielestä aina pihi ja köyhä. Sisällissodan aikaan saattoi olla jopa niin, että seurakunnan pihiys pelasti kirkkoherran hengen. Kirkkoherra Karl Troberg oli esittänyt puhelimen hankkimista pappilaan jo 15.1.1899, mutta tähän ei suostuttu. Puhelinta ei ollut vielä Lehdonkaan aikana punaisten takavarikoitavaksi.

– Tämä on hyvin kuvaavaa seurakunnan toiminnassa. Pihiys tulee esiin kirkon rakentamisessa ja kaikissa hankinnoissa ja hautausmaa-asioiden hoidossa. Rahaa ei saanut kerätä, seurakunta ei saanut vaurastua. Voi olla, että kun puhelinta ei ollut, Lehto ei joutunut kenenkään kanssa siitä riitelemään, sanoo Turja.

– Jos siellä olisi ollut puhelin, niin hyvin nopeasti olisi sanottu, että menepäs pappi siitä, me otetaan tämä talo käyttöön.

Sodan jälkeen antamassaan selvityksessä kirkkoherran Lehto sanoo, että pappila ryöstettiin sodan aikana 60 kertaa ja Lehdolta itsestään vietiin jopa vihkisormus.

Riihiniemi on edelleen arvoitus

Sauli Turja siunasi Riihiniemessä sijaitsevan vakaumuksensa puolesta kaatuneiden hauta-alueen 26.9.1999. Hän ei silti pysty edelleenkään sanomaan, kuinka monta vainajaa hauta-alueella on. Leipuri G.F. Strandberg on kirjoittanut vainajia olevan 270, mutta Toijalan Työväenyhdistyksen historiikin Työväen alkutaival Alaassa kirjoittanut historioitsija Esko Korkeamäki saa luvuksi 122.

Jo Kunnian kentiltä -muistojulkaisuun on saatu kuva Riihiniemen hauta-alueesta.

– Minusta siellä on hyvin vähän akaalaisia, ainakin kuolleiden kirjan mukaan. Siellä on punaisten joukoissa taistelleita ja yhteiskoululla tuomittuja, jotka on kuka mistäkin. Vankejahan koululla oli paljon, sanoo Turja.

Ajatus hauta-alueen siunaamiseen tuli Toijalan Työväenyhdistykseltä. Sauli Turja sanoo olleensa asiasta yhteydessä piispa Paavo Kortekankaaseenkin.

– Kaikkienhan piti silloin kuulua kirkkoon, joten pohdimme, olisiko heidät jo siunattu. Kortekangas piti tätä mahdollisena, mitään varmuutta asiaan ei saatu. Lehto ainakin on voinut olla sen verran käärmeissään kapinoitsijoita kohtaan, että hän tuskin kävi siellä. Minusta ei ollut mitään syytä kieltäytyä, kun pyydettiin.

Riihiniemen hauta-alue helmikuussa 2018. Työväenjärjestöt järjestävät muistomerkillä tilaisuuden vapunpäivänä.

Työväenliikkeen vuoden 1918 sodasta tekemien kahden julkaisun Kuoleman kentiltä 1918 ja Kymmenvuotismuistoja 1928 mukaan Toijalan vankileirillä oli sen kolme kuukautta kestäneen toiminnan aikana 750 vankia. Näistä 122 teloitettiin ampumalla, 5 kuoli muulla tavalla, 522 siirrettiin Tammisaareen ja 70 vapautettiin.

Kitulaan on haudattu yksi viialalainen

Akaan toinen vakaumuksensa puolesta kaatuneiden hautapaikka on Arajärven tien varressa Kitulassa. Muistomerkki paikalle pystytettiin 1941 ja sen on suunnitellut Erik Estlader ja rakentanut Toivo Kallioinen.

Kitulaan on historioitsija Esko Korkeamäen mukaan haudattu sisällissodan aikana kaatuneita vainajia, joita ei ole tunnistettu ja voitu toimittaa kotipaikkakunnilleen. Viialan Rasin koululla toimi sodan päätyttyä vankileiri, jossa oli noin 100 vankia. Nämä vangit siirrettiin myöhemmin Toijalaan.

Viialassa teloitettiin vain kolme henkilöä, joista yksi oli paikkakuntalainen. Hänet on haudattu Kitulaan.

Kylmäkoskella ei ole hautapaikkaa. Hautausmaan takaosaan pystytettiin 16. syyskuuta 2007 vakaumuksensa puolesta 1918 kaatuneille muistomerkki. Pystytys oli osa Kylmäkosken Työväenyhdistyksen 100-vuotisjuhlallisuuksia. Kirkossa saarnasi koskettavasti Kylmäkosken kappeliseurakunnan kappalainen Markku Antola. Muistomerkin paljasti eduskunnan entinen puhemies Paavo Lipponen.

Historia elää edelleen

Rovasti Sauli Turjan mielestä perheissä, joiden aikaisemmat sukupolvet ovat kokeneet vuoden 1918 jännitteet voimakkaasti, historia elää.

– Ihmiset haluavat muistella ja se on ymmärrettävää. Ei samanlaiseen yhteenottoon varmasti ajauduta, mutta kyllä kansan kahtiajakautumisessa aina vaaransa on. Monenlaisia merkkejä on ilmassa ja ne, joka kokevat tulleensa väärin kohdelluiksi, reagoivat tavalla tai toisella. Kuinka pitkään riittää se, että yritetään vaikuttaa äänestämällä, miettii Turja.

Suomen evankelisluterilaisella kirkolla on Sauri Turjan mielestä edessään vain haasteita. Hän nostaa esiin vanhan ohjeen herran palvelijalle.

– Valmista jokainen saarna niin kuin se olisi sekä sinulle että kuulijoille viimeinen. Näin ei moni toimi kirkossamme tällä hetkellä. En voi itsekään röyhistellä tuon ohjeen edessä, mutta kyllä se painaa takaraivosta päälle.

Suomen sisällissota alkoi tammikuussa 1918 Helsingissä. Samassa kuussa pidettiin Suomen evankelisluterilaisen kirkon ensimmäiset Kirkkopäivät Kallion kirkossa. Päivien aiheina oli muun muassa uskonnonvapaus ja kirkon ja valtion suhde. Kymmenen päivän päästä tästä punainen lyhty nousi vallankumouksen merkiksi Helsingin työväentalon torniin. Kirkkokin valitsi puolensa.

– Kyllähän tämä vuosi 1918 pitäisi kirkon piirissä myös jotenkin käsitellä.

Sisällissodan jälkeen oli Akaassa paljon orpolapsia. Kunta perusti kaksi lastenkotia, Laaksolan ja Nypyn. Nälänhätääkään ei sisällissodan päättyminen poistanut, vaan Akaassakin tilannetta yritettiin parantaa. yhteisruokailuin ja hätäaputöin.

Lähteet:

Martti Favorin, Akaan historia III, 2008

Esko Korkeamäki, Työväen alkutaival Akaassa, 1986

Juho Lehdon selvitys, 1918

Kunnian kentillä -muistojulkaisu, 1918

Kotimaa-lehti, Ville Jalovaaran artikkeli, 2018

 

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.