Poliisina esiintyneet ovat huijanneet pankkitunnuksia ikäihmisiltä

Sisä-Suomen poliisi Pirkanmaalla tutkii useampaa petoskokonaisuutta, joissa epäillyt tekijät ovat esiintyneet poliiseina. Epäillyt ovat soitelleet iäkkäille ihmisille ja saaneet heidät vakuuttumaan siitä, että poliisi on langan päässä ja uhrin rahat ovat juuri sillä hetkellä vaarassa. Rikolliset ovat saaneet haltuunsa tilien käyttäjätunnuksia ja tunnuslukuja ja niitä käyttämällä he ovat onnistuneet siirtämään uhrien varoja eri tileille ja hävittämään suurimman osan omaisuudesta.

Esitutkinnassa pisimmällä olevassa kokonaisuudessa on onnistuttu saamaan petoksella haltuun lähes satatuhatta euroa neljältä eri uhrilta. Varoja on ehditty jäädyttämään tileille noin 11 000 euroa, ja sen lisäksi on saatu takaisin noin 8000 euroa käteistä rahaa, kultakoruja noin 7000 euron arvosta ja kaksi henkilöautoa. Poliisi kertoo, että kokonaisuudessa on vähintään 15 epäiltyä, mutta määrä saattaa vielä nousta.

Muiden kolmen petosrikoksen osalta esitutkinta on edelleen kesken ja epäiltyjen määrä täsmentymätön. Poliisin mukaan on todennäköistä, että epäiltyjen kokonaismäärä nousee yli kahdenkymmenen, kun esitutkinta etenee.

Esitutkinnan aikana on ollut vangittuna kuusi henkilöä ja loput ovat olleet pidätettyinä ja kiinniotettuina. Rikoshyöty koko kokonaisuudessa on yli 120 000 euroa.

Poliisi tutkii tällä hetkellä eri puolilla maata useita petoskokonaisuuksia, joilla kaikilla on yhteisenä nimittäjänä poliisina esiintyminen. Myös Sisä-Suomen poliisilaitoksessa Keski-Suomen alueella on esitutkinta käynnissä erittäin laajasta petosvyyhdistä.

Poliisi muistuttaa, että rikolliset valikoivat uhrinsa usein iäkkäiden henkilöiden keskuudesta. Poliisin mukaan Suomessa pankkijärjestelmä on niin hyvin suojattu, että verukkeena käytetyt selitykset uhrin varojen vaarassa olemisesta eivät voi olla tosia. Poliisi korostaa, että koskaan ei pidä muussakaan tilanteessa luovuttaa itseään koskevia henkilökohtaisia tietoja puhelimitse varmistumatta siitä, että soittaja on se, kuka hän väittää olevansa.

Poliisi kehottaa kaikkia ottamaan varoitukset totena ja toimimaan niin, että ei itse taikka kukaan lähiomaisista tai muista läheisistä joudu näiden rikollisten uhriksi. Poliisi ei koskaan kysele asiakkaan pankkitunnuksia taikka tunnuslukuja puhelimitse eikä poliisi koskaan tule kenenkään kotiin kyselemään mainittuja tietoja.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?