Hannu Maijala uskoo Aki Viitasaaren katsovan kaikki kortit – ”Karrimaan Jaana olisi ollut yksi hyvä vaihtoehto”

Urjalan kunnanjohtaja Hannu Maijala aikoo jäädä eläkkeelle vuoden 2020 lopulla mutta on valmis jatkamaan myös keskustelua Akaan kaupunginjohtajan virasta.

Urjalan kunnanjohtajalta Hannu Maijalalta on kysytty suostumusta olla käytettävissä Akaan kaupunginjohtajavalinnassa. Hän kertoo vastanneensa kieltävästi viimeksi Akaan kaupunginhallituksen puheenjohtajalle Harri Rämölle (sd).

Maijalan mukaan Rämö kysyi hänen suostumustaan kahden kesken Akaassa toissa viikolla pidetyn kunnanjohtajakokouksen yhteydessä.

– Kävimme lyhyen keskustelun, ja hän kysyi olenko käytettävissä. Sanoin Harrille, että tänään kun vastaan, niin en ole käytettävissä. Hän sanoi, että mahdollisesti palaa asiaan myöhemmin, Maijala kertoi Akaan Seudulle viime viikolla.

Myös muutama akaalainen valtuutettu on jo aiemmin kysynyt Maijalan suostumusta olla käytettävissä, kun Akaan kaupunginjohtajan virka täytetään.

– Kaikkia en ole edes tuntenut, koska en tunne kaikkia nykyisen valtuuston jäseniä. En uskalla sanoa, minkä puolueen valtuutettuja ovat.

Harri Rämön tiedustelu yllätti Maijalan, koska Rämö on kaupunginhallituksen puheenjohtaja ja Akaa oli jo ilmoittanut kolmen hakijan haastatteluista. Lisäksi Akaan kaupunkikehitysjohtaja Jyri Sarkkinen on osoittanut halukkuutensa Akaan johtajaksi.

– Olen olettanut, että joku tai jotkut poliittiset ryhmät ovat jo hänen takanaan, kun on kerran kysytty, Maijala sanoo.

Entä oliko Maijalan vastaus Rämölle lopullinen?

– Kun Harri kysyi, että voiko vielä soittaa, sanoin, että voi soittaa ja lupaan miettiä asiaa.

Valtuusto ja hallitus pallottelevat asioita

Akaan tilannetta pitkään seurannut Hannu Maijala halusi perustella Rämölle antamaansa kieltävää vastausta Akaan Seudulle. Perustelut ovat perusteelliset.

– Kun taloustilanne on haastava ja poliittinen tilanne on haastava, kaupunginjohtajan paikka ei ole kauhean houkutteleva. Tällä kokemuksella tietää, että se tarkoittaa pitkiä päiviä ja huonosti nukuttuja öitä.

Akaan kaupunginjohtajaksi valittavalla henkilöllä täytyy Maijalan mukaan olla valtuuston vahva tuki takana.

– Tämän päivän Akaan Seudussakin oli pitkiä kirjoituksia. Timo Saarinen siinä avautui murheista, Maijala viittasi akaalaisen demarivaltuutetun ja valtuuston 1. varapuheenjohtajan yleisönosastokirjoitukseen.

Maijalan mukaan Akaan haastava poliittinen tilanne näkyy ulospäin monella muuallakin tavalla.

– Kaupunginhallitus esimerkiksi äänestelee paljon. 6–5 tai 5–5-päätöksiä kun tehdään, se näyttää ulospäin kovin huonolta.

Lisäksi asioita pallotellaan Maijalan mukaan kaupunginhallituksen ja valtuuston välillä.

– Kun valtuusto tekee päätöksen, hallitus ei pane sitä täytäntöön tai palauttaa sen valtuustoon, Maijala sanoo ja jatkaa Akaan kouluongelmista.

– Siinä on ollut epävarmuutta päätöksenteossa. Se on antanut minulle sen kuvan, että poliittinen tilanne on riitaisa ja huono, Maijala latelee.

Urjalan valtuusto yllätti virkamiehet

Hannu Maijalasta olisi erittäin tärkeää, että Akaassa tehtäisiin yksimielisiä päätöksiä tai selkeitä enemmistöpäätöksiä ja valtuuston tahto näkyisi koko ajan.

– Nyt se ei ole kyllä toistaiseksi Akaassa uudella valtuustokaudella näkynyt.

Tämä syö Maijalan mukaan myös virkamieskunnan voimia.

– Sääliksi käy välillä nykyistä virkamieskuntaa Akaan kaupungilla. Se on raskasta puuhaa kaikille.

Hannu Maijalan mielestä Akaalla on liitoskuntien ongelmat. Rakenteita pitäisi päästä purkamaan nykyaikaiseen suuntaan.

– Urjalassa, jota on aina pidetty vanhoillisena maalaispitäjänä, valtuusto teki kylmiä päätöksiä ja lakkautti kolme kyläkoulua samassa kokouksessa. Me rakensimme uuden yhtenäiskoulun, kun Akaa on lähtenyt toistaiseksi peruskorjauslinjalle.

Maijalan mukaan valtuuston koululinjaus oli Urjalan virkamiehille suuri yllätys.

Karrimaa olisi ollut hyvä vaihtoehto

Hannu Maijalan mielestä Akaaseen tarvitaan kokenut johtaja, joka pystyy tulemaan ihmisten kanssa toimeen.

– Sitä Akaassa nyt tarvitaan. Ulospäin suuntautumista ja sosiaalista kanssakäymistä.

Yritysjohtajakin voisi tulla kysymykseen, mutta Maijala muistuttaa, että maailma kuntapuolella on kovin erilainen.

– Täytyy tulla toimeen poliittisen johdon kanssa. Se on se mihin he törmäävät ensimmäiseksi. Kun kunnanjohtaja ei olekaan se, joka sanoo viimeisen sanan, vaan se on ihan muu porukka.

Myös kaupunginjohtajan ajankäyttö menee uusiksi etenkin, jos hän tulee ulkopuolelta eikä tunne Akaata hyvin.

Urjala paransi viime vuonna eniten sijoitustaan Pirkanmaan kuntien elinvoimakilpailussa. Hannu Maijala on ylpeä yrittäjäjärjestön antamasta tunnustuksesta.

– Täytyy varautua siihen, että menee illat ja viikonloput alkuun siihen, että oppii tuntemaan asiat.

Maijalalla olisikin ollut Akaalle tuttu ja kokenut, Viialasta Harjavallan kautta Nousiaisten kunnanjohtajaksi kiertänyt ehdokas.

Karrimaan Jaana olisi ollut yksi hyvä vaihtoehto. Jaanalla olisi pitkä kokemus, ja hän tuntisi Akaan hyvin. Olisi ollut vaikka sen määräajan, kun laitetaan asioita tasapainoon ja löydettäisiin se yhteinen tahtotila, Maijala sanoo.

Karrimaasta päästään aasinsiltaa Aki Viitasaareen, jonka Akaan valtuusto irtisanoi kaupunginjohtajan virasta toukokuun lopussa 2017. Koska Viitasaari valitti päätöksestä hallinto-oikeuteen, joka käsittelee asiaa edelleen, on kaupunginjohtajavalintakin Akaassa vihelletty juuri tauolle.

Tapaus Viitasaari on tuonut Maijalan mielestä Akaalle huonoa julkisuutta. Hänestä asiassa olisi pitänyt toimia toisin

– Jollakin muulla tapaa sen olisi voinut yrittää hoitaa. Jos halutaan päästä johtajasta eroon, niin riittävällä rahasummalla tai muulla. Mutta toisaalta, jos henkilö ei halua lähteä ja kokee, että hän on oikeassa ja tehnyt työnsä hyvin, sitten se on haastavaa niin kuin nyt nähdään.

Maijala palaa takaisin Karrimaahan.

– Jos ottaa esimerkiksi Harjavallan, missä Jaana Karrimaa joutui vähän samanlaiseen tilanteeseen, niin Jaanahan katkaisi sen ja otti johtajasopimuksen mukaisesti sen palkkion, mikä kuului, ja lähti pois. Silloin tilanne rauhoittui ja Harjavalta valitsi uuden. Harjavalta on hävinnyt julkisuudesta.

Maijala muistuttaa taas, että valtuusto on se, joka viime kädessä päättää kunnan asioista.

– Kunnan johtajana minunkin täytyy muistaa, että minä olen se, joka häviää sen jutun aina. Jos valtuusto menettää luottamuksen, se sanoo irti. Päätä ei kannata laittaa hirttonaruun ja antaa toista päätä jonkun käteen. Ne vetää kumminkin siitä. Eikö niin? Maijala penää.

Viitasaaren paluu ei olisi kenellekään helppo

Hannu Maijala arvelee, että hän olisi Aki Viitasaarena ehkä luovuttanut aikaisemmin ja ottanut rahat.

– Mutta Aki on persoonaltaan semmoinen, että hän haluaa katsoa loppuun asti, kuka on oikeassa ja kuka väärässä. Minä olen sen verran oppinut tuntemaan häntä, että arvaan, että hän ei ota sitä rahaa, minkä saisi, Hannu Maijala sanoo.

Hänestä on ollut ikävä seurata Viitasaaren irtisanomista ja sen jälkeisiä vaiheita etenkin lähietäisyydeltä ja yhteistyökumppanina.

– Meidän sosiaali- ja terveydenhuolto on Akaassa. Olen koettanut tarkkaan seurata, että se pelaisi, ja se on kyllä pelannut. Se ei ole näkynyt alemmassa virkamieskunnassa.

Entä mikä on länsinaapurin kunnanjohtajan näkemys Akaan lähitulevaisuudesta? Mitä tapahtuu, jos hallinto-oikeus kumoaa valtuuston tekemän irtisanomispäätöksen? Olisiko Viitasaarella edellytyksiä palata kaupunginjohtajan virkaan?

– Ei se helppoa ole kenellekään osapuolelle, jos hän tulee takaisin virkaan. Ei hänelle eikä päättäjille eikä kaupungintalon henkilöstölle

Maijala pohtii, voivatko nykyinen valtuusto ja kaupungintalon työntekijät tehdä yhteistyötä Viitasaaren kanssa.

– Ja onko Aki oppinut jotain? Onhan tämä oppikoulua Akille itselleenkin tämmöinen julkinen riepottaminen. Kyllä se voi häntäkin vähän muuttaa. Ehkä hän tekee toisella lailla kuin teki aikaisemmin, jos tulee virkaan, Maijala arvelee.

Kovat haasteet – kova korvaus

Tutun miehen kipuilun määrän ja laadun pohdinta pitää Hannu Maijalan sillä kannalla, että hän ei ole kiinnostunut Akaan kaupunginjohtajan virasta. Ei ainakaan ennen hallinto-oikeuden tai mahdollisesti korkeimman hallinto-oikeuden päätöstä.

– Se on eri asia sitten, jos se keissi tulee pisteeseensä. Ennen kuin se ratkaisu on tullut, ei tarvitse soittaa. Mutta sitten saa soittaa.

Sitten voidaan Maijalan mukaan keskustella. Rahasta.

– Muita asioita ei juuri ole. Kyllä sen pitäisi olla oleellisesti suurempi korvaus kuin nyt saan tästä hommasta. Se voi olla yksi asia, mistä ei päästäisi koskaan yhteisymmärrykseen, Maijala pyörittelee ja opastaa Akaan päättäjiä.

– Jos haasteet ovat kovat, siitä pitää kaupungin pystyä maksamaan kunnon korvaus, kuka sinne sitten lähteekin. Toivon, että akaalaiset ymmärtävät sen valtuustossa ja hallituksessa.

Tietysti joku hakija voi myydä itsensä halvallakin, Maijala aprikoi. Joku muu kuin hän.

– Kun olen istunut pitkään kunnanjohtajana, minun ei tarvitse. Minulla ei ole täältä mitään työntöä. Minulla on valtuuston ja hallituksen ja henkilöstön kanssa välit kunnossa omasta mielestäni. Tietysti tässäkin hommassa tule vuosien mittaan väkisin vastaan ihmisiä, jotka eivät tykkää, mutta viihdyn Urjalassa ihan hyvin. Yöt on mukava nukkua rauhassa.

Maijala on kotoisin Lempäälästä, joten Toijalan–Viialan seutu on hänelle tuttua. Eikä pelkästään menneiltä ajoilta, sillä Maijalaan on voinut viime vuosina törmätä monesti akaalaisissa kulttuuri- ja urheiluriennoissa. Viimeksi lauantaina Toijalan monitoimihallilla.

– Akaa-Volleyhan on hieno liigajoukkue, Maijala toteaa ennen kuin asiasta ehtii edes kysyä.

– Käyn usein katsomassa pelejä, ja itse asiassa lupasin, että Urjalan kunta voi tarvittaessa olla runkosarjan viimeisessä kotimatsissa isäntänä. Haluamme sen verran tukea, ja olen huomannut, että Urjalasta käy aika paljon katsojia.

 

Kommentti

Maijalalla on vain voitettavaa

Urjalan kunnanjohtajan Hannu Maijalan mukaan Akaassa tehdään riitaista ja huonoa politiikkaa. Suomalaisessa kuntakentässä se on naapurin pomolta poikkeuksellisen jyrkkä lausunto. Mies Pohjantähden alta ja Taikayön tienoolta jatkoi vielä päälle, että heillä valtuusto puhaltaa yhteen hiileen ja kykenee kouluasioissakin isoihin ratkaisuihin.

Hannu Maijala mitteli vuonna 2011 kalkkiviivoille Hämeenkyrön kunnanjohtajan paikasta ja vuonna 2013 Sastamalan kaupunginjohtajan virasta. Hän kertoo huomanneensa tuolloin, että ei ole kauhean kivaa, kun kaikki kyselevät ja nimi on julkisessa keskustelussa. Siellä se on taas, mutta eri syystä.

Aki Viitasaari haki Akaan kaupunginjohtajana vuonna 2013 Hämeenlinnan ja Nokian kaupunginjohtajaksi mutta jäi niin ikään rannalle. Hänen nimensä nousi toden teolla julkisuuteen kuitenkin vasta vuosia sen jälkeen.

Hannu Maijala kertoi Akaan Seudulle viime viikolla, että hän on ajatellut jäädä eläkkeelle Urjalan kunnanjohtajan virasta kolmen vuoden päästä, vuoden 2020 lopussa. Kun Akaa nyt hakee kaupunginjohtajaa viiden vuoden virkaan, 61-vuotiaalla Maijalalla ei ole mitään hävittävää. Jos suorat sanat ja asioiden vääntäminen rautakangesta sekä edeltäjän persoonan seikkaperäinen kuvailu eivät akaalaisia kiinnosta, pitäkööt tunkkinsa.

On kuitenkin hyvin mahdollista, että Maijala on vielä itse veivaamassa tuota tunkkia ja katsomassa, mihin Akaa sillä nousee. Miehen kieltäytyminen kun on niin kovin loiva. Hän lupaa palata asiaan ja keskustella, kunhan Akaa kaivaa tarpeeksi kuvettaan. Näin jykevän selkänojan antaa Akaan johtavaa puoluetta edustavan kaupunginhallituksen puheenjohtajan lähestyminen.

Mikko Peltoniemi

HEI, LÖYSIT TIMANTIN!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.

Uusi käyttäjä, luo itsellesi tunnukset, niin pääset aloittamaan ilmaisen kokeilujakson.

Yksi kommentti

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>