Jovan Stankovic jatkaa pitkään Leijona-luotsina

Jovan Stankovic allekirjoitti pitkän jatkosopimuksen Akaaseen.

Leijona Futsalin päävalmentajana nyt ensimmäistä vuotta toimiva Jovan Stankovic on solminut seuran kanssa kolme vuoden jatkosopimuksen, joka pitää miehen Akaassa aina kevääseen 2021 asti.

Jo ennen tätä kautta kaksi vuotta pelaajana Suomessa viihtynyt Stankovic oli seuran ykkösvalinta valmentajaksi myös tuleville kausille, ja sopimus saikin Leijona Futsalin johtohahmon Tero Kivistön hehkumaan tyytyväisyyttä.

– Aina puhutaan pitkäjänteisyydestä, mutta me koitamme nyt ihan oikeasti konkreettisesti toteuttaa sitä, ja tämänkaltainen sopimus taitaakin olla aika ainutlaatuinen Suomi-futsalissa. Meillä on ollut kolmen viime kauden aikana kolme eri päävalmentajaa, ja se on liikaa. Halusimme katsoa nyt vähän pidemmälle, Kivistö taustoittaa.

Stankovicilla ei ole muualta valmennuskokemusta, mutta 31-vuotias Bulgarian ja Serbian kansalainen on useita maita ja sarjoja nähnyt futsal-ammattilainen, jonka kokemuksen seura haluaa valjastaa omaan käyttöönsä. Myös Stankovic itse myöntää, että hän ei ole vielä valmis valmentaja.

–  Valmentajana olen vielä kokematon, ja paljon on opittavaa. Minulla on kuitenkin aika hyvä kokemus futsalista uran varrelta, ja uskoakseni paljon annettavaa seuralle ja pelaajille täällä. Kaksoisrooli tuo tietysti omat haasteet, mutta meillä on hyvä tiimi kasassa. Jari Hakala on isossa roolissa apunani, ja Tuomas Kallioinen hoitaa maalivahtipuolta suvereenisti. Lisäksi meillä tietyt pelaajat ottavat roolia joukkueen sisällä. Ei tässä yksin töitä tehdä, Stankovic muistuttaa.

Leijona Futsalin toinen ulkomaalaispelaaja Dusan Milojevic teki myös hiljattain kahden vuoden jatkosopimuksen Leijona Futsalin kanssa. Stankovic toteaakin, että Akaassa hommat toimivat ulkomaalaispelaajan kannalta hyvin.

–  Organisaatio on varmasti yksi Suomen parhaista, ja töitä tehdään pitkäjänteisesti. Pidän siitä ajattelusta, mitä seurajohto edustaa täällä. Haluamme olla joka vuosi yksi Suomen parhaista – ja tietysti unelmoimme siitä, että jonain keväänä kirkkaimmat mitalit ripustetaan kaulaamme. Kun se on kaikkien yhteinen tavoite, niin työnteko maistuu hyvältä joka päivä. Akaassa on hyvä olla ja elää, Stankovic sanoo.


Tero Kivistö (oik.) löi Stankovicin kanssa kättä päälle jatkosopimuksesta.
Kuvat: Leijona Futsal.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?