Apua viemässä ja uusia tuttavuuksia etsimässä Latviassa ja Virossa

Aamuvarhain torstaina 28. joulukuuta nousin linja-autoon Toijalan moottoritien risteyksessä. Hämmästykseni oli autossa suuri, kun tavaraa oli sisällä matkustamon takaosa täynnä yli puolenvälin. Lahjoituksena oli saatu upouusia leluja , makeisia ja lahjatavaraa pusseihin pantavaksi, hammasharjoja, pyyhkeitä, pesusieniä ynnä muita hygieniatarvikkeita sekä käytettyjä lasten ja aikuisten vaatteita ja liinavaatetta jaettavaksi avustuskohteisiin.

Tasku Tukee kerää Pirkanmaalta tavaraa, joka viedään avuskohteisiin.

Meitä matkustajia oli 12  ja mahduimme kyllä etuosaan. Joulun ja uuden vuoden välipäivinä 28.–31. joulukuuta. minulla oli mahdollisuus tutustua paikan päällä Tasku Tukee ry:n avustustoimintaan Latviassa ja Virossa. Matkaa johti Petri Klemola. Matkan valmistelu alkoi osaltani jo päivää ennen torstaina Akaan Seudun tiloissa Toijalassa, mistä  avustusjärjestö oli saanut paikan isolle määrälle lahjoitettua avustustavaraa. Valmiiksi pakatut pahvilaatikot ja pussit nostettiin linja-auton tavaratilaan. Loput tavarasta lastattiin Tampereen varastolta.

Matkakohteena oli Latviassa sijaitseva Smiltenen kaupunki, mistä oli helppo eri päivinä tehdä  retket kolmeen avustuskohteeseen. Majoituspaikkanamme  oli viehättävä Park Hotell Bruzis.

Ruotsin suuruuden sotatanner

Matkalla poikkesimme myös Viron historiassa tärkeään Viljandin kaupunkiin, joka on tunnettu muun muassa Ruotsin vallan aikaisista raunioistaan. Historian kirjoitus mainitsee paikan  olleen jo olemassa 1211.

Liivinmaan sota (1558–1583) sekä Puola-Ruotsin sota (1600–1622) tuhosi useita historiallisia rakennuksia Viljandista, mutta sen ajan raunioita voi ihailla vielä Linnavuorella. Uudempaa aikaa kaupungin keskustassa edusti itsenäisyysmiehen ja kenraalin Johan Laidonerin patsas. Tänä vuonna Viro juhlii  100-vuotista itsenäisyyttään, vaikka aika ei  ihan ”rypytön” olekaan.

Auto on täynnä lahjoitettavaa.

Sydämellinen tapaaminen Palsmanessa

Perjantaiaamuna suuntasimme lievästi kehitysvammaisten sisäoppilaitosta Palsmanessa. Sen latvian kielinen nimi on:  Palsmanes internatpamatskola  internats.  Meidät otettiin erittäin lämpimästi vastaan. Johtaja Inga Auga oli itse meitä vastassa ja kiersimme laitosta hänen johdollaan.

Lapsia emme nähneet lapsia, sillä he olivat joululomalla. Meille kerrottiin, että osa lapsista ei haluaisi lähteä lomille, koska kokevat paikan niin turvalliseksi ja hyväksi. Laitoksessa on viikoittain asumassa 82 lasta ja siellä on rakastava ja lämmin ilmapiiri.

Viikonloppuisin ja lomilla  lapset menevät koteihinsa. Esikoululuokkia on kaksi loput asukkaista käyvät luokkia 1-9. Opettajia on 42 ja muuta työntekijäväkeä 25. Vuonna 1997 aloitettiin mielenterveysongelmaisten lasten luokka ja  vuodesta 2000 lähtien koulusta on voinut saada peruskoulutuksen kokin, puusepän tai korjaamotyön avustajan tehtäviin. Vuonna 2011 alkoi kaksi esikoululuokkaa.

Palsmanesin koulun asuntola.

Vierailulla näimme hienoja käsitöitä, joita oppilaat olivat tehneet. Harmi, että valtio ei anna myydä niitä, ostajia kyllä löytyisi. Kouluvierailun päätteeksi nautimme hyvät kahvit kekseineen. Ennen poislähtöä purimme kolmasosan avustustavaroistamme koulun kokoushuoneeseen.

Kahden maan kaupunki

Seuraava kohteemme oli Viron Valgassa sijaitseva ortodoksikirkko. Valga  on siitä erikoinen, että puolet siitä sijaitsee Latvian puolella ja puolet Viron puolella. Latvialainen kaupunginosa on Valka ja virolainen puoli on Valga. Entinen rajatarkastusasema oli kuin muinaismuistomerkki kahden valtion rajalla. Jo Schengen sopimus romutti valtioiden välisen tiukan kontrollin.

Ortodoksikirkko järjestää lapsille toimintaa ja avustaa perheitä. Se kuuluu Moskovan patriarkaattiin. Virossa on n. 200 000 ortodoksia ja kirkkokunta on Viron suurin.  Isä Vladimir otti meidät kirkossaan vastaan sydämellisesti ja kestitsi meitä kuin ” piispaa pappilassa”. Anna Rosa oli valmistanut ruokaa ja tarjoili Svetlanan kanssa meille haukipullia, kaalia, halvaa, seesamia, suklaata ja  pasteijoita.

Tervetuloa kouluun.

 

Kellot soivat meille

Isä Vladimir laittoi kellot soimaan vieraiden kunniaksi ja joimme maljan 100-vuotiaalle Suomelle sekä seuraavaksi juhlivalle Virolle. Ihmeekseni kellot soivat koko vierailun ajan.  Ruokailun aikana huone täyttyi puheen sorinasta ja saattoi erottaa viittä kieltä: suomea, viroa, latviaa, venäjää ja englantia. Ystävyys ja rakkaus yhdisti kuitenkin seurueen yhdeksi suureksi Jumalan perheeksi.

Ennen lähtöä  Isä Vladimir vei meidät kirkkosaliin siunattavaksi ja  voiteli öljyllä ristinmerkin halukkaiden otsaan ja sen jälkeen  pirskotti pyhää vettä. Aikaisempien vierailujen tapaan hän pyysi meitä laulamaan suomenkielisen joululaulun. Kuljettajamme Erkki oli varautunut tilanteeseen ottamalla mukaan Sydämeeni joulun teen – laulun sanat ja kajautimme sen sydämemme pohjasta Isä Vladimirille.

Ordotoksisen kirkon kellot soivat suomalaisten vierailun ajan.

Pieni, ortodoksinen kirkkosali hiljentyi  herkkiin ja sanomallisiin kertosanoihin. ” Näin sydämeeni joulun teen ja mieleen hiljaiseen taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen.” Tuohukset lepattivat käytännön ekumeenista valoaan matkakumppanuudelle. Hämärtyvässä illassa purimme  kolmasosan linja-auton kuormasta kirkon sisävarastoon.

Retkeläiset otettiin vastaan joka paikassa erittäin ystävällisesti. Kuvassa keskellä matkan johtaja Petri Klemola.

Vaikeaa työtä laajalla alueella

Latvian Valkassa sijaitseva vammaisten tukikeskus oli kolmas ja viimeinen avustuskohteemme. Illansuussa kannoimme loput avustustavaroista tukikeskuksen vaatimattomaan toimistoon. Talo oli kylmillään joululomien vuoksi. Huomasin, että huoneistoa lämmitetään puilla. Keskellä oli vanha pönttöuuni ja sen vieressä halkoja.

Tukikeskuksen johtaja Diana tekee työtä erilaisten vammaisten parissa hyvin laajalla alueella. Toimisto sijaitsee Valkassa ja toiminta ulottuu muun muassa Smilteneen ja Valmieriin . Vammaiset asuvat kodeissaan ja Diana järjestää heille erilaisia palveluja ja monenlaista konkreettista apua sekä sopivia apuvälineitä.

Tulkkeina meille toimivat eläkeläisopettaja Irita Stege ja Dianan sukulaispoika 13-vuotias Linards Irbe, joka puhui loistavaa englantia. Dianan toimisto täyttyi hetkessä avustustavaroistamme, muun muassa lasten turvaistuimista, vannoista, hammasharjalaatikoista, leluista, lahjapusseista ja vaatelaatikoista. Diana tuntui olevan onnellinen avustustavarasta.

Ystävyyttä kristittyjen kesken

Jotta ekumeeninen matkamme olisi  lähellä täydellisyyttä, vierailimme vielä lauantaiaamuna eli sapattiaamuna adventtiseurakunnan jumalanpalveluksessa. Eläkkeellä oleva englanninopettaja Irita käänsi englanniksi puheita ja minä käänsi niitä suomeksi. Huh!

Meidät oli yhteyden nimissä kutsuttu seurakunnan vieraaksi ja saimme sieltä eväitä arkiseen elämäämme. Tutustuimme Latvian kieleen virsien muodossa ja totesin, että kielen ääntäminen on varsin helppoa – seuraa vain sanoja ja lausuu ne kuten ne on kirjoitettu. Vain muutama konsonanttia piti osata ääntää oikein. Lauloinkin täysin rinnoin latviaksi, koska muutama laulua oli säveleltään tuttu. Ja kuka tahansa olisi osannut lukea laulun kansainväliset kertosanat ”Halleluja” latviaksi. Irita sanoikin, että hänelle tuli se tunne, että olen latvialainen. Jumalanpalvelus kesti pari tuntia ja sen loputtua meidät toivotettiin tervetuilleiksi vierailulle ensi vuonna uudestaan.

Iltapäivällä tutustuimme vielä latvialaiseen valkosipulin tuotantoon. Kyseessä on aito, alkuperäinen ja kestävä latvialainen valkosipulikantalajike, joka on saanut viime vuonna luomusertifikaatin statuksen.

Kaikkea mahdollista valkosipulista.

Valkosipuliyrityksen tuotteita on levinnyt jo 200 latvialaiseen kauppaan ja markettiin. Tila tuottaa neljä tonnia latvialaista valkosipulia vuodessa. Viime vuonna sateisen kesän vuoksi hyödynnettiin marinoimalla myös valkosipulin kukkia.

Tietoiskun jälkeen tutustuimme tuotteisiin, joimme valkosipuli-yrttiteetä, söimme valkosipulipastalla voideltuja leipiä, ripottelimme valkosipuli-chilijauhetta päälle.  Napostelimme valkosipulinkynsiä ja tutustuimme valkosipulikaramelleihin. Kaiken huipuksi meille tarjottiin valkosipulikakkua, joka oli hyvää. Olimme niin kyllästettyjä  valkosipulilla, ettei kukaan haistanut tuoksua enää lainkaan.

Heti ei tule ajatelleeksi, että tämänkin kakun tekoon on käytetty valkosipulia.

 

Tartton kautta Tallinnaan

Paluumatkalla Suomeen ja Tallinnaan poikkesimme Tartton keskustassa sijaitsevaan , isoon, hiljattain valmistuneeseen ostoskeskukseen.  Ostoskeskuksen aulassa oli valtava joulukuusi ja sen juurella joulupukki veteli hirsiä niin, että peitto kohoili ja kuorsaus kuului. En saanut pukkia hereille ja ajattelin, että olipas onni, että veimme joululahjoja Latviaan, kun pukki oli jäänyt nukkumaan Tarttoon.

Kotiin Akaaseen pääsin vasta parikymmentä minuuttia vaille keskiyön ennen vuoden vaihtumista. Matkan loppuhuipennus oli ilotulitus, jota seurasin  oman keittiön pöydän ääressä.

Kiitollisena kaikesta kokemastani lähetin pienen huokaisun yläkertaan  ja pyynnön Taivaan Isälle siunata ja varjella kaikkia kohtaamiani uusia tuttavuuksia.

Yritin herättää joulupukkia, mutta ei siitä mitään tullut.

Aila Laaksonen

HEI, LÖYSIT KIINNOSTAVAA SISÄLTÖÄ!
Tämä sisältö on kirjautuneille lukijoille.
Kirjaudu sisään, jos sinulla on jo tunnukset.

Uusi käyttäjä, luo tunnukset, niin pääset lukemaan heti. Tunnusten luominen on helppoa ja maksutonta.

Yksi kommentti

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>