Pääkirjoitus: Voidaan hyvin

Televisiossa pyörii parasta aikaa hyvin mielenkiintoinen sarja Elossa 24h. Sarjassa näytetään hyvin realistisesti, kuinka meitä pidetään hengissä vuorokauden jokaisena tuntina. Täällä voidaan hyvin. Kun 17-vuotiaan nuoren skolioosiselkä oikaistaan, katsojatkin huokaisee helpotuksesta. Leikkaus näyttää pahalta ja onnistuminen on milleistä kiinni, mutta kaikki päättyy hyvin.

Kun 90-vuotiaan ahkeran rouvan sydän korjataan paikallispuudutuksessa tehtävällä läpänsiirrolla, ei voi kuin ihailla. Suomalainen erikoissairaanhoito on maailman parasta.

Tällaisella realistisella sarjalla on hyvin monta ulottuvuutta. Näemme huolellisia hoitotoimenpiteitä. Näemme myös kymmeniä tarinoita erilaisien suhteiden olemassa olosta ja syntymisestä. Läheiset ovat huolissaan kumppaneistaan ja hoitohenkilökunta keskittyy potilaisiinsa. Ihminen on toiselle ihmiselle ihminen.

Tämä on pieni maa. Olemme kaikki riippuvaisia toisistamme. On oikein, että huolestumme, huolehdimme ja kannamme vastuuta. Eino Leino viritti tämän oikein runoon: ja yksi jos murtuisi, muut tukena ois.

Ihastellessamme miltei henkeämme pidätellen tapahtumia, meidän syytä muistaa, että kaikki näkemämme on suomalaisen hyvinvointivaltion tulos. Olemme yhdessä päättäneet tehdä tästä maasta monessa esimerkin. Ja kaikki tämä on tehty vuoden 1952 jälkeen. Tuolloin oli sotakorvauksemme Neuvostoliitolle maksettu ja maa pystyi keskittymään lopullisesti oman hyvinvointinsa rakentamiseen sekä sotien vaurioiden korjaamiseen.

Juuri nyt pitää keskustella sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen uudistuksesta sotesta. Asia on eduskunnan käsissä. Juuri nyt on syytä kysyä omalta kansanedustajalta, missä mennään ja mitä on tapahtumassa. Suomi tekee historiansa suurinta uudistusta, mutta millaista uudistusta, on vielä suurelta osin hämärän peitossa.

Akaa rakentaa uuden hyvinvointikeskuksen Toijalan taajamaan. Tässä keskuksessa palveluja tuottaa näillä näkymin maakunta. Kunta ei enää jatkossa päätä mistään. Tämä on asia, joka pitäisi nyt tajuta. Tällä hetkellä puheet sotesta ovat poliittista silmänlumetta. Todellisuus alkaa hahmottua kymmenen vuoden kuluttua. Nyt on aika vaikuttaa päättäjiin, jotta esitykset läpivalaistaan. Voi olla, että Akaassa on jatkossa vain yksi julkisia terveyspalveluja tuottava hyvinvointikeskus.

Jos esityksiin halutaan muutoksia, nyt on aika toimia. Kun kirjan kannet on pistetty kiinni, mihinkään ei voi vuosiin vaikuttaa. Muistamme tämän peruskoulu-uudistuksesta.

Yksityiset terveyspalvelut ovat monelle kirosana. Jo nyt tiedetään, että julkinen terveydenhuolto ei sote-uudistuksesta yksin selviä. Yksityiset terveyspalvelut ovat pysyvästi keskuudessamme. Ne ovat yrityksiä, jotka myös työllistävät. Markkinoilla on tapana järjestyä niin, että kannattavaan toimintaan syntyy bisnestä ja menestyvä bisnes kiinnostaa toisia yrityksiä. Paluuta impivaaraan ei tässä asiassa ole. Tulevaisuudessa on maakunnan tehtävä valvoa, että meitä hoidetaan oikein.

Maakuntauudistuksesta keskustellaan vielä vähän, vaikka Pirkanmaalla uudistusta hyvin avoimesti valmistellaankin. Kun puuttuu lainsäädäntö, puuttuu todellisuus. Nyt näyttää siltä, että kaikki uudistukset viedään maaliin. Odottavan aika on pitkä, mutta presidentti Mauno Koiviston viisaat sanat lohduttavat:  ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin.

HEI, LÖYSIT TIMANTIN! :)

Tämä sisältö on lehden tilaajille.

Kirjaudu sisään, jos sinulla on jo tunnukset.

Uusi käyttäjä, luo tunnukset, niin pääset aloittamaan ilmaisen kokeilujakson. Tunnusten luominen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>