Vuoden Toijalalainen 1986

Päätoimittaja Juha Kososen minulle osoittama kirjoitushaaste osuu vähän vanhoihin juttuihin. Ennen minua oli valittu kuusi miespuolista ja vain yksi nainen Vuoden Toijalalaista. Yksi syy valintaani oli arvatenkin orastava tasa-arvotavoite tässäkin asiassa.

Osuin valinnan kohteeksi ehkä siksi, että biologina luulen onnistuneeni kiinnittämään silloisten toijalalaisten huomiota joihinkin ympäristöasioihin. Tärkein oli vesi.

Toijalan kauppalan vedenottamo aloitti toimintansa Satamassa Makkaranselän rannassa 1956. Selvitysten mukaan vesi oli verraten hyvää pintavettä. Selvitykset tosin olivat nykyisiin verrattuna vaatimattomat.

1970-luvulle tultaessa uimavesi oli sameaa ja ajoin haiskahti. Talvisin kalakeittoa tehdessä koko asunto haisi ”Valkeakoskelle” eli sellulipeälle. Järkyttävin oli verkosto- eli ”raanavesi”. Vaikka se olikin puhdistamon kautta tullut, tammi- maaliskuussa se haisi ja oli väriltään ruskehtavaa. Moni haki naapurista kaivovettä ruoanlaittoon, vettä kun ei tuolloin ollut ostettavissa kaupan hyllyiltä. Muistan oppilaiden pitäneen vitsinä, kun kerroin, että Keski-Euroopassa ruoanlaittoon ja juomiseen käytettävä vesi ostettiin kaupasta.

1975 alkoi Yhtyneillä jäteliemen talteenotto, joka hieman paransi tilannetta täällä alajuoksulla. Kahdeksankymmenluvulle tultaessa paperin ja sellun tuotanto oli moninkertaistunut. Lisämausteen yläjuoksulta tulevaan antoivat Säterin rikkihappo- ja sinkkipäästöt ja kloorin käyttö. Säterin ja Yhtyneillä sellun valkaisuun käytetty kloori muodosti mutaatioita, mm. syöpää aiheuttavia yhdisteitä. Kloorin käyttö kiellettiin, tilalle tuli happivalkaisu. Ei täysin harmiton sekään. Vaikka vesioikeus oli jo kieltänyt kloorivalkaisun, sitä tapahtui, ”kun asiakas halusi”. 1980-luvun alkupuoli oli jatkuvaa lausuntojen ja vastineiden laatimista Länsi-Suomen vesioikeudelle ja Vesiylioikeudelle.

Nyt v. 2018 Säteriä ei enää ole ja Yhtyneitten päästöt tuotannon muutosten ja puhdistamotoiminnan ansiosta ovat murto-osa entisestä. Veden laatu ja järven tila ovat oleellisesti paremmat kuin 30 vuotta sitten.

Toijalan kaupunki oli valmis 1980-luvun puolivälissä hankkimaan paremman raakavesilähteen rakennuttamalla vesiputken Valkeakosken puhdistamolta Toijalaan ns. VaToLe-hankkeena. Hanke kuitenkin toteutui vasta 1990-luvun puolella. Raakavesi tuli Mallasvedestä, jonka veden laatu oli silloin erinomainen.

Nyt Akaaksi muuttunut Toijala saa Hämeenlinnasta talousvetensä, joka on pohjavettä, osin tekopohjavettä. Pohjavesi on tietyissä kriisitilanteissa ehdoton etu. On kuitenkin muistettava, että pinta- eli järvivettä ja lähes aina pohjavettäkin käytettäessä on puhdistamolla lisättävä klooria veteen, jotta putkistoissa eivät mikrobit pääse liikaa muhimaan.

Seuraavaksi sarjassa kirjoittaa 17. tammikuuta Eero Lapinleimu, joka on vuoden 1988 Vuoden Toijalalainen.

Leena Antila 

HEI, LÖYSIT KIINNOSTAVAA SISÄLTÖÄ!

Kirjaudu sisään tai luo tunnukset ilmaiseksi.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>