Pirkan Helmelle EU:n tiedotuspiste

Eliisa Vesisenaho (vas.) työskentelee Pirkan Helmen toiminnanjohtajana, ja Anna Kulmakorpi aloittaa hankeneuvojana ensi vuoden alussa. Kuva: Vilja Pylsy.

Maaseudun kehittämiseksi Leader-rahoitusta Valkeakoskella, Pälkäneellä, Akaassa ja Urjalassa jakava Leader-ryhmä Pirkan Helmi laajentaa vuoden vaihteessa toimintaansa Euroopan Unionin tiedotuspisteellä. Euroopan laajuisesti pisteitä on yhteensä viitisensataa.

Euroopan komissio on myöntänyt Europe Direct -tiedotuspisteen toiminnan Pirkan Helmelle vuosiksi 2018–2020.  Tiedotuspisteen tarkoituksena on mahdollistaa monimuotoinen keskustelu ja paikkansa pitävä tieto Euroopan Unionista sekä kertoa eri rahoituskanavista.

– Jaamme hyödyllistä tietoa EU:sta ja sen toiminnasta täydentäen ja tukien Euroopan komission edustustojen, Euroopan parlamentin tiedotustoimistojen ja muiden EU:n toimielinten tiedotustyötä paikallistasolla, pisteen vastuuhenkilönä toimiva Pirkan Helmen toiminnanjohtaja Eliisa Vesisenaho kertoo.

Pirkan Helmen alueelle tuleva tiedotuspiste on toinen Suomen kahdesta uudesta EU:n tiedotuspisteestä. Pirkanmaalla Eurooppa-infopisteitä on vain Leader Pohjois-Satakunnalla, jonka toimialue on pääosin Satakuntaa.

Kaikille avoin Europe Direct -tiedotuspiste sijaitsee Pirkan Helmen toimistolla Valkeakoskella Hämeen ammattikorkeakoulun tiloissa.

– Tiedostuspisteen avajaisten lisäksi järjestämme Eurooppa-päivänä 9.5. tapahtuman, jonka tarkoituksena on toimia karnevaali- ja markkinahumua yhdistävänä, mutta myös tietoiskuja rahoitusmahdollisuuksista tarjoavana Valkeakosken Campus-alueella. Muiden toimijoiden on mahdollista kutsua meitä tapahtumiinsa. Näymme ensi vuonna muun muassa Työväen musiikkitapahtumassa, Aitoon kirkastusjuhlilla ja Pentinkulman päivillä, Vesisenaho jatkaa.

Tietopiste käynnistää keväällä yhdessä lähialueen korkeakoulujen kanssa harjoitteluohjelman, joka mahdollistaa 2–3 opiskelijan harjoittelujakson tiedotuspisteessä vuoden aikana.

Kyläaktivaattorista hankeneuvoja

Vuoden vaihtuessa Pirkan Helmessä aloittaa myös uusi hankeneuvoja lempääläläinen Anna Kulmakorpi. Kulmakorpi aloittaa työt 2.1. Hän on toiminut viimeksi Tampereen seutukunnassa toimivan Leader-ryhmä Kantri ry:n kyläaktivaattorina. Hankeneuvojen työhön kuuluu pääosin hankeaktivointi ja -neuvonta.

– Odotan innolla monipuolista työtä ja uusien toimijoiden tapaamisia, Kulmakorpi sanoo.

Kulmakorpi on asunut aiemmin Urjalassa ja Valkeakoskella, joten erityisesti niiltä osin Pirkan Helmen toimialue on tuttu.  Koulutukseltaan hän on liiketalouden tradenomi ja maaseudun kehittämisen parissa hän on työskennellyt vuodesta 2008 lähtien.

– Opiskellessani Iisalmessa maatilataloutta ja maaseutuyrittäjyyttä minusta tuli niin sanotusti tosi maalainen. Vaikken ole kaupungissa koskaan asunutkaan, tuolloin maaseutu ja maaseudun elämä avautuivat minulle uudella tavalla. Olen saanut kehittää maaseutua muun muassa Kantrin kylähankkeissa kyläyhdistyksiä aktivoimalla ja auttamalla, Kulmakorpi tiivistää.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?