Suomessa usein esiintyvä muusikko haluaisi Virossakin mummot ja papat jazz-keikoille

Kadri Voorand pelkää viron kielen hukkuvan kansainvälisyyden virtaan

Kadri Voorandin käsissä soivat niin piano, viulu kuin lyömäsoittimetkin. Tampere Jazz Happeningin keikan yhteydessä Voorand vietti harvinaisen vapaapäivän ja tapasi äitinsä kanssa perheen tamperelaisia tuttuja. Kuva: Maarit Kytöharju.

Virolainen laulaja-muusikko-multitalentti Kadri Voorand on saanut muun muassa useita sävellys- ja jazz-palkintoja. Tänä vuonna Voorandin monipuolisuus, ahkeruus ja taidot toivat hänelle Virossa Vuoden naisartisti -palkinnon.

Tampere Jazz Happeningissä marraskuun alussa esiintynyt Voorand kertoi ennen keikkaansa Akaan Seudulle, mitä hän vie 100-vuotiaasta kotimaastaan maailmalle, mitä hän Virossa pelkää ja millaista on esiintyä Suomessa.

Sukupolvet kuljettavat tarinoita mukanaan

Marraskuussa 1986 syntynyt Kadri Voorand oli hieman alle viisivuotias, kun Viro sai itsenäisyytensä takaisin. Pian sen jälkeen Voorand alkoi opiskella pianonsoittoa, ja elämä täyttyi muutenkin musiikista. Erityisesti kansanmusiikista ja -perinteestä. Perhe oli ja on umpimusiikillinen.

– Äitini, isäni, isoisäni, isoisoisäni ja hänen isosetänsä ovat olleet kyläpelimanneja. Isoisoisäni kuljetti laivalla kaikkea tavaraa – ehkä myös pirtua Suomeen – mutta kotona hän soitti ja teki soittimia. Kun käyn itse välillä kotona lataamassa akkuja, meillä on siellä yhteiset, tutut laulut useamman sukupolven ajalta.

Voorand on kotoisin pienestä Haljalan kunnasta, joka sijaitsee 90 kilometriä Tallinnasta itään. Esiintymiskokemusta alkoi karttua ennen kuin Voorand tiesi edes esiintyvänsä.

– Kun olin pieni, äitini sävelsi kansanlauluja ja esitimme niitä turistiryhmille. Mutta en minä tiennyt, että me esiinnymme. Minä luulin, että 5–6-vuotiaana kuuluu laittaa joka viikonloppu kansallispuku päälle ja tanssia piirissä ja laulaa kansanlauluja.

Nykyäänkin Voorand yrittää aina muistaa, että musiikin tarkoitus on tuoda hyvää oloa ja muuttaa kaikki paremmaksi.

– Jo pienenä tein niin, että, jos joku turisteista oli poissaolevan oloinen, tein kaikkeni saadakseni hänet tanssimaan ja laulamaan mukana.

Vanhemmiltaan ja isovanhemmiltaan Voorand oppi tarinankertomisen taidon, kun vanhat naiset lauloivat naimisiin menosta tai kotitöistä. Kun hän nykyään kiertää maailmalla, hän haluaa kertoa omaa, virolaista tarinaansa.

– Kaiken, mitä esitän, esitän oman elämän läpi nähtynä. Sekä minun että muiden tekemät kappaleet. Kun laulaa eletystä elämästä, kuulija ei ala miettiä sitä minun tarinana vaan omanaan. Hän miettii, onko hänellekin käynyt niin, ja miltä hänestä tuossa tilanteessa tuntuisi ja mitä hän tekisi.

Kun Voorand laulaa, ettei kannata ottaa ensimmäistä vastaan tulevaa miestä, koska tämä voi olla väkivaltainen juoppo, hän voi hyödyntää kaikkea kuulemaansa, vaikka omat kokemukset tämänkaltaisista miehistä puuttuvat.

– Musiikki voi olla eurooppalaista, amerikkalaista tai ugrilaista, mutta niin kauan kuin kerron omia tarinoitani, vien Viroa maailmalle. Muissa maissa on omat tarinansa.

Voorand laulaa konsertissa yleensä puolet lauluista viroksi ja puolet englanniksi. Erityisesti Venäjällä haluttaisiin, että kaikki olisi amerikkalaista.

Kadri Voorand laulaa itse sekä viroksi että englanniksi mutta pelkää viron kielen aseman heikkenevän.

– Siellä toivotaan aina, että laulaisin englanniksi ja esittäisin muutaman jazz-standardin. Konsertin jälkeen kaikki ovat kuitenkin aina tyytyväisiä, eikä kukaan ole kertaakaan tullut sanomaan, mitä minun olisi pitänyt tehdä toisin.

Voorand on pitänyt päänsä myös musiikillisella puolella.

– Olen kuullut sekä kotimaassa että ulkomailla kritiikkiä siitä, että musiikkini ei ole oikeaa jazzia. Suomessa sanotaan vähän pehmeämmin, mutta Virossa sanotaan, että ei tuo ole jazz-sointu, mene kouluun, opiskele teoriaa. Mutta en minäkään ole pehmeä. Minua ei ole helppo alistaa, Voorand vakuuttaa.

Nykyään kansanmusiikissakin on Voorandin mukaan kaikenlaisia sääntöjä esimerkiksi siitä, milloin lauluissa pitää hengittää.

– Silloin pitää hengittää, kun happi loppuu! Voorand nauraa.

Kaikki ihmiset tarvitsevat rakkautta

Viro täyttää 100 vuotta 24. helmikuuta 2018. Voorand esiintyy juhlavuotena eri artistien ja yhtyeiden kanssa muun muassa Ranskassa, Kanadassa, Kiinassa, Tanskassa ja monta kertaa Suomessa.

– Tanskassa esiinnyn kahden klovnin kanssa. Haemme takaisin Viron lipun, jonka tanskalaiset veivät 400 vuotta sitten, Voorand lupaa.

Suomessa ja Virossa jazz-konserttien yleisöt ovat erilaisia.

– Virossa jazz-konserteissa ei käy vanhempia ihmisiä. He ovat kotona eivätkä kuuntele jazzia. Virolaisilla eläkeläisillä ei tietysti ole paljoa rahaa, mutta kyse on myös perinteestä. Suomessa on totuttu käymään konserteissa.

Suomessa keikoilla näkyy puolestaan vähemmän nuoria, paitsi Helsingin Juttutuvassa, jonka Sibelius-akatemian opiskelijat välillä kansoittavat.

– Muualla Suomessa on mummoja ja pappoja, jotka tulevat konsertin jälkeen juttelemaan. Haluaisin, että virolaiset mummotkin kävisivät enemmän ulkona.

Yleisön reaktiot ovat kuitenkin Suomessa ja Virossa samanlaisia.

– Kaikkialla ihmiset tarvitsevat rakkautta. Kaikki haluavat unelmoida, ja kaikki ovat joskus surullisia.

Englanti syö viron kieltä

Kadri Voorand opettaa Viron musiikki- ja teatteriakatemiassa Tallinnassa, ja osa oppilaista ei ole juurikaan häntä nuorempia. He ovat kuitenkin ihan eri sukupolvi.

– Uusi sukupolvi elää internetissä, ja heille valtioiden rajoja ei enää ole. Musiikillisesti edes Euroopan ja Amerikan välillä ei ole enää juuri eroa.

Osa nuorista virolaisista keskustelee vain verkossa ja puhuu itsestäänkin vain englanniksi. Kadri Voorand ymmärtää miksi, mutta silti suuntaus pelottaa.

– Sosiaalisessa mediassa virolaisilla nuorilla voi olla kontakti viiteen miljoonaan ihmiseen Suomessa ja muualla maailmassa. Virossa raja on 1,3 miljoonaa, joten jos haluaa kasvattaa verkostoa, täytyy luopua viron kielestä.

Musiikissa ei tapahdu vielä sitä, mikä tapahtuu jo peleissä.

– Nuoret pelaavat vaikkapa kolumbialaisten kanssa, mutta minä en tunne latvialaisia muusikkoja enkä tiedä heidän konserteistaan, koska meillä ei ole samaa kieltä, vaikka olemme naapurimaita. Liettualaisia tunnen, koska olen tutustunut heihin festivaaleilla.

Vaarantaako tämä kaikki viron kielen?

– Kyllä. Uhka on erittäin suuri. 16-vuotiaat puhuvat silkkaa sekakieltä, Voorand sanoo mutta haluaa ajatella myönteisesti.

– Suomi ja Viro ovat säilyttäneet kielensä. Silloinkin, kun viroksi ei painettu mitään eikä viroa puhuttu kirkoissa. Viron kieli olisi voinut kuolla, mutta säilyimme. Ehkä me pohjoiset kansat olemme niin sitkeitä, että emme katoa. Mutta Venäjällä tilanne on surkea. Monia kieliä puhutaan todella vähän.

Alle tunnin tutustumisjakson päätteeksi Voorand antaa vielä naurun säestyksellä luontevan esimerkin virolaisten suorasanaisuudesta.

– Nyt minun täytyy varmaan mennä valmistautumaan. Puhuinkohan minä ihan liikaa? Vaikka itsepä kyselit!

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>