Ihmeellinen asia

Suomen tasavalta täyttää 100 vuotta huomenna keskiviikkona 6. joulukuuta. Monelle suomalaiselle se tuntuu itsestään selvyydeltä ja näinhän pitääkin olla. Suomi on vakaa demokraattinen hyvinvointivaltio. Yhteiskuntamme perusteet eivät horju. Olemme myös  aika monesta asiasta yksimielisiäkin, joten pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta mitään liikehdintöjäkään ei ole ilmassa.

Kun itsenäisen Suomen historiaa tarkastelee, itsenäisyytemme on kuitenkin ihmeellinen asia. Joulukuussa 1917 ei itsenäistynyt mikään hyvinvointivaltio, vaan hyvin hauras suuriruhtinaskunta. Täällä nähtiin nälkää ja kansa oli pahasti jakautunut. Poliittisten riitojen lisäksi oli kieliriitaakin. Luikahdimme itsenäisiksi heikon Neuvosto-Venäjän nenän edestä. Muutama vuosi myöhemmin se tuskin olisi onnistunut.

Kärjistynyt tilanne johti vuoden 1918 tapahtumiin, toisille veljessotaan tai sisällissotaan, toisille kapinaan. Sota jätti jälkensä Suomeen. Sotaorpoja varten perustettiin lastenkoti Toijalaankin. Työväestö tunsi nahoissaan voittajien toiminnan aina talvisotaan asti. Vieläkään ei vuoden 1918 tapahtumia ole kunnolla selvitetty. Anteeksikaan ei ole pyydetty.

Entäpä jos V. I. Lenin ei kumppaneineen olisikaan päässyt tavoitteeseensa tai Saksa ei olisikaan hävinnyt 1. maailmansotaa?

Talvisotaan lähti köyhän valtion huonosti varustettu armeija. Onni onnettomuudessa kaiketi oli, että myös vihollisella oli omat vaikeutensa. Suomi taisteli ja teki rauhan yhdennellätoista hetkellä. Väinö Tannerin kirja Olin talvisodan ulkoministerinä on hyytävää luettavaa. Se on seikkaperäinen omakohtainen kertomus siitä, miten sotapeliä täällä pelattiin. Olisi voinut käydä toisinkin.

Jatkosotaan Suomi lähti Saksan rinnalla. Puheet erillissodasta voidaan lopettaa. Suomi turvautui kansainvälisessä tilanteessa ainoaan mahdolliseen ystävään. Olihan Suomelle talvisodassakin paljon luvattu pommikoneista alkaen. Jatkosodassa Saksan apu saapuikin.

Kun Suomi liittoutui Hitlerin kanssa, olisi sodan jälkiselvittelyissä voinut käydä miten hyvänsä. Viisas valtiojohtomme pääsi kuitenkin sopimuksista irti juuri ennen katastrofia. Tästä voidaan kiittää vain presidentti Risto Rytiä ja marsalkka Mannerheimiä. Toki sodasta maksettiin kallis lasku ja Neuvostoliitto vaikutti politiikkaamme pitkään, mutta täällä voitiin hengittää.

Olisihan voinut käydä toisinkin. Presidenttien J.K. Paasikiven ja Urho Kekkosen johdolla omaksuttiin maan ulkopolitiikan tärkeimmäksi asiaksi hyvien suhteiden ylläpitäminen Neuvostoliittoon. Tämän ystävyyden syvyydestä on myöhemmin kiistelty, jälkiviisasteltukin. Ulkoministerinäkin 1970-luvulla toiminut Keijo Korhonen on todennut arvostelijoille sarkastisesti: miten olisi pitänyt toimia pistooli ohimolla.

Neuvostoliiton kanssa ei ollut leikkiminen eikä ole leikkiminen Venäjänkään kanssa. J.K. Paasikiven ajatus, että Venäjän on aina suurvalta Suomelle, pitää edelleen paikkaansa. Varovaisuus ei ole suomettumista, vaan viisautta. Suomi on kaukana kaikesta ja sen on pärjättävä aina yksin. Suomen suhteet Venäjään ovat kunnossa.

Voimme itsenäisyyspäivänä katsella rohkeasti tulevaisuuteen. Kun Toijalan Sanomat joulukuussa 1916 perustettiin, ajateltiin tiedonvälitys tärkeäksi tälläkin paikkakunnalla. Tämä tehtävä jatkuu Akaan Seudulla edelleen. Suomen suuret linjat ovat selkeät, mutta paikallisesti on paljon pieniä asioita, joita voidaan nostaa keskusteluun.

Ympärillämme on myös ihmisiä, jotka elävät mielenkiintoista elämää. Joidenkin kokemukset taas ovat historiallisia. Tätä lehteä lukiessa huomaa, että Suomen rakentamiseen on tarvittu, ja tarvitaan edelleen, monenlaisia ihmisiä. Ihmeellistä. Ja kaikilla on paikkansa.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>