Sotilaat harjoittelivat Hakalehdon vanhainkodissa ja sen ympäristössä

Harjoituksen osallistujat liikkuivat myös Hakalehtoa vastaapäätä sijaitsevan kerrostalon pihalla.

Tyhjillään olevat Hakalehdon vanhainkodin tilat sekä naapurikerrostalojen pihapiirit Toijalassa toimivat Pohjoismaisen suojeluharjoituksen Reccex 17:n näyttämönä tiistaiaamupäivällä. Pari tuntia kestäneeseen harjoitukseen osallistui parikymmentä henkilöä.

Paikalla nähtiin aseiden kanssa liikkuneita sotilaita, suojanaamarein varustautuneita henkilöitä sekä panssaroituja ajoneuvoja. Kiväärikaliiperisissa aseissa käytettiin harjoituksessa paukkupatruunoita.

Vuosittain järjestettävässä yhteispohjoismaisessa harjoituksessa ovat mukana Suomi, Ruotsi, Norja ja Tanska. Porin prikaatin johtaman Reccex 17:n tavoitteena on kasvattaa Puolustusvoimien ja viranomaisten valmiutta reagoida vaarallisten aineiden käyttöön.

Toijalassa harjoitusta seurannut kapteeni Juha Soutolahti Porin prikaatista kertoo harjoitukseen osallistuvan suojelu- ja raivaajajoukkoja. Suojelujoukot toimivat kemiallisen, biologisen ja radiologisen uhan aikana.

Harjoitus toteutetaan Varsinais-Suomessa, Satakunnassa ja Pirkanmaalla usealla paikkakunnalla yhtä aikaa. Kohteet vaihtuvat nopealla aikataululla.

– Taustalla on terrorisminvastainen kehys. Pyrimme harjoittelemaan poliisin ja Puolustusvoimien yhteistyötä haastavissa tilanteissa, kertoo Soutolahti.

Soutolahden mukaan harjoitukseen etsittiin laajalta alueelta tyhjillään olevia, pieniä ja sokkeloisia kiinteistöjä sekä keskustoista että kauempaa. Rakennusten käytöstä on sovittu kuntien kanssa.

Harjoituksessa Hakalehdon rakennukseen liittyi epäilyttävää toimintaa, minkä takia Puolustusvoimien osasto tarkasti rakennuksen.

Harjoitukseen osallistui myös panssaroituja ajoneuvoja.

Kapteeni Juha Soutolahti kertoo, että harjoitukseen etsittiin tyhjiäällään olevia, pieniä ja sokkeloisia rakennuksia laajalta alueelta.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?