Uusi omistaja aikoo muuttaa Kylmäkoski-taloon asumaan

Vuonna 2015 Akaan kaupunki pyysi Kylmäkosken entisestä kunnantalosta 200 000 euroa. Tämän syksyn huutokaupassa korkein tarjous oli 25 000 euroa, mikä myös hyväksyttiin.

Akaan kaupunki myy Kylmäkosken entisen kunnantalon eli Kylmäkoski-talon 25 000 eurolla akaalaiselle Arto Karoselle. Kaupunginhallitus päätti kaupasta viime viikon tiistaina äänestyksen jälkeen.

Kylmäkoski-talon vieressä oleva Silpola-niminen omakotitalo myydään 17 600 eurolla espoolaiselle Roni Palmroosille.

Kumpikin rakennus oli myynnissä julkisen sektorin Kiertonet.fi-huutokauppasivustolla. Määräaikaan mennessä Kylmäkoski-talosta saatiin 16 tarjousta ja Silpolasta 33 tarjousta.

Maamerkki kuntoon pikku hiljaa

Arto Karonen on syntynyt Kylmäkoskella, asunut välillä Valkeakoskella ja palannut sitten juurilleen. Hän on aiemmin ostanut Kylmäkoskelta 1990-luvulla Taipaleen koulun ja asunut perheineen siinä ennen rakennuksen myyntiä seuraavalle omistajalle.

Tulevaisuudessa Karonen aikoo asua Kylmäkoski-talossa, mutta muutakin käyttöä rakennukselle on suunnitteilla.

– Kyllähän siihen tulee varmasti jonkunlaista pienteollisuustilaa, ja meinaan tehdä siihen myös asunnon itselle. Montaa asiaa on vireillä moneen suuntaan, kunhan saadaan ensin lyötyä kaupasta kättä päälle, Karonen kertoo.

Arkkitehti Kalle Vartolan suunnittelema 980-neliöinen rakennus tarjoaa Karosen mielestä monia mahdollisuuksia, joiden kanssa hän aikoo edetä pikku hiljaa. Vuosina 1965–1966 tehty tasakattoinen rakennus on alun perin koostunut kiviaidalla yhteen liitetystä kunnantalosta ja kunnanjohtajan asunnosta. 1980-luvulla rakennusten väliin on tehty kellarillinen valtuustosali, joka yhdisti asunnon kiinteästi kunnantaloon.

– Sehän on hienossa paikassa ja Kylmäkosken maamerkki, vaikka se remonttia tarvitseekin. Teen kaiken voitavan, jotta talo saadaan kuntoon.

Akaan kaupunki ehti myydä entistä Kylmäkosken kunnantaloa pitkän aikaan ja eri menetelmillä, mutta Arto Karonen ei aiemmin ollut jättänyt siitä tarjousta. Hän ei halua kertoa, paljonko olisi ollut valmis korottamaan tarjoustaan huutokaupassa.

– Kyllä se katto oli minullakin, mutta joskus paistaa aurinko risukasaankin. Otan vastaan erilaisia ehdotuksia. Toivotaan, että kaikki kääntyy hyvin päin.

Neljä jäsentä halusi jatkaa myyntiä

Va. kaupunginjohtaja Briitta-Liisa Sinivuori esitti kaupunginhallitukselle, että sekä Kylmäkoski-talon että Silpolan korkeimmat tarjoukset hylätään ja rakennuksille määritellään pyyntihinta. Sinivuori oli valmistellut asian yhdessä tekninen johtaja Antti Kemin kanssa.

Hallituksen kokouksessa Janita Puomila (kok) ehdotti, että sekä Kylmäkoski-talosta että Silpolasta saadut tarjoukset hyväksytään ja rakennukset myydään korkeimman tarjouksen tehneille.

Kummastakin kaupasta äänestettiin, ja kummassakin tapauksessa Puomilan ehdotusta kannattivat Inka Loppi (sd), Jaakko Naakka (vihr), Sami Rajala (kok), Tiina Räsänen (kesk) ja Jouko Rytkönen (kok).

Tarjousten hylkäämisen kannalla olivat kummankin talon osalta Hannu Järvinen (sd), Kirsi NordSarkola (sd), Jukka Saari (vas) ja Sauli Turja (ps).

Ulkoseinissä on mikrobivaurioita

Akaan silloinen kiinteistöpäällikkö Anneli Simola tilasi vuonna 2012 Kylmäkoski-talon kuntotutkimuksen talonrakennustekniikan diplomi-insinööri Jommi Suonkedolta. Siinä vaiheessa taloon oltiin Akaan valtuuston päätöksen mukaisesti  siirtämässä Kylmäkosken kirjastoa.

Jommi Suonkedon lausunnon mukaan rakennuksen suurimmat ongelmat ja korjaustarpeet aiheutuvat ulkoseinien mikrobivaurioista.

– Havaintojen perusteella ainakin paikallisia vauriokohtia on useita. Ulkoseinien Toja-levyn mikrobivauriot voivat vaikuttaa sisäilmaan, koska sisäpuoliset rakenteet ja ikkunaliitokset eivät ole koskaan täysin ilmatiiviitä, Suonketo kirjoitti.

Ulkoseinärakenteen korjaaminen edellyttää hänen mukaansa sisäpuolisen verhouksen ja betonissa kiinni olevan Toja-levyn poistamista.

– Koska sisäpuoliset rakenteet eivät ole kantavia, niin rajoituksia purkutyön suhteen ei ole. Ikkunoiden kiinnipysyvyys on tarkistettava purkutyön yhteydessä.

Suonkedon mukaan seinien betonipinta joudutaan todennäköisesti puhdistamaan mekaanisesti piikkaamalla tai hiekkapuhaltamalla. Ulkoseinäkorjauksia on mahdollista tehdä huone kerrallaan, eli ensimmäisessä vaiheessa voidaan korjauta pahiten vaurioituneet tilat.

Muihin toimenpidesuosituksiin liittyen Suonketo totesi, että välipohjan eristyksenä käytetty Toja-levy on mikrobivaurioitunut lähinnä vesivahinkojen ja märkätilojen kohdilta.

– Korjausten yhteydessä suosittelen pintalaatan ja eristeen poistamista näiltä osin. Vesikaton osalta suosittelen kunnostus- tai uusimistyön tarkempaa suunnittelua. Betonipinnan vauriot aiheuttavat lähinnä ulkonäöllisen haitan, eivätkä vauriot ole luonteeltaan nopeasti eteneviä. Näkyvimpiä vauriokohtia voidaan paikata, mutta suosittelen erillisen korjaussuunnitelman tekemistä, lukee Suonkedon lausunnossa.

Kylmäkosken kirjasto ei koskaan muuttanut Kylmäkoski-taloon, eikä siellä viime vuosina ole ollut muutakaan toimintaa.

Yksi kommentti

  1. Metalliduunari

    Olisi mielenkiintoista tietää, mikä oli tarjousten hylkäämisesitysten syy? Pitkään olleet kohteet myynnissä, pelkkiä kustannuksia Akaallemme ja kunto heikkenee koko ajan, se hinta on oikea millä ne halutaan ostaa. Akaalla on ylimääräisiä neliötä riesaksi asti siellä ja täällä ylläpidettävänä.

    Vastaa

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>