Nyrkkeilyilta Viialan Seurahuoneella toi Akaan Iskulle kaksi voittoa

Tiivi Kari palkittiin seuran viirillä ja kukkasilla pitkäaikaisesta seuratyöstä. Tunnustuksen ojensi Akaan Iskun sihteeri Kirsi Lehtinen.

Järjestyksessään kymmenes nyrkkeilyn Boxing Night -tapahtuma sai lauantaina 11. marraskuuta Viialan Seurahuoneen lähes tupaten täyteen. Noin 350 katsojaa saivat myös vastinetta rahoilleen.

Tiivi Kari palkittiin

Urheiluseuroissa menestyneet ja valovoimaiset urheilijat vievät usein ison huomion. Kuitenkin seuroissa toimii taustoilla henkilöitä, jotka vuodesta toiseen uhraavat paljon aikaansa seuran eteen.

Lauantain nyrkkeilyillan ensimmäinen tapahtuma oli Akaan Iskun seura-aktiivin Tiivi Karin palkitseminen. Seuran viirin sekä kukat saanut Kari yllättyi, kun illan juontaja Mika Matilainen kuulutti hänen nimensä.

– Olihan tämä sellainen yllätys, etten osannut odottaa tällaista, sanoi palkittu ahertaja.

Kaksitoista vuotta seurassa toiminut ja seitsemän vuotta junioreita vetänyt ilopilleri jakaa estottomasti kehuja seuralle.

– Kyllä tämä on ollut hienoa aikaa, ja on mahtavaa olla osa tätä tiimiä.

Iskulaiset eivät jääneet voitoitta

Nyrkkeilyilta alkoi akaalaisvoitolla Pinja Myllylän otettua selvän pistevoiton Eeva Riikosesta.

Järjestävän seuran Akaan Iskun ottelijoita kamppaili illassa viisi, ja saldona oli kaksi voittoa. Heti avauskamppailussa Iskun Pinja Myllylä takoi selvän 3–0-voiton Viipurin Nyrkkeilijöiden Eeva Riikosesta sarjassa 57 kiloa. Pinja osui hyvin kaikissa kolmessa erässä ja myös malttoi mielensä, kun Riikonen yritti kovasti kiriä päätöserässä.

B-junioreiden 63-kiloisissa iski Otto Lähteenmäki. Nuorukainen on tunnettujen akaalaisten nyrkkeilymiesten Juha ja Tero Lähteenmäen nuorempi veli. Tampereen Työväen Nyrkkeilijöitä edustava Otto selvisi ottelusta voittajana hajaäänin 2–1. Vastustajansa Turun Urheiluliiton Sharif Hassani oli vaikeuksissa ulottuvan Lähteenmäen kanssa.

Sarjassa miehet 69 kiloa Kalvolan Iskun Karri Lohi vei 3–0-voiton Turun Urheiluliiton Samuel Oportasta.

Tiukka ja fyysinen ottelu nähtiin porilaisen Artem Staafin ja Akaan Iskun Tarmo Virolaisen välillä. Viime viikkoina useita kiloja painoaan tiputtanut iskulainen aloitti melkoisella höyryllä. Hyviä osumia kertyi avauserässä useita. Puolitoista erää Artem Staaf oli hivenen jäljessä, mutta lopulta sitkeys palkittiin, ja miehen käsi nostettiin niukan 2–1-voiton merkiksi.

Tero Lähteenmäen poika Joonas Lähteenmäki Akaan Iskusta sai illan viidennessä ottelussa vastaansa Juhani Mikkosen Boxing Team Hervannasta. Mikkosella on potkunyrkkeilytausta, josta saavutuksena  on muun muassa Suomen mestaruus. Yleisö sai nähdä illan rajuimman ottelun, jossa ei iskuja säästelty. Lähteenmäki ei

Akaan Iskun Joonas Lähteenmäki hävisi BTH:n Juhani Mikkoselle 0–3.

antautunut helpolla. Mies ei kuitenkaan saanut kovia pommejaan sisään. Ottelu päättyi Mikkosen 3–0-voittoon.

Illan toiseksi viimeinen ottelu käytiin miesten alle 81-kiloisissa. Siinä ensi kertaa kehään noussut Akaan Iskun Tuomas Arvonen kohtasi Turun Teräksen Eldrin Barreran.

Arvonen selvisi debyytistään ihan hyvin. Paketti pysyi kasassa läpi koko ottelun. Vaikka miehelle kerran laskettiin lukuakin, isompaa hätää ei kuitenkaan ollut. Barreralle 3-0-voitto.

Hieno päätös illalle

Pääottelu Akaan Iskun Satu Lehtosen ja Turun Teräksen Mia Salokanteleen välillä kulki yksipuolisesti iskulaisen komennossa. Sadun liikkuminen oli luokkaa terävämpää, ja vasuri upposi tavan takaa. Painostus varsinkin päätöserässä oli vahvaa. Lehtosen selvä 3–0-voitto oli hieno päätös illalle.

– Tämä oli selkein voitto näistä meidän kolmesta kohtaamisesta, totesi voittaja ottelun jälkeen.

Lehtonen on kahden alimman sarjan 48 kiloa ja 51 kiloa suvereeni hallitsija Suomessa.

– Nyt alkaa kuitenkin olla aika tyhjä olo, ja vuoden kisat on näillä näkymin käyty. On aika siirtää katseet ensi toukokuun EM-kisoihin, päätti Iskun kruununjalokivi.

Nelinkertainen Suomen mestari Akaan Iskun Satu Lehtonen (oik.) kohtasi Turun Teräksen Mia Salokanteleen kolmannen kerran ja voitti myös kolmannen kerran.

Boxing Night -tapahtumien primus motor Raimo Sinkkonen Akaan Iskusta oli tyytyväinen iltaan.

– Väkeä riitti, ja matsit olivat hyviä. Näitä ei montaa Suomessa järjestetä.

Samaa toisti myös illan päätuomari ja Sinkkosen monivuotinen hyvä ystävä Paavo Ollikainen.

– Tämä oli hieno tilaisuus. Kaikki toimi, otteluparit olivat hyvin valittuja ja teillä on myös hyvähenkinen porukka hommaa toteuttamassa.

Otteluiden välissä yleisöä viihdytti tanssiryhmä The Reggeaton Project.

Illan pääottelussa kohtasivat Turun Teräksen Mia Salokannel (vas.) ja Akaan Iskun Satu Lehtonen.

Joonas Lähteenmäki (oik.) sai tappion lisäksi mustan silmän ottelussa Juhani Mikkosta vastaan.

Nyrkkeilyiltaa seurasi noin 350-päinen yleisö.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?