He tulevat turvaan

Toijalan vastaanottokeskuksen tarina päättyi tällä erää 1. heinäkuuta. Keskus sulautui paikkakunnalle loistavasti. Alkuhämminkien jälkeen katukuvassa nähtiin perheitä kauppa-asioilla.

Paikkakuntalaiset ottivat keskuksen omakseen, ja muun muassa karjalaiset neuloivat tarvitseville villasukkia. Turvapaikkaa Suomesta hakeneet tunsivat olevansa turvassa. Täällä heidän henkeään ei uhattu. Osa Toijalassakin piipahtaneista sai Suomesta turvapaikan.

Jos joku täällä kuvittelee, että maailman pakolaisongelma on ohi, ja se voidaan ratkaista rajoja sulkemalla, erehtyy pahan kerran. Pakolaisia Eurooppaan tulee koko ajan. Tulijoita vastaanottavat tällä hetkellä Italia ja Espanja. Se, että pakolaiset eivät ole median huomion kohteena, ei tarkoita, että heitä ei olisi. Luultavaa valitettavasti on, että Euroopan unionin rakentamat järjestelmät luhistuvat ennen pitkää, sillä ei Turkkiin rajattomasti voida ihmisiä leireille sulkea ja leirit eivät ole ratkaisu ongelmaan.

Oikeistopopulistisen Vaihtoehto Saksalle -puolueen nousu Saksan parlamenttiin on pahinta, mitä voi tässä tilanteessa kuvitella. Kanslerina jatkaa Euroopan vahva nainen Angela Merkel, mutta hän joutuu tästä eteenpäin ottamaan vakavasti populistisen puolueen, joka avoimesti tukee uusnatseja.

Saksa on ollut tähän asti Euroopan pakolaispolitiikassa avainasemassa. Se, että maa on ottanut vuosikymmeniä miljoonia työn perässä tulevia turkkilaisia ja viime vuosina myös muualta pakoon tulevia, on antanut muille maille – Suomellekin – suojan. Saksan rajat ovat olleet avoinna, ja se sai kansallismieliset vaaliuurnille. Jos Saksa sulkee rajansa, tai rajoittaa vahvasti maahan tulemista, ongelma siirtyy muualle.

Suurin osa pakolaisista on liikkeellä hädissään. Suurten massojen liikkuessa liikkeellä on myös varkaita ja onnen onkijoita. Valitettavasti liikkeellä on myös radikalisoituneita islaminuskoisia, jotka ovat valmiita tekemään mitä tahansa. Maailma on pysyvästi muutoksessa ja paluuta entiseen ei ole.

Hädänalaisille on annettava turva. On oikein, että Suomenkin pakolaiskiintiötä nostetaan. Jos ongelma oikeasti halutaan ratkaista, puututaan Keski-Afrikan ongelmiin toden teolla. Kun nälkä ajaa ihmisiä liikkeelle, ei pitäisi rajoittaa ainakaan Yhdistyneiden Kansakuntien mahdollisuuksia auttaa . Myös Syyrian ja Afganistanin kriisit on ratkaistavissa. Euroopan unioni on turha järjestelmä, jos se ei pysty tässä tilanteessa muuta kuin toivomaan.

Toijalan vastaanottokeskuksen toiminta osoitti vahvasti, että turvapaikanhakijat pystyvät toimimaan yhdessä kantasuomalaisten kanssa. Tänne pystytään ottamaan ihmisiä pysyvästi turvaan. Poikkeuksiakin on, ja naiivi ei saa olla, mutta pääsääntöisesti tänne pysyvästi jääneet haluavat rakentaa tätä maata. Useammassa tapauksessa he kokevat olevansa suomalaisempia kuin me itse. Suomen sotaveteraaniliitto myönsi ansiomerkkinsä Arman Alizadille. Perusteluiksi sanottiin, että hän on hyvin kauan ja ansiokkaasti tehnyt työtä veteraanityön päämäärien ja suomalaisen isänmaan hyväksi.

Suomen sotaveteraaniliitto täyttää 60 vuotta perjantaina 29. syyskuuta. Akaan sankarihaudoilla on seppeleenlasku kello 11. Niin monet tekivät joskus jotakin, että täällä olisi turvallista elää ja katsoa kaukaisuuteen.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?