Kun kansakouluja alettiin 1860-luvulla perustaa, pidettiin tärkeänä, että opettajilla olisi läheiset suhteet kansaan. Suurilla palkoilla ei saanut tehdä herroja vaan heille annettiin sellainen palkka, että he säästäväisesti ilman elantohuolia voisivat hoitaa tärkeää tehtäväänsä. Rahapalkan maksoi valtio, kun kunta järjesti asunnon ja polttopuut, laitumen ja talvirehun yhdelle lehmälle sekä 2–3 tynnyrinalaa viljeltyä maata. Myöhemmin kunnan oli maksettava myös rahapalkkaa saadakseen valtionavustuksen. Kansakoulukustannusten nousu hidasti opettajien palkkausta. Elintason yleinen kohoaminen näkyi palkkauksessa vasta vuonna 1908. Silloin annettiin ensi kertaa sama palkka nais- ja miesopettajalle, mutta naimisissa oleville noin viidennes enemmän.
Sota-ajan inflaatio pahensi nopeasti opettajan asemaa. Syksyyn 1916 mennessä valtio oli korottanut palkkoja jo yli 82 prosenttia, mutta se oli vain kolmannes hintojen noususta. Valtio myös kehotti kuntia antamaan opettajille palkanlisää. Tietysti Akaassakin opettajat tarttuivat tähän ja pyysivät vähintään 15 markkaa kuukaudessa lisää. Kunnan valiokunta tutki asiaa ja myöntää, että opettajien palkat meillä ovat perin alhaiset. Varsinkin nuorempien opettajien, jotka eivät vielä ole ehtineet saada palveluajasta riippuvia valtionpalkan ylennyksiäkään, on tällaisena kalliina aikana miltei mahdoton tulla toimeen. Jonkin verran paremmassa asemassa ovat keskenään avioliitossa olevat ja ne, jotka jo nauttivat korkeinta valtionpalkkaa. Kuitenkin valtuusto myönsi vain sata markkaa vuodessa yksinäisille opettajille.
Tämä suututti koulun johtaja Frans Niemen: Päätöksessä luulotellaan, että nuoret opettajat, jotka asuvat joko täysihoidossa tai ainakin ilman palvelijaa, siis kokonaan perheettöminä ja nauttien valtion myöntämää kalliinajan palkanylennystä, ovat muka suuremmassa palkanylennyksen tarpeessa kuin sellaiset perheelliset opettajat, jotka molemmat tosin hoitavat virkaa, mutta elättävät samalla perhettä palkollisine palvelijoineen ja jäävät kaksoisvirkansa tähden vaille valtion myöntämää kalliinajan palkanylennystä… tapahtuu siinä huutava vääryys heitä kohtaan, koska he tällöin jäisivät vaille sekä valtion että kunnan myöntämää palkanylennystä. Muutosta ei tullut.
Oma lehmä ja viljelysmaa olisivat nyt arvokkaita, mutta ainakin Akaassa sellaiset olivat vain Viialan kahdella opettajalla. Elokuussa 1917 opettajat tarttuivat tähän: Useassa maamme kunnassa on kuitenkin nuo luontaisedut (maa ja lehmänruoka) korvattu rahapalkalla, mutta valitettavasti vain niin, etteivät korvaussummat vastaa sitä, mitä niiden tulisi, jos oikeutta tahdotaan jakaa opettajille. Opettajat mainitsevat esimerkkejä useasta kunnasta ja vaativat kunnanpalkkaa vähintään 800 markkaa. Vuotta aikaisemmin se oli ollut 400 markkaa.
Ja taas lokakuussa Vilho Havia ja Väinö Valtasaari pyysivät 400 markkaa vuodessa lisää miesopettajille: Pyydämme vielä huomauttaa, että senkin jälkeen opettajain palkat jäisivät hyvin vaatimattomiksi katsoen siihen, millaisia palkkoja miehille nykyään maksetaan kaikilla muilla toimialoilla. Pitänee paikkansa. Kunta antoi kaikille 800 markan vuosipalkan sekä lisäksi miesopettajille 200 markkaa.
Martti Favorin
Raskaita aikoja -sarjaa kirjoittaa historioitsija Martti Favorin.
