Saila Kallioinen nauttii Haihunkosken maisemista

Valtuutettu Saila Kallioinen nauttii Haihunkosken maisemista sateisenakin päivänä.

Viialassa käytännössä koko ikänsä asuneen Saila Kallioisen (sd) lempipaikka on Viialan Haihunkoski. Kallioisen ollessa lapsi oli hänellä ja hänen ystävillään tapana pyöräillä Haihunkoskelle ihailemaan maisemia ja juttelemaan.

– Tämä oli siihen aikaan minun ystäväpiirini kokoontumispaikka. Onhan täällä tosi nättiä, iltahämärissä tänne on kiva tuoda vieraita, sillä täällä on kaunis valaistus. Haihunkoskella on kaunista myös talvella ja vanha kivisilta tuo lisäksi historian siipien havinaa, Kallioinen tuumii.

Kallioisen valtuustoura alkoi vuonna 1993, ja nyt hänellä on menossa seitsemäs kausi valtuutettuna.

– Olin yhden kauden välissä pois, silloin en asettunut ehdolle lainkaan, Kallioinen muistelee.

Elinvoimalautakunnassa istuva valtuutettu työskentelee  Tampereen teknisessä yliopistossa talouden ja rakentamisen tiedekunnassa kehittämispäällikkönä. Koulutukseltaan hän on tekniikan diplomi-insinööri ja lisäksi hän on suorittanut lisensiaatin tutkinnon ympäristötekniikasta.

– Työhöni kuuluu etupäässä taloushallintoa ja henkilöstöhallintoa. Minulla on vähän sekalainen tehtävänkuva, olen ikään kuin joka paikan höylä, 52-vuotias Kallioinen kuvailee.

Työn ja valtuuston lisäksi Kallioiselle jää aikaa myös harrastuksille. Puutarhassa kasvaa viinimarjoja, juurikkaita ja vihanneksia. Lisäksi valtuutettu harrastaa monipuolisesti käsitöitä. Villapaitojen lisäksi Kallioisen käsissä syntyy muun muassa nypläystöitä.

– En tee kauheasti pitsiä, mutta olen tehnyt koruja ja ikkunaan metallilangasta koristeita. Nyt minulla on menossa rannekoru. Olen tehnyt myös silkkimaalausta ja kankaanpainantaa. Mattopuutkin odottavan kutojaa, Kallioinen kertoo.

Saila Kallioisen mielestä parasta käsitöissä on se, että niitä tehdessä on pakko keskittyä itse asiaan ja pitää ajatukset kurissa.

– Kutoa ja virkata tietysti pystyy vaikkapa uutisia katsellessa, Kallioinen tuumii.

Parasta Akaassa Kallioisen mielestä on sijainti; kaupungista pääsee kätevästi junalla ja bussilla moneen paikkaan.

– Tykkään myös siitä, että palvelut ovat kompaktisti saatavilla. Kaikki tarpeellinen on pienen matkan päässä, valtuutettu kiteyttää.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?