Pitopalveluyrittäjä Irja Numminen vaihtaa vähitellen vapaalle

Irja Numminen on pyörittänyt ruoka- ja pitopalvelua 43 vuotta. – Eikö rupea jo riittämään, Irja tuumaa.

Kun Irja Numminen nuorena tyttönä vuonna 1957 polki aamuseitsemäksi töihin Arolan kutomoon, haaveili hän pikaisesta pääsystä eläkkeelle, jotta saisi nukkua aamulla.

– Mutta en niin kauhean nopeasti sitten päässytkään, Irja nauraa.

Vatsa nyt, 60 vuotta myöhemmin, pitopalveluyrittäjänä tunnettu Irja Numminen on vaihtamassa vapaalle. Hän myi kesäkuun alussa liiketoiminnan akaalaiselle Raija Kolehmaiselle mutta jatkaa vielä jonkin aikaa uuden yrittäjän tukena ja apuna.

Painajainen keittiössä

Irja Numminen ehti Arolan jälkeen työskennellä Parneuleella ja VKT:llä, kunnes häntä pyydettiin hoitamaan Scanmetin lounasruokalaa. Jo parin viikon päästä, tammikuussa 1974, hän aloitti noin 300 työntekijää työllistäneen konepajan ruokalassa.

– Ensimmäisen päivän jälkeen olisin lähtenyt käpälämäkeen ja lujaa, jos olisin vaan kehdannut. Toinen päivä meni jo vähän paremmin, kun sai suuntaa, missä mennään, Irja muistelee.

Ensimmäisenä päivänä ruokana oli palapaistia.

– Keittiössä oli kaksi pientä paistinpannua. Siinä tuli äitiä ikävä, kun ei millään saanut paistettua lihoja niin paljon kuin olisi pitänyt.

Irjalla alkoi samaan aikaan myös toinen merkittävä elämänvaihe. Hän aloitti 35 vuotta kestäneen tehtävän Toijalan käräjäoikeuden lautamiehenä. Herastuomarin arvon hän sai vuonna 1982.

Pitopalvelu mukaan

Vuonna 1977 Irja Numminen otti Scanmetin ruokalan lisäksi hoitaakseen Viialan Nahkatehtaan ruokalan, josta hän vastasi syksyyn 1983 asti. Työntekijöitä oli parhaimmillaan viisi.

Kylmäkoskella Irja jatkoi tehdasruokalassa aina 1990-luvun lopulle, jolloin Kumera osti tehtaan. Omistajanvaihdoksen jälkeen Irja siirtyi vuonna 1987 perustamansa pitopalveluyrityksen kanssa Haavistontielle.

– Kokeilin lounastakin, mutta kokeilu riitti. Pahinta oli asiakasmäärän epätasaisuus.

Kaljapytty nurin

Kylmäkosken vuoden yrittäjänä vuonna 1989 palkittu Irja Numminen on tehnyt ruoka- ja pitopalvelua kaikkiaan 43 vuotta. Työuralta ei tule mieleen yhtään ikävää muistoa.

– Kiire on joskus ollut kova, mutta kenellekään en ole unohtanut tehdä, vaikka kakkujakin vilisi parhaimmillaan sinne sun tänne. Autoakaan en ole kolhinut enkä kaatanut kuormaa.

Hyvää tuuriakin on ollut matkassa. Kerran ajaessaan loppiaisen aikaan hautajaisiin Humppilaan, Irja oli jäisellä tiellä törmätä peuraan.

– Vedin Hiacesta tietysti jarrut kiinni, ja peura meni menojaan. Kun päästiin Humppilaan ja ruvettiin purkamaan kuormaa, oli kaljalla täytetty 20 litran melassipönttö nurin autossa, mutta kalja oli edelleen pöntössä. Kansi ei ollut lähtenyt tärskyssä.

Juhlissa suosikki on ollut hämäläinen pitopöytä.

– Hämäläistä pitopöytää ihmiset osasivat pyytää ja luottaa siihen, että se on varma. Ensin vierastin tarjota sitä ja varsinkin imellettyä perunalaatikkoa karjalaisille, kunnes tajusin sen olevan heille suurempi herkku kuin hämäläisille.

Elämän eväät kotoa

Pitkää päivää tekemään tottunut Irja Numminen on oppinut työnteon lapsuudenkodissaan Kurisjärvellä.

– Olen aika iäkkäiden vanhempien ainoa lapsi. Kotoa sain erittäin hyvän elämän sekä hyvät neuvot ahkeruuteen ja työntekoon. Meillä oli pieni maapaikka, jossa oli mentävä pellolle jo nuorena.

Irja arvelee, että olisi voinut jatkaa pitopalvelua vielä vuoden, mutta ostajaehdokkaan löytyminen vauhditti ratkaisua.

– Täytän seuraavaksi 75, eikö se rupea jo riittämään? Minulla on ollut jo kauan ajatus, että luovuttaisin siinä vaiheessa, kun itse pystyn olemaan tukena ja turvana ja neuvomaan jatkajaa.

Vaikka pitopalveluyrittäjänä Irja on tottunut tekemään töitä seitsemänä päivänä viikossa, hän uskoo puuhaa riittävän jatkossakin. Pyhäpäivien ajanvietteeksi on vakiintunut formulat, joita Irja on seurannut Keke Rosbergin ajoista asti.

Pitkää päivää tehnyt Irja Numminen sanoo oppineensa työnteon lapsuudenkodissaan Kurisjärvellä.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?