Arto Arola miettii Kurisjärven koululle kylätoimintaa

Kurisjärven koulun ostanut Arto Arola on itse käynyt kyseistä koulua 1980-luvulla. Tulevat suunnitelmat liittyvät vuokra-asumiseen sekä kokous- ja koulutustiloihin. Arto ja Tiina Arola suunnittelevat koulun pihalle myös luistinrataa. Kohta 1,5-vuotiaan Artturi Arolan lisäksi lähitienoilta löytyy muitakin tulevia kentän käyttäjiä.

Kurisjärven koulun Akaan kaupungilta ostaneen Arto Arolan mukaan koulurakennus sopisi esimerkiksi kokous- ja koulutustilaksi. Arolan mielessä on erityisesti tilojen saaminen kylätoiminnalle.

– Täytyy katsoa, mitä siihen kehittää. Tarkoitus on säilyttää rakennus, mutta jotain toimintaa tarvitaan, että sen saa pyörimään omillaan.

Uusi omistaja pitää mahdollisena osan koulutiloista vuokraamista jatkossakin asumiskäyttöön. Koulu on viime aikoina ollut sekä asumis- että kirpputorikäytössä. Kaupungin tekemä vuokrasopimus siirtyi kiinteistökaupan mukana uudelle omistajalle.

Arolan mukaan koululle ei ole tulossa majoitustoimintaa.

– En usko, että sellaiseen on tarvetta. Lisäksi se sitoo liikaa.

Arolan kartanoa isännöivän Arto Arolan päätyö on maatalous. Omistajaa työllistävät viljanviljely, emolehmät ja koneurakointi.

Luistinrata kaukalon paikalle

Arto Arolan mukaan koulun piha tullaan siistimään ja vesakot poistamaan. Kaukalon paikalle Arola aikoo jo tulevana talvena tehdä luistinradan, jos sää vain sallii.

Arola ei ole vielä miettinyt koulurakennuksen mahdollisia remontteja, mutta hän toteaa rakennuksen olevan ainakin maalauksen tarpeessa. Arola kertoo, että kaupunki on korjannut koululta löytyneen viemärivian.

– En ole paneutunut vielä rakennuksen kuntoon, mutta se näyttäisi aika hyväkuntoiselta. Hirsirakennus on hirsirakennus ehjällä katolla.

Arolan mukaan kylän kehittäminen on yksityisten varassa.

– Kai sitä on yksityisten ruvettava kehittämään jotain, kun kunnalta ei tule mitään. Herjalla on heitetty ajatus yksityiskoulusta, kun tämä on luultavasti terveimpiä koulurakennuksia.

Kohtuuhyvä kompromissi

Arto Arola osti Kurisjärven koulun Akaan kaupungilta 20 000 eurolla. Kauppaan kuulunut maa-alue on noin puoli hehtaaria.

Arto Arolan isoisän isä Kalle Arola lahjoitti vuonna 1900 Akaan kunnalle tontin koulurakennusta varten. Arto Arola on pitänyt kiinni lahjakirjasta, jonka mukaan lahjoitus on voimassa niin kauan kuin suomenkielinen kansakoulu sijaitsee paikalla. Arto Arola oli valmis tonttikiistassa kaupungin kanssa menemään oikeuteen asti.

– Nyt päästiin molemmat kohtuuhyvään kompromissiin, Arto Arola sanoo.

Kirpputori lopetti heinäkuussa

Kurisjärven koululla vuokralla asunut ja kirpputoria pitänyt Paula Jussilainen lopetti kirpputorin heinäkuussa. Hän ei ole myöskään jäämässä asumaan koululle vaan muuttaa Iittalaan.

Jussilainen kertoo, että myymättä jääneet tavarat jatkavat hyväntekeväisyyskirpputorille Viroon sekä kahteen apua tarvitsevaan virolaisperheeseen. Hankalasti pakattavat esineet matkaavat Hämeenlinnaan Samaria ry:lle päihdenuorten hyväksi.

Kurisjärven koulu on rakennettu 1900-luvun alkuvuosina. Elintasosiipi on 1970-luvun lopulta.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?