Vapaaehtoisia kaivataan ulkoiluystäviksi ikäihmisille

Harri Rantala uskoo Akaasta löytyvän vapaaehtoisia ulkoiluystävätoimintaan. Hän käy itse auttamassa 85-vuotiasta äitiään Turengissa.

Viialassa keväällä ulkoiluystäväkoulutuksen järjestänyt Harri Rantala toteuttaa vastaavan koulutuksen tänä syksynä myös Toijalassa. Koulutus on tarkoitettu iäkkäiden ulkoilun avustamisesta kiinnostuneille vapaaehtoisille.

Koulutuksen tavoitteena on antaa valmiuksia toimia ulkoiluystävänä, tarjota vertaistukea ja edistää iäkkäiden ulkoilua hyvässä ja turvallisessa seurassa. Koulutuksen kokonaiskesto on noin kahdeksan tuntia, ja se toteutetaan kolmena kokoontumiskertana.

Ulkoiluystävät toimivat ulkoiluapuna kotona asuville vanhuksille. Auttajat ja autettavat kohtaavat toisensa kaupungin kotihoidon ohjaamana. Ensimmäisellä tapaamiskerralla mukana on kotihoidon työntekijä.

Viialassa koulutukseen osallistui kymmenen vapaaehtoista.

– Suurin osa oli työelämästä pois olevia ihmisiä, joilla on vapaa-aikaa ja intoa sekä tahtotilaa tällaiseen, Harri Rantala kertoo.

Hirvialhon koulun rehtorinvirasta eläkkeellä olevan Rantalan tarkoituksena oli alun perin itse ryhtyä ulkoiluystäväksi, mutta koska koulutusta tehtävään ei ollut tarjolla, hän ilmoittautui Ikäinstituutin Ulkoiluystäväksi iäkkäälle -kouluttajakoulutukseen ja ryhtyi itse vapaaehtoiseksi kouluttajaksi.

Rantalan mukaan ulkoiluystävätoiminnalla halutaan osaltaan tukea vanhusten pärjäämistä kotona. Samaan tähtää myös Voimaa vanhuuteen -hanke, jossa Akaan kaupunki on mukana.

– Vanhukselle ulkoiluapu on tosi tärkeää, jos sairastaa ja liikuntakyky on rajallinen ja jos ei uskalla lähteä liikkeelle. Monella on nimenomaan sitä, ettei luoteta siihen, että jaksetaan takaisin, ja muistikin voi reistailla. Silloin on hyvä, että toinen kantaa vähän vastuuta.

Rantalan mukaan ulkoiluystävätoiminta vastaa myös psyykkisiin ja sosiaalisiin tarpeisiin.

– Joskus riittää pelkästään juttuseura.

Rantala käy itse kerran, kaksi viikossa auttamassa 85-vuotiasta äitiään Turengissa. Rantalan isä kuoli yllättäen tammikuussa 2016.

– He ehtivät olla yli 60 vuotta avioliitossa. Se on ollut kova paikka, kun toinen on kuvioista poissa. Puute on melkoinen ihan kaikessa, kun toinen lähtee viereltä.

Ulkoiluystäväkoulutukseen voi ilmoittautua Harri Rantalalle lähettämällä sähköpostia osoitteeseen harri.rantala@pp5.inet.fi tai soittamalla numeroon 040 5211 304.

Valtakunnallista Vie vanhus ulos -kampanjaa vietetään 5.9.-5.10.  Torstai 5.10. on valtakunnallinen iäkkäiden ulkopäivä.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?