Kylmäkoski herää

Kun Akaata vuonna 2006 Kylmäkoskesta, Toijalasta ja Viialasta suunniteltiin, pistettiin kylmäkoskelaisten neuvottelijoiden eteen valkoinen paperi, johon heidän toivottiin kirjoittavan vaatimuksensa kuntaliitoksen ehdoista. Paperi palautui tyhjänä ja Akaa syntyi ilman Kylmäkoskea vuoden 2007 alusta.

Kylmäkoski tuli Akaaseen mukaan vasta vuoden 2011 alusta kun velkaa oli kurkihirteen asti. Tuolloin kylmäkoskelaiset neuvottelivat, josko sentään urheilukenttä korjattaisiin. Korjausta yritettiin, mutta paikka osoittautui mahdottomaksi ja hanke haudattiin Akaan byrokratiaan. Puukkoa haavassa käänsi vielä kylmäkoskelainen veteraanipoliitikko Pentti Ehoniemi (kesk), joka sanoi paikallislehteen, että kenttä alunperinkin tehtiin väärään paikkaan.

Akaan valtuusto päätti vielä kaksi kertaa siirtää Kylmäkosken kirjaston entiseen kunnantaloon, mutta tämäkin hanke hautautui jonnekin. Eipä ole tarkastuslautakunta perään huudellut. Kirjastoa ei enää ole. Kylmäkoskelta on Akaa vielä sulkenut kaksi kyläkoulua, toisen Kurisjärveltä ja toisen Asemalta. Kurisjärven koulu oli tiensä päässä, mutta Asemankoulu oli juuri korjattu ja sisäilmaltaan moitteeton. Tänään Kylmäkoskella uskalletaan sanoa jo ääneen, että väärä koulu korjattiin, ja vain muutaman luottamushenkilön lapsen tähden.

Kirkonkylän koulu on huonossa kunnossa. Tutkimukset ovat karmeaa luettavaa. Koulua odottaa mittava peruskorjaus, sillä tähän mennessä tehdyt korjaukset eivät ole tuoneet parannusta koulun sisäilmaan. Kylmäkosken taajamasta on siirtynyt ja siirtymässä paljon alakoulun oppilaita kouluun Urjalaan. Kirkonkylän koulun vanhempainyhdistyksessä pelätään, että Akaassa syntyy ajatus, että Viialan taajamaan tehdään uusi koulu tai Keskustan koulu saadaan mittavin remontein puhtaaksi, ja kylmäkoskelaiset oppilaat siirretään Viialaan.

Kirkonkylän koulun sulkeminen on vanhempainyhdistyksen mielestä kuolinisku Kylmäkosken taajamalle, josta jo syystä tai toisesta ovat kunnalliset palvelut pikkuhiljaa lähteneet. Vanhempainyhdistys vetoaa Akaan päättäjiin, että taajamaan rakennettaisiin uusi koulu yhteishankkeena perustettavan kannatusyhdistyksen ja Akaan kaupungin kanssa.

Perustettavan kannatusyhdistyksen kouluhanke on kaikin puolin kannatettava ja tervetullut. Kylmäkosken taajaman asukkaat ovat aidosti huolissaan Akaan kaupungin elinvoimasta, jota riutuva Kylmäkoski ei mitenkään lisää, pikemminkin päinvastoin. Tavoitteena on rakentaa 120 oppilaan puu/hirsikoulu, jonka imagohyödyt ovat valtavat. Kannatusyhdistys nostaa kirjelmässään kaupungille esille Forssan, joka rakensi Koijärvelle ekokoulun.

Vanhempainyhdistyksen hankkeen takana on koko Kylmäkoski. Kylmäkoski herää. Perusteltu esitys on raikas uusi avaus tilanteeseen, jossa tähän asti on jo vuodesta toiseen lyöty vain päätä seinään. Akaan vaikea taloudellinen tilanne ei voi olla jarruna uusien ajatusten esittämiselle, vaihtoehtojen tutkimiselle ja jo tehtyjen päätöksien muuttamisellekin. Kylmäkosken kouluhankkeessa jos missä on kysymys uudesta elinvoimasta, jota Akaa selvitäkseen tarvitsee. Hankkeessa on kyse myös uudesta yhteisöllisyydestä, jossa katsotaan vanhojen luutuneiden käytänteiden läpi.

Onko Akaalla rohkeutta tarttua kaupunkilaisten ehdotukseen?

Yksi kommentti

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?