Lumenaurauskeikalla kuultu vitsi vei yrittäjäksi Nesteelle

Kylmäkosken Neste siirtyi Huhtalan perheelle

Kolme sukupolvea Huhtaloita. Ilkka Huhtala katselee hieman yli vuoden vanhan lapsenlapsensa Selinan touhuja Kylmäkosken Nesteen uudella terassilla. Ilkka ja Joonas Huhtala ryhtyivät hiljattain Kylmäkosken Nesteen uusiksi yrittäjiksi.

Ilkka ja Joonas Huhtalalla on ollut keväästä asti uusi harrastus. Aina kun he ovat ajaneet Kylmäkosken Nesteen ohitse, he ovat laskeneet montako autoa pihaan on parkkeerattu. Se on kertonut hieman Nesteen suosiosta ja kaupankäynnin vilkkaudesta. Aivan hiljaista ei huoltoasemalla selkeästikään ole ollut, sillä Huhtalat päättivät ryhtyä  yhdessä Ilkan vaimon, Maarit Liljendahlin kanssa Nesteen uusiksi yrittäjiksi. Avajaisia vietettiin edellisellä viikolla, jolloin myös Ilkan tekemä uusi terassi oli valmis.

Ilkka on ollut yrittäjä maatalousalalla jo vuodesta 1986 lähtien. Lisäksi hän tekee traktoriurakointia poikiensa Mikan ja Joonaksen kanssa, ja lämpöyhtiö Huhtala Power Oy:täkin Huhtalat ovat pyörittäneet jo useamman vuoden ajan. Kylmäkosken Nesteen pihaa Ilkka on aurannut jo vuodesta 1994.

– Siitä tämä ajatus ehkä lähtikin. Istuin lumityölenkillä täällä odottamassa pizzaa ja valittelin jotain. Jarmo heitti sitten, että osta koko pulju!, Ilkka nauraa entisen omistajan vitsille.

Vitsi jäi kuitenkin itämään mieleen.

Ilkka kertoo, että halukkaita ostajia Nesteelle oli muitakin, mutta entiselle omistajalle Jarmo Murrolle oli tärkeää, että uudet yrittäjät olisivat paikallisia. Lisäksi vanhojen työntekijöiden jääminen yrityksen leipiin oli eläkkeelle jääneelle Murrolle tärkeää.

Kaikki pojat töissä

Joonas (vas.) ja Ilkka Huhtala ryhtyivät hiljattain Kylmäkosken Nesteen yrittäjiksi. Viime viikolla heillä oli mukana myös pieni apulainen, Joonaksen tytär Selina.

Koska Huhtaloilla on niin montaa rautaa tulessa, on töitä pakko delegoida. Onneksi Ilkka Huhtalalla on neljä toimeliasta poikaa, joista tosin kaksi on vasta 14-vuotiaita. Kaksoset Elias ja ­­­­­Kalle ovat kuitenkin jo mukana kiinteistönhuoltotöissä. Ensi keväänä ikä riittää jo traktorikorttiin, jolloin mahdollisuudetkin työntekoon laajenevat.

– Neljä poikaa riittää töiden hoitamiseen, kun organisoi, Ilkka virnistää.

Vanhemmat pojat Mika ja Joonas hoitavat pääosin maanviljelyksiä ja traktoriurakointia. Viime viikon poutajakso tiesi yötöitä pelloilla. Isä Ilkka taas on tehnyt töitä lämpölaitosten ja Nesteen parissa.

– Kyllä tässä on joutunut pitkiä päiviä tekemään ennen kuin pääsee saunaan, Ilkka toteaa.

21-vuotias Joonas kuitenkin sanoo, että työn määrä ei kauhistuta häntä. Nesteellä isä ja poika eivät tule paljoa työskentelemään jatkossa, kunhan saavat hommat vain alkuun ja pyörimään. Kiinteistöä he tulevat kuitenkin huoltamaan jatkossakin.

Yksi helpottava tekijä Nesteen pyörittämisessä ovat vanhat työntekijät, jotka tietävät mitä tekevät. Kauiten, jo 29 vuotta, vanhasta työporukasta Nesteellä töissä on ollut Pia Salme. Ilkka Huhtala kertoo palaveeranneensa Pian kanssa ennen Nesteen ostamista vastuiden lisäämisestä. Nykyisin myymäläpäällikkönä toimivan Pian halukkuus ottaa lisää vastuuta, oli Huhtaloille yrityskaupat mahdollistava asia.

– Koska meillä ei ole kauppiaskokemusta entuudestaan, niin innostunut ja vastuullinen porukka on tosi tärkeä asia.

Yrittäjien lisäksi Nesteen työlistoilla on yhteensä 11 työntekijää, joista tosin kaksi on äitiyslomalla. Kaartiin kuuluu myös Joonaksen puoliso Meeri Keskinen.

Jopa 280 kuppia päivässä

Kylmäkosken Nesteen ”vakikalustoon” kuuluvat vasemmalta lukien Pia Salmi, Sari Ruusumaa, Meeri Keskinen ja Sinikka Leikkainen. Salmi on ollut huoltoasemalla töissä jo 29 vuotta, ja ottanut nyt vastaan myymäläpäällikön tittelin.

Uudet yrittäjät kertovat, että vaikka kyse on huoltoasemaketjusta, on heillä vapauksia tehdä asemasta omannäköisensä. Uuden terassin lisäksi sisätiloihin on hankittu uusi salaattipöytä, jonka antimet ovat toistaiseksi ilmaisia aterioimassa käyville.

– Mun mielestä salaattipöytä on laadukkaan pizzerian merkki. Salaatista on ehkä pieniä paineita ottaa hintaa, mutta ainakin nyt alkuun me tarjotaan se ilmaiseksi, Ilkka kertoo.

Tulevina uudistuksina Huhtalat miettivät polttoainevalikoiman lisäämistä. Kylmäkosken Nesteeltä saattaa tulevaisuudessa löytyä sähkölatauspiste ja mahdollisesti toinenkin diesel-laatu.

Myös ruoka-annoksia saatetaan lisätä tulevaisuudessa, sillä kysyntää on ollut muusille ja lihapullille. Toistaiseksi huoltoaseman suosituin ruoka on hampurilainen. Niitä myydään päivässä noin 50. Pizzoja noin 40.

Kesä ja loma-ajat näkyvät selkeästi kävijöiden määrässä ja kahvin myynnissä. Kun kahvia myydään normaalisti 150–190 kuppia päivässä, päästiin viime viikolla jopa 280 kupin päivävauhtiin.

– Perjantai on täällä aina vilkas. Sekin vaikuttaa Kylmäkosken Nesteen suosioon, että Turun ja Jyväskylän välillä ei ole montaa Nestettä, Ilkka kertoo.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?