Raskaita aikoja: Vihdoin leipäkortit

Eduskunta hyväksyi kovan riitelyn jälkeen 2.6.1917 ensimmäisen elintarvikelain, joka antoi hallitukselle laajat valtuudet järjestellä nälkää. Rajahintojen lisäksi hallitus saattoi asettaa määrällisiä ostorajoituksia, vienti- ja käyttökieltoja, suorittaa takavarikointeja ja keskittää jakelua.

 

Ennen sotaa leipä ja jauhot olivat antaneet päivittäisestä 4 080 kilokalorin tarpeesta miltei puolet ja vaatinut työläisen kokonaismenoista 15 prosenttia. Viisihenkisen perheen viljatuotteet maksoivat vuonna 1916 jo 447 markkaa, kun hinta 1913 oli ollut 298 markkaa.

 

Tätäkin ennen viljan saatavuus oli ollut suurin huoli, koska maan oma tuotanto kattoi vain runsaan kolmanneksen ja tuonti Venäjältä väheni lopuilta 1917 kymmenenteen osaan aikaisemmasta. Vuoden 1917 alussa arveltiin, että viljaa riittää Akaassa kevääseen ja Kylmäkoskella uutiseen. Maaliskuussa kuvernööri kielsi viljan viennin Akaasta. Huhtikuussa valtio inventoi viljan varmaan aika ylimalkaisesti, kuten Toijalan työväenyhdistyskin väitti. Tällöin Akaassa olisi ollut viljaa asukasta kohden 0,5, Kylmäkoskella 0,6 ja koko maassa 0,8 hehtoa, Täällä se olisi riittänyt vain kesäkuulle, mutta ilmeisesti luvut olivat liian pienet.

 

Uuden lain perusteella takavarikoitiin kaikki ylimääräinen vilja tarkan tutkinnan perusteella. Jokaiseen talouteen jaettiin kyselypaperi ja Toijalassa kahdeksan ryhmää kävi kaikki läpi, jolloin oli ilmoitettava viljamäärä 17.6. kello 5 aamulla. Lomakkeiden täyttäminen oli usein ylivoimaista. Tuloksista ei ole tietoa, mutta ilmeisesti ne olivat odotettua myönteisemmät. Muuten ei voi selittää Toijalan Sanomien pakinaa:

 

Leipää takavarikoimassa

Viime sunnuntaina ne ylösottotoimikunnat sitten rupesivat kiertämään talosta taloon ja mökistä mökkiin. Jokin joukkue kuului lähteneen liikkeelle jo aikaisin aamulla ja varhain oli monin paikoin noustu ylöskin tulijoita odottamaan, sillä jo kello 5 se ihme tapahtui: Meidän jokapäiväinen leipämme muuttui valtion omaksi.

 

Verrattain tyynesti ihmiset sentään tyytyivät alistuvan tähän muutokseen. Kaikkialla oltiin valmiita näyttämään joka paikassa. – tuolla eteisen nurkassa se jauhopussi on – menkää katsomaan, että näette. Joskus sai lautakunta lukea perheen leivät vartaasta katosta ja sovittaa sitä kilolaskuun.

 

Mitä suurinta päänvaivaa ja tasapuolista harkintaa lautakunnalta kysyi, oli tietenkin se seikka, mihinkä armoluokkaan kukin ruokakunta pantaisiin kuulumaan. Tiedettiinhän, että varsinkin ”höyhensarjaan” 150 gramman suuruisen päiväannoksen saaja ei juuri paljonkaan jaksa maalaisen töitä suorittaa. TS 23.6.1917

 

Höyhensarjalainen sai vain kilon jauhoja viikossa, raskasta työtä tekevät noin kaksi kiloa, jos rahaa oli. Ruisjauhot maksoivat maaliskuussa 1917 40 penniä kilo, mutta kesäkuussa jo 80 penniä laillisessakin kaupassa.

 

Kirjoittaja on Martti Favorin

Sarja jää kesätauolle.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>