Jääkö myös Hirvialhon koulun sisäilmaremontti puolitiehen?

Hirvialhon koulua on vuosien varrella korjattu useampaan otteeseen. Keväällä koulun sisäilma on todettu, Tuula Putuksen toimesta, terveyshaitaltaan merkittäväksi.

Hirvialhon koulu ansaitsee aikalisän, koska

– kosteusvaurioituneita muovimattoja ei kannata vaihtaa uusiin ennen kuin alapohjan kosteustekniset ongelmat pystytään ratkaisemaan asiallisesti.

– salaoja- ja (akuuteimpana erityisesti) sadevesijärjestelmät on saatava kuntoon, jotta kellarikerroksen rakenteet eivät altistu kosteusvaurioille uudelleen ja uudelleen.

– kaikki rakenneosat tulee tutkia, ja samalla on myös varmistettava ulkoseinien kunto, jotta koulun kokonaisongelmat saadaan selville.

– desinfiointitoimenpiteiden turvallisuus ja tarve on harkittava uudelleen uusimman tutkimustiedon valossa.

– tiivistämiseen liittyvät ongelmat ja rajoitteet on kartoitettava, sillä tiivistäminen ei ole pitkäikäinen ratkaisu.

– esitetty aikataulu ei ole realistinen, ei varsinkaan kesäloma-aikana. Kahdessa kuukaudessa ei tehdä asianmukaista kuntotutkimusta, korjaussuunnitelmaa, urakan kilpailutusta ja perusteellista sisäilmaremonttia.

Keskustan koulun epäonnistuneen korjausprosessin tapaan Hirvialhon koulun sisäilmaongelmia ratkotaan nyt itse aiheutetun pakkotahtisen kiireen kera. Tässä olisi ollut koko kevät aikaa teetättää perusteellinen kuntokartoitus, tutkituttaa rakenteet, otattaa materiaalinäytteet ja teetättää yksityiskohtainen korjaussuunnitelma. Voiko lopputulos olla kestävä, kun samaan aikaan sekä tutkitaan, suunnitellaan että hutkitaan?

Hirvialhon sisäilmaongelmia käsittelevien asiakirjojen perusteella vaikuttaa vahvasti siltä, ettei koulurakennuksessa tulla kesän mittaan tekemään korjaustoimenpiteitä riittävässä laajuudessa, jotta sisäilmaongelmista päästäisiin eroon. Herää myös kysymys, jätetäänkö tarpeelliset kuntotutkimukset tekemättä, jotta Hirvialhon koulun todellista kuntoa – ja siten koko korjaushankkeen mielekkyyttä ja hintaa – ei jouduta vielä tässä vaiheessa arvioimaan?

SOS Akaa -ryhmän puolesta

Susanna Noki, Elise Kuismanen ja Riikka Oinas

Kirjoitus on lyhennelmä Akaan kaupungin kouluverkkotyöryhmälle, kaupunginhallitukselle ja tarkastuslautakunnalle osoitetusta kirjelmästä, joka on luettavissa kokonaisuudessaan Akaan Seudun verkkolehdestä.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>