Ne sanat, jotka vievät kaikkea yhteiselämää rakentavalla tavalla eteenpäin ovat: kiitos, anteeksi, mitä mieltä sinä olet? ”Me” on tärkeä sana, ”minä” ei ole niin tärkeä sana. Tällaisia ajatuksia tuon usein esiin vihkipuheissa, ikään kuin kokemuksen rintaäänellä. Nämä sanat ovat tärkeitä kaikilla elämänalueilla. Totuus on se, että nämä sanat ovat usein meille vaikeita sanoja.
Mistä kiitollinen mieli nousee? Kiittää voi vain, jos tuntee saaneensa jotakin. Itseriittoisuudesta ei kiitosmieli voi nousta. Olen kuullut ja tuntenut kiitosmieltä paljon saadessani olla hiljaa lähimmäisen sairasvuoteen ja kuolinvuoteen äärellä. Kun ihminen on omista voimista riisuttu, hän katsoo elämäänsä uudella tavalla. Hän katsoo menneitä vuosia ja vuosikymmeniä ja hän kiittää elämästä. Siinä hetkessä raotetaan ikään kuin ovea tuonpuoleisuuteen. Todellinen kiitosmieli nousee sydämestä Jumalalle, Hänen armostaan, uskollisuudestaan, suojeluksesta, johdatuksesta ja siunauksesta, mitä on elämän varrella saanut todeksi elää.
Ihminen on luotu ylistämään ja kunnioittamaan Jumalaa. Jumala on meidän elämämme, ja siksi kiitos on annettava juuri Hänelle. Kun ihminen tajuaa jotakin pientä Jumalan suuruudesta ja rakkaudesta, se avaa uusia kiitoksen ja ylistyksen aiheita. Parantumiskokemukset, rukousvastaukset, hädässä saatu apu ovat suuren kiitoksen aiheita. Kiitosmieli voi nousta myös hädässä ja elämän vaikeuksissa.
Kaiken kiitoksen perusta ja lähtökohta on Jumalan rakkauden kokeminen ja syntien anteeksiantamus. Olen pitkään ollut tietoinen siitä, että loppupelissä minulta kysytään vain, olenko rakastanut, ovatko synnit anteeksiannetut.
Kiitosmieli johtaa kiittämään myös elämän matkakumppaneista. Heistä, joiden kanssa saamme tänään matkaa tehdä ja heistä, jotka ovat jo edesmenneet. Ajattelen ja muistelen rakkaudella ja syvällä kiitollisuudella monia, monia jo edesmenneitä rakkaita, pitkäaikaisia matkakumppaneita. Mikään rakkaudesta versonnut ei koskaan katoa, vaikka rakastavaiset kuolevat, rakkaus jää, eikä kuolema voi sille mitään. Saamme lohduttautua tällä ajatuksella.
Tänään saamme olla kiitollisia edesmenneiden sukupolvien työstä ja uhrauksista. Ilman sankarivainajia, meillä ei olisi nyt itsenäisen isänmaan 100-vuotisjuhlia. Ilman edesmenneiden sukupolvien rakkauden työtä rakentaa Akaan kirkko, emme saisi juhlia tänä vuonna kirkon 200-vuotisjuhlia. Olen syvästi joka päivä kiitollinen siitä, että olen saanut palvella rakkaassa kirkossa. ”Herra minä rakastan temppeliäsi, sinun kirkkautesi asuisijaa.” Ps 26:8
Mari Pakkanen
Viimeisimmät kommentit