Kaupunki varautuu hankkimaan väistötiloja myös Hirvialhon koululle

Hirvialhon koululla on kevään aikana tehty tutkimuksia muun muassa homekoirien avulla.

Akaan kaupunginhallitus esittää keskiviikkona kokoontuvalle valtuustolle 569 000 euron määrärahalisäystä Viialan yhtenäiskoulun siirtorakennusten hankintaan. Määrärahaan sisältyy Keskustan koulun väistötilojen lisäksi Hirvialhon koulun väistötiloja.  Myös Hirvialhon koululla on tutkittu kevään aikana sisäilmaongelmaa.

Määrärahalla kaupunki varautuu siihen, että Hirvialhon koulun opetusta joudutaan siirtämään elokuussa väistötiloihin. Tarvetta on silloin maksimissaan 25 väistötilalle, joihin sisältyy 18 luokkatilaa ja 7 pientilaa. Väistötiloihin varaudutaan syyslukukauden ajaksi.

– Tämä on kaiken varalta. Jos Hirvialho ei valmistu syksyksi, meillä on kuitenkin mahdollisuus hyvissä ajoin saada parakit ja oppilailla on 9.8. terveellinen paikka, jossa aloittaa koulu. Nyt ei haluta hätiköidä, ja sen takia parakkimahdollisuus varataan,  toteaa va. sivistysjohtaja Tuovi Ronkainen.

Kaupunki tiedotti perjantaina, että diplomi-insinööri Kari Immosen tutkimuksissa on selvinnyt, että Hirvialhon koulun kellaritiloista pääsee epäpuhtauksia luokkiin putkiläpivientien kautta. Tiedotteen mukaan putkiläpiviennit tiivistetään ja kellaritilat puhdistetaan päästölähteistä kesän aikana, luokat siivotaan ja tarvittaessa desinfioidaan. Lisäksi professori Tuula Putukselta odotetaan täydentävää riskianalyysia. Putuksen 24.5. antaman riskiarvioinnin mukaan terveysriski on tasolla merkittävä.

 

Kaupunginhallituksen valmistelutekstin mukaan väistötilojen tarve muun muassa määrän ja ajallisen keston osalta voi muuttua, kun Keskustan ja Hirvialhon koulun tilanteesta saadaan lisätietoa.

Tällä hetkellä Keskustan koulun siirtorakennuksissa on 12 luokkatilaa. Tiloja tarvitaan Keskustan koululle lisää, koska tarkoituksena on, että kaikki koulun oppilaat ovat syksyllä siirtorakennuksissa ja muista väistötiloista luovutaan. Keskustan koulun osalta lisätarve tarkoittaa 13 väistötilaa, joihin sisältyy 12 luokkatilaa ja optiona teknisen työn luokkatila. Tässä vaiheessa siirtorakennusten arvioidaan olevan käytössä syyslukukauden 2017 loppuun.

 

Kommentit (2)

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?