Akaan jössikkä haaveilee musiikkiurasta ja trimmaa partaa

Kesällä A-J Keskinen keikkailee lähinnä akustisesti ja yksin, mutta myös Trio Rion riveissä. Melankolista musiikkia luomaan tottunut mies uskoo kesän vapauttavan hänen luovuutensa esiin.

Viialassa asuva A-J Keskinen tuli talven aikana ryminällä tunnetuksi Voice Of Finlandin ”parrakkaana jössikkänä”, jolla on pehmeän vetoava ääni. Suomenkielisiä kappaleita ohjelmassa laulanut Keskinen itketti herkillä tulkinnoillaan myös tähtivalmentajia.

Semifinaaliin asti yltänyt laulaja on iloinen siitä, että VOF:ssa esiintyminen on tuonut hänelle keikkapyyntöjä, joita hän toteuttaa pitkin kesää.

– Se on tosi hienoa. Keikkoja on aika tiiviiseen tahtiin, viime viikolla heitin kolme. Juuri tätä haluankin tehdä: ahkerasti keikkoja ja omaa musiikkia, jota olen jo pitkään tehnytkin, Keskinen kertoo tulevaisuuden haaveistaan.

Hänellä on kuitenkin jalat maassa musiikkibisneksen suhteen, sillä hän näkee alan realiteetit. Keskinen muistelee millainen polte hänellä oli musiikkialalle joskus nuorena miehenä. Nyt kolmekymppisenä hän sanoo ymmärtävänsä alan lainalaisuudet ja haasteet. Lapsenomaiset harhaluulot ovat karisseet.

– Totta kai olisi mahtavaa, jos voisi elättää itsensä musiikilla. En halua nyt lyödä kaikkea yhden kortin varaan, vaikka teenkin musiikkia täysillä ja nautin keikkailusta. Musiikilla menestymiseen tarvitaan työn lisäksi tuuriakin.

VOF oli miehelle aikamoista pyöritystä, sillä Keskinen kävi samaan aikaan töissä ja kaiken muun liikenevän ajan kilpailu pyöri mielessä. Kun VOF päättyi, laulajalle jäi tyhjä olo. Kokemus oli kuitenkin hieno ja ikimuistoinen. Keskinen suosittelee kisaan hakemista kaikille laulu-urasta haaveileville.

– Se täytyy muistaa, että Voice Of Finland ei tee kenestäkään artistia. Siihen tarvitaan paljon omaa työtä.

Parran trimmaus on A-J Keskiselle harrastus, joka ei tunnu turhamaiselta, vaikka siihen aikaa kuluukin. – Ulkonäöstä on tärkeää pitää huolta. Mieluummin liikun siistillä ja puhtaalla parralla.

Parta kasvoi sattumalta

Laulutaitonsa lisäksi A-J Keskinen on saanut huomiota komean partansa vuoksi. Mies ei ollut koskaan varsinaisesti haaveillut muhkeasta parrasta, vaan sattumalla oli osuutta asiaan. Vuonna 2015 Keskinen kaatui jäällä loukkaantuen niin, että joutui olemaan vuodelevossa kuusi viikkoa. Tuona aikana mies ei ajanut partaansa ja silloin hänelle selvisi ensimmäistä kertaa, että omaan leukaan kasvaa hyvin partaa.

– Sitten aloin ajattelemaan, että partaahan voisi hoitaakin ja googletin aihetta.

Tuolloin Keskinen törmäsi netissä verkkokauppaan joka välittää parranhoitotuotteita. Hän alkoi testaamaan tuotteita ja jakoi myös kokemuksensa Parrakas mies -blogissaan. Keskiselle oli yllätys miten hyvin blogi alkoi tavoittamaan parrakkaita miehiä ja miten valmiita suomalaiset miehet ylipäätään ovat hoitamaan itseään.

Keskinen haluaa kumota ennakkoluulon, että iso parta olisi kesällä kuuma. Päin vastoin se eristää kuumuutta. Talvella parta taas lämmittää.

Keskinen kannustaa miehiä hankkimaan sellaisen kesäparran, johon kantaja on itse tyytyväinen.

– Tietenkin parta tuo kesäaikana haasteita. Jäätelö voi tarttua partaan, mutta itse olen jo tottunut siihen, että toisessa kädessä on aina servetti.

Trimmauksen voi aloittaa perusasioilla

Keskisen mielestä parran siistinä pitämisessä kannattaa muistaa perusasiat: parran ei anneta rönsyillä joka suuntaan, sitä pestään ja kammataan. Näillä päästään jo pitkälle.

Pesemisen jälkeen Keskinen suosittelee föönaamista, jotta partakarvat menevät haluttuun suuntaan. Ensimmäinen aloittelevan parrankasvattajan hankinta on puinen kampa, joka ei sähköistä partaa. Myös terävät partasakset ovat tärkeä väline parran trimmaamisessa ja vaihtoteräinen partaveitsi, jolla voi rajata parran siistiksi.

Kun parta on halutun mallinen, sitä hoidetaan hoito- ja muotoilutuotteilla. Keskisen luottotuotteisiin kuuluu partaöljy, joka ehkäisee ihon kutinaa ja hilseilyä.

– Sitten laitan kevyesti partavahaa, joka antaa muotoiltuvuutta ja pehmentää partaa. Toisinaan laitan viiksivahaakin, mutta viikset eivät ole itselläni ongelma-aluetta. Kun tähän aiheeseen syventyy, niin tuotteita löytyy joka lähtöön, Keskinen kertoo.

A-J Keskinen toivoo, että saisi tehdä tulevaisuudessa sitä, mistä nauttii ja olla onnellinen. – Viialassa on ihmisen hyvä olla. Täällä on rauhaa.

Vaikka mies työskenteleekin parranhoitotuotteiden parissa, hänellä on maltillinen kokoelma tuotteita kotonaan. Kokeilun tuloksena Keskinen on löytänyt itselleen sopivat tuotteet ja vakiintunut käyttämään niitä.

Nykyään parta on juurtunut Keskisen kasvoille hyvin tiukasti. Ilman sitä tunne voisi olla hyvin alaston. Mies naurahtaakin, että pitäisi olla aika hyvä hyväntekeväisyyskohde, että hän suostuisi parrastaan luopumaan. Onnettomuudestakin oli lopulta jotain iloakin.

– Kaikessa on jotain positiivista.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?