Lapset taistelevat musikaalissa luonnon puolesta

Musikaalin bändissä on paljon soittajia. Jokaisella Pappilan koulun parilla sadalla oppilaalla on oma roolinsa musikaalin tekemisessä.

Laulu raikaa, ja eläimiksi pukeutuneet lapset tanssivat Pappilan koulun juhlasalin näyttämöllä. Metsä, luonto ja sen suojelu ovat Pappilan koko koulun yhteisen musikaaliprojektin teemana, jonka oppilaat saivat itse päättää. Tosin teema on sattumalta yhteneväinen myös uuden opetussuunnitelman kanssa, jossa painotetaan luontoa ja metsää.

Lapset ovat tehneet töitä musikaalin jokaisella osa-alueella, aina käsikirjoituksesta, puvustukseen, näyttelemiseen ja markkinointiin. Lisäksi he tulevat leipomaan väliaikatarjoilut ensi viikolla ensi-iltansa saavaan Kotolan Kapina -musikaaliin. Tarjoilut tehdään Toijalan yhteiskoululla, jossa on isompi keittiö.

Metsurit tekevät tuhojaan metsässä.

– Oppilaat ja opettajatkin ovat saaneet valita omat ryhmänsä, joissa haluavat työskennellä. Meillä on omat ryhmät muun muassa tansseille, lauluille, koristeiden tekemiselle, bändille, taustakuorolle, näyttelijöille ja blogin pitäjille, jotka ottavat myös valokuvia, opettaja Kirsi Taura kertoo.

Hän on ollut mukana ohjaamassa kutsukorttien ja salin koristeiden tekemistä.

Taura kertoo lasten suhtautuneen musikaaliprojektiin suurella innolla. Tällä hetkellä Pappilan koulussa opiskeleville oppilaille koulumusikaalin tekeminen onkin ensimmäinen kerta, sillä edellinen musikaali on tehty Pappilassa vuonna 2009.

– Alusta asti täällä on ollut tekemisen meininki, Taura iloitsee.

Eeli Sorsa (vas.), Ville Salminen ja Amanda Haapaniemi olivat opettaja Niina Heiliön vetämässä käsikirjoitusryhmässä. Musikaalin tarina on lähtöisin kokonaan lapsista.

Tarina lapsista lähtöisin

Opettaja Niina Heiliö on luotsannut käsikirjoitusryhmää, johon kuului yli 10 oppilasta. Kaikki alkoi neljäsluokkalaisen Ville Salmisen mukaan jättimäisestä paperista ja kynistä. Kaikki ryhmän jäsenet saivat heitellä ideoita, joista tarinaa lähdettiin rakentamaan.

– Tämä oli tällainen mindmap-tyylinen lähestymistapa, jossa ei rajattu mitään ideoita pois. Sieltä sitten nousi metsä ja sen suojelu esiin, Heiliö tiivistää.

Salminen innostuu selittämään juonta, joka alkaa linnun laulusta. Ilkeät puunkaatajat rikkovat kuitenkin rauhan ja metsän eläimet joutuvat pakenemaan vanhan viisaan mäyrän luokse. Eläinten on kuitenkin löydettävä pieni tyttö, joka osaa puhua eläinten kieltä. Lopulta lapset ja eläimet yhdistävät voimansa yhteistä pahaa ihmistä vastaan, joka on kuitenkin lapsille myös läheinen henkilö.

Heiliö kehuu 4- ja 5-luokkalaisista koostuneen ryhmänsä toimineen hyvin itsenäisesti. Kun tarinan runko oli valmis, oppilaat saivat kirjoittaa kohtauksia pareittain tietokoneelle. Eeli Sorsan mielestä kirjoittaminen oli aika helppoa, koska ideoita oli paljon.

– Koko tarina on lapsista lähtöisin. He saivat aikaiseksi tosi hienon käsikirjoituksen, jota ohjaajat ovat lihottaneet omilla lisäyksillään, Heiliö kertoo.

Myös lapset pitävät luomaansa tarinaa hyvänä.

– Sitä oli ihan kiva kirjoittaa. Olen tyytyväinen siihen, Amanda Haapaniemi toteaa.

Musikaalin harjoitukset ovat täydessä käynnissä Pappilan koululla. Osa oppilaista ehtii seurata harjoituksia, kun oma osuus on jo hoidettu.

Projekti opettaa paljon

Musikaaliprojekti on oppilaille hyvin opettavainen, sillä he ovat saaneet vaikuttaa projektin etenemiseen paljon. Opettajat Niina Heiliö ja Päivi Lana uskovat oppilaiden oppivan projektista ainakin yhteistoiminnallisuutta ja pitkäjänteisyyttä.

– Tätä kokonaisuutta on koottu pala palalta ja eivätkä kaikki ole vielä nähneet näytelmää kokonaisuudessaan. Vasta lopussa nähdään millainen tuotos on, Lana kertoi viime viikon torstaina.

Projekti on myös mahdollistanut oppilaiden pääsevän näyttämään kykynsä sellaisissa asioissa, jotka eivät välttämättä koulutyössä tule ilmi. Esimerkiksi kutsukorttien teossa muutama oppilas on päässyt loistamaan tietokoneen käsittelytaidoillaan.

– Tällaisissa asioissa oppilaat ovat päässeet opettamaan opettajia, Taura kertoo.

Projekti on myös luonut koko koululle yhteishenkeä, kun kaikki koulun luokat työskentelevät yhteisen päämäärän eteen. Taura, joka on ollut koululla opettajana vasta vuoden, on iloinen siitä, että projektin myötä hän on oppinut tuntemaan paljon oppilaita oman luokkansa ulkopuolelta. Myös lapset ovat tutustuneet paremmin toisiinsa.

Oppilaille, mutta myös opettajille musikaaliprojekti on ollut mukavaa vaihtelua tavalliseen koulutyöhön.

– Lasten ilon ja riemun seuraaminen on ollut tosi hienoa, Lana kertoo.

Opettajat uskovat, että iltanäytöksessä sali on täynnä. Musikaaliin odotetaan katsojiksi myös muita kuin oppilaiden sukulaisia. Opettajien mielestä musikaali sopii kaikenikäisille, sillä tarinassa ei ole pienempiäkään katsojia pelottavia elementtejä. Musikaalin kesto on 45 minuuttia.

– Tämä on kaikille avoin tapahtuma. Kaikki ovat tervetulleita, Taura kertoo ja lisää, että musikaaliin on vapaaehtoinen sisäänpääsymaksu.

Ensi-ilta ei jännitä opettajia muuta kuin positiivisessa mielessä, sillä he luottavat niin vankasti oppilaidensa osaamiseen.

– Kaikki ovat tehneet tosi hyvää työtä, Heiliö kehuu.

 

Pappilan koulun musikaalin Kotolan kapinan näytösajat ovat ti 30.5 klo 12.00, ke 31.5 klo 12.00 ja ke 31.5 klo 18.00.

 

Kommentit (2)

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?