Pistoraiteen suunnittelu AkaaPointiin käynnistyy

Akaa ostaa lisää maata puutavaran kuormausterminaalia varten

Akaan kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että se myöntäisi talousarvion 1. muutoksessa 540 000 euron määrärahan maa-alueiden ostoon. Raha käytetään yhdessä nyt jo maa-alueiden ostoon varatun 200 000 euron kanssa maan ostoon yksityisiltä AkaaPointin yritysalueella.

AkaaPointin yritysalueelle ollaan siirtämässä puutavaran kuormausterminaalia, jonka nyt sijaitsee kaupungin keskustassa Toijalassa. Liikennevirasto on käynnistämässä alueelle ratasuunnitelman laatimisen. Yritysalueella on kolme yksityisessä omistuksessa olevaa maa-aluetta ja kiinteistöä, yhteispinta-alaltaan 18,8 hehtaaria, jotka nyt ostetaan pois vapaaehtoisella kaupalla.

Valkeakoski-radalta suunnitellaan rakennettavaksi AkaaPointin yritysalueelle pistoraide, joka sähköistetään. Pituutta raiteella on 550 metriä. Lisäksi rakennetaan muutamia satoja metrejä lähestymisraidetta.

Puutavaran kuormausterminaalin rakentaa Liikennevirasto, joka vuokraa terminaalin välivarastoalueita metsäyhtiöille ja myös metsänhoitoyhdistyksille, jos he haluavat alueita vuokrata. Akaan kaupungin toiveissa on, että Liikenneviraston suunnitelmia alettaisiin toteuttamaan jo vuonna 2018.

Kaavakartassa pistoraide on merkitty hieman etelämmäksi kuin Liikenneviraston suunnitelmissa.

Tämänhetkisen suunnitelman mukainen mahdollisen uuden kuormauspaikan sijainti on kaavassa olevan pistoraiteen vieressä. Kuva: Liikennevirasto.

Suunniteltu puuterminaali tulisi Akaa Pointin yritysalueelle, pääradasta haarautuvan Toijala-Valkeakoski-radan pistoraiteelle. Kuva: Mikko Peltoniemi.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>