Kaupunki tarjoaa juhlapäivänä maksuttoman bussikuljetuksen Viialasta ja Kylmäkoskelta Toijalaan

Akaa-päivää vietetään lauantaina 20.5.

Akaa-päivää vietetään Veturimuseolla. Kuva: Tarja Antola.

Akaan kaupunki viettää lauantaina 20.5. 10-vuotisjuhlaansa, ja sen kunniaksi kaupunki järjestää kaikille avoimet karnevaalit Veturimuseolla kello 10–15. Tuolloin museoon on vapaa pääsy, ja erilaista ohjelmaa on tarjolla koko perheelle.

Voice of Finlandista tutuksi tullut akaalainen musiikkimies A-J Keskinen esiintyy kitaransa kanssa pariin otteeseen juhlan aikana.  Kulttuuriosuuskunta Uulu viihdyttää lapsia omalla Muurikki ja metsän väki -konsertillaan, jossa koko perhe pääsee kokeilemaan suomalaisia perinnesoittimia julmusta pukinsarveen. Tapahtuman aikana haastatellaan myös akaalaisia eri alojen osaajia ja juontajana toimii paikallinen Tatu Rouvali.

Ilmapalloja jaetaan lapsille ja lapsenmielisille. Tuhannelle ensimmäiselle tarjolla vatsan täytteeksi ilmaista makkaraa.

Juhlapäivä on myös maailmanlaajuinen mehiläispäivä, jolla halutaan muistuttaa mehiläisten tärkeydestä.

Yleisön kulkemisen helpottamiseksi Toijalan taajamaan on juhlapäivänä maksuton bussikuljetus Viialasta ja Kylmäkoskelta.

Joukkoliikenne kulkee välillä Viiala–Matinpuisto ja Kylmäkoski–Matinpuisto. Ensimmäinen vuoro lähtee Viialasta/Kylmäkoskelta kello 9.30 ja kello 10.00 autot lähtevät takaisin. Samaa toistetaan, kunnes viimeinen vuoro lähtee Matinpuistosta kello 15.00.

Viialasta pysäkit ovat alustavasti Hirvialhon pysäkki, Viiala ABC, Viiala Matomäen pysäkki, Viiala Keskuskatu, Metsälinna, Ruukki, Matinpuiston kenttä.

Kylmäkoskella pysäkit ovat Kylmäkosken Asema, Kylmäkosken Aseman tienhaara, Maunulan tienhaara P, Kylmäkosken tienhaara I, Sotkia E, Matinpuiston kenttä. Myös matkalta voi nousta kyytiin.

Toijalan keskustassa Akaan Vauhtikierros

A-J Keskinen esiintyy Akaa-päivän juhlassa. Kuva: Mikko Peltoniemi.

Akaan kaupunki julkistaa Veturimuseolla juhlapäivänsä  kohokohtana uuden logonsa. Hunajainen ote on tulevaisuuden visuaalisen ilmeen kantavia teemoja.

Juhlapäivä jatkuu vauhdikkaana, mistä pitää huolen Toijalan keskustan valtaava Akaan Moottorimiesten järjestämä Akaan Vauhtikierros. Erilaisia kilpa-ajoneuvoja esittelevä kierros ajetaan välillä Kalevantie – Valtatie – Myllytie – Kirkkopolku – Alventie. Itse ajelun lisäksi keskusta-alueella riittää myös muuta oheistoimintaa kello 15–22.

Ilta huipentuu Akaan Iskun nyrkkeilynäytökseen Toijalan torilla Suomen mestari Satu Lehtosen johdolla.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?