Täällä Pohjantähden alla

Televisiossa pyörii Timo Koivusalon versio Väinö Linnan trilogiasta Täällä Pohjalantähden alla. Sarjaksi tehty elokuva ei ole mitenkään korkea taiteellinen saavutus, mutta Suomen historiaa ja itsenäisyyden syntyä sekä kasvua se kuvaa oivasti. Viimeksi rakennettiin työväentaloa, koska paroni kielsi palokunnantalon käyttämisen työväenyhdistyksen tarkoituksiin. Oli myös vaikuttava torpparin perheen häätö, josta kukaan ei selvinnyt kunnialla. Viha kasvaa kahdesta asiasta, itsepäisyydestä ja epäoikeudenmukaisuudesta.

Retki Pentinkulmalle itsensä Väinö Linnan opastuksella oli vaikuttava kokemus. Kun silmänsä pisti kiinni, saattoi eläytyä kirjailijan kertomuksiin. Väinö Linna kertoo täkäläisistä ihmisistä. Kirjailijan mieliin oli jäänyt juttuja Akaastakin. Niitä sitten aikalaiset ja jälkeläiset löysivät hänen kirjoistaan. Ikävätkin asiat ovat Suomen historiaa. Viialan kunnanjohtajanakin vaikuttanut Pekka Oksanen kuvasi osuvasti täkäläisiä ihmisiä. ”Me olemme tällaisia Leppäsen Preetejä kaikki. Ei oikein mitään, mutta ihmisiä kumminkin.”

Urjalan yhtenäiskoulun ja Väinö Linnan lukion uuden koulutalon vihkiäisjuhla oli vaikuttava kansalaisjuhla. Juhla palautti monessa kohdassa kuulijan mieleen, mistä Suomessa on kysymys. Selviämme kansainvälisessä kilpailussa vain tekemällä asiat paremmin kuin muut. Meitä on kerta kaikkiaan liian vähän, jotta yksikään poika joutaisi syrjäytymään. Kaikki on pidettävä mukana. Vain opiskelu, uuden tiedon etsiminen ja sisäistäminen on pelastuksemme.

Kansakoulusta lähdettiin liikkeelle. Niitä rakennettiin into piukassa jokaiseen itselliseen kylään. Ilman kansakouluja ja 1921 säädettyä oppivelvollisuutta ei Suomesta nykyisenä hyvinvointivaltiona voitaisi edes puhua. Viron suurlähettiläs, myöhemmin presidenttinäkin toiminut Lennart Meri totesi 1990-luvun alussa pääministeri Esko Aholle tämän valitellessa laman kurimusta: olisipa meilläkin Virossa joskus samanlainen lama kuin teillä suomalaisilla.

Kun pohdimme tulevaisuuttamme yksin, perheissä, opiskelupaikoissa, työpaikoilla, valtuustoissa ja niin edespäin, meidän täytyy aina muistaa, mistä olemme tulleet. Tämä on kaikesta huolimatta sivistyskansa. Tänäänkin rakennetaan kouluja. Toki opetuksesta miltei joka asteella myös leikataan, tai sitä tehostetaan, mutta sekin on jotakin muuta kuin tyhjästä nyhjäämistä. Asioiden uudelleen tarkastelua ei aina pidä ottaa säästämisenä. Sivistynyt valtio varustautuu aina tulevaisuuteen.

Väinö Linnan teokset opettavat meitä edelleen pärjäämään toistemme kanssa. Riidellen ei tule mitään. Parhaat naiset ja miehet on pistettävä kärkeen ja heihin on luotettava. Jos luottamus menee, on astuttava sivuun itseään tutkiskelemaan. Nykyhetken vertaaminen vuoden 1918 tapahtumiin, jota tähänkin lehteen toisinaan yritetään mielipidekirjoituksin ujuttaa, on mautonta tikulla tökkimistä. Se ei johda mihinkään.

Tämä aika on hyvin hektistä. Usein sanotaan, että pitää juosta, jotta pysyisi edes paikoillaan. Joskus jopa tuntuu siltä, että yritämme liikaa. Vähemmälläkin pärjättäisiin. Varmasti näin onkin, mutta esimerkiksi tietotekniikka ja tiedonvälistys tuovat uudet asiat eteemme nopeasti ja niin kiinnostavasti, että niihin vain tekee mieli tarttua. Täällä Pohjantähden alla halutaan mennä eteenpäin. On myös hyvä muistaa, että yhden ammatin osaajien aika on ohi, vaikka hyvälle kirvesmiehelle on kysyntää aina.

 

 

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>