Persoonallisuus saa näkyä puutarhassa

Trendikkäässä kesäpuutarhassa kasvaa yrttejä tee se itse -meiningillä

Puutarhuri Kati Korpela nauttii siitä, että kasvit ovat alkaneet kukoistamaan hänen kasvihuoneissaan.

Yrtit, paljut ja tee se itse -meininki. Näistä on tehty tämän kesän trendikkäät kotipuutarhat, jos Helsingin Kevätpuutarha-messuja on uskomista. Palkinpään Puutarha Pisteen omistaja Kati Korpela kävi pari viikkoa sitten nuuhkimassa tulevia puutarhatrendejä messuilla ja kertoo yrttitrendin näkyneen hänenkin myymälässään. Taimimultaa ja kasvien siemeniä on nimittäin myyty Palkinpäälläkin kiihtyvällä tahdilla auringonvalon lisääntyessä.

– Yrttien kasvattaminen on ollut kotipuutarhureiden suosiossa jo muutaman vuoden, ja sen suosion laantumista ei ole havaittavissa, Korpela kertoo.

Yrttien kasvattamisen voi tehdä myös näyttävästi, sillä hyötypuutarhan ei tarvitse näyttää hyötypuutarhalta. Sekaan voi istuttaa kaunistukseksi kukkia, jotka nekin voivat olla syötäviä.

Hyötypuutarhatrendiä voi kokeilla millaisen pihan tai parvekkeen omistaja tahansa, sillä yrttejä voi kasvattaa pienissäkin ruukuissa. Yrttejä voi kasvattaa periaatteessa ympäri vuoden vaikka omassa keittiössä, jonne ne tuovat vehreyttä ja tuoksua.

– Ja sitten tarvitaan poreamme, Korpela vitsailee viitaten messujen tarjontaan.

Messuilla oli paljon ammeita ja paljuja, mutta itse puutarhuri ei aio laittaa sellaista pihaansa. Paljutrendin taustalla saattaisi olla ajatuksena elämästä nautiskelu omassa pihassa. Korpela on jo pitkään halunnut tuoda ihmisille ajatusta siitä, että oma piha voi olla kesäisin uusi olohuone. Pihan sisustamisessa voi myös käyttää mielikuvitusta hyvin luovasti.

Pikkupetunialajike miljoonakello on jo aloittanut kukintansa amppeleissa Palkinpään Puutarhalla.

– Messuilla näki paljon vanhan hyödyntämistä. Esimerkiksi vanhaan betonimyllyyn oli istutettu hieno kukka-asetelma ja lavoista oli tehty sohvia. Käännettynä toisin päin lavoihin voi myös istuttaa kaikenlaista, Korpela kertoo.

Messujen annin voisi Korpelan mielestä tiivistää luonnonmukaisuuteen ja vanhan hyödyntämiseen. Luonnonmukaisuus tuli esille esimerkiksi metsänpohjamatoissa, kuntissa, joilla karuunkin pihaan saa nopeasti vehreyttä.

Negatiivinen positiiviseksi

Luonnonmukaisuus trendinä miellyttänee monia kotipuutarhureita, sillä sen mukaan kaikkea ei tarvitse yrittää muokata tietynlaiseen kuosiin. Vaikka omassa pihassa olisikin jotain, joka ei miellytä, voidaan se kääntää voitoksi kokonaiskuvassa. Korpela kertoo oman pihansa ongelmaksi kivien suuren määrän.

– Jos vikaa ei voi poistaa tai sitä ei pysty peittämään, sitä täytyy korostaa. Käännetään negatiivinen positiiviseksi. Aina sille ei voi mitään, mitä pihassa on. Silloin se pitää ottaa osaksi kokonaisuutta, Korpela kannustaa.

Amppeleihin voi loihtia kesäksi monenlaisia asetelmia erilaisia kukkia yhdistelemällä.

Puutarhurin mielestä jokainen puutarha saa myös näyttää omaltaan ja sen omistajan mieltymykset saavat näkyä pihassa. Korpela on huomannut televisio-ohjelmien sekä sisustus- ja puutarhalehtien vaikutuksen ihmisten ostokäyttäytymiseen. Niistä saakin hyviä ideoita, mutta omaa persoonallisuuttaan ei tarvitse hukata.

– Oman pihan ei tarvitse miellyttää muita, vaikka onhan se kiva, jos muut kehuvat. Tärkeämpää on kuitenkin se, että itse viihtyy pihassaan. Jokaisille saa olla oman näköisensä piha.

Korpela uskoo, että oma piha on sitä tärkeämpi, mitä enemmän siihen laittaa omaa aikaa. Jotkut kasvattavat kasvinsa siemenistä lähtien itse. Kasvun ihmeen seuraaminen ja taimien kanssa näpertely voivat olla hyvin vapauttavaa ja antoisaa puuhaa.

– Puutarhan parissa puuhailu on tietynlaista nollausta. Se purkaa stressiä.

Miehetkin harrastavat

Yksi trendi, jonka Korpela on huomannut omassakin myymälässään, on miesten lisääntynyt innostus puutarhaharrastuksen parissa.

Johanna Määttänen koulii Palkinpään Puutarha Pisteellä kasveja. Etualalla olevat verenpisarat kasvavat jo hyvää vauhtia.

– Puutarha ei ole enää pelkästään naisten juttu. Olen nähnyt, kun mies valitsee myymälästä kasvit ja muut, ja vaimo maksaa ostokset, Korpela kertoo.

Vaikka itse kotipuutarhuri on yksi suurin puutarhan ulkonäköön vaikuttava tekijä, on puutarhan menestyksessä otettava paljon muitakin asioita huomioon. Esimerkiksi valon määrä, ilmansuunnat ja maaperän laatu ovat merkittäviä tekijöitä. On otettava huomioon myös, miten paljon on valmis itse tekemään töitä puutarhan eteen.

– Jos haluaa tietynlaisia kasveja, jotka eivät sovellu omaan pihaan, on olosuhteita parannettava. Kuiva kangasmäki voi vaatia multaa. Tai sitten mennään maan ehdoilla ja istutetaan happaman maan kasveja kuten kuunliljaa, hortensiaa ja havuja, Korpela luettelee.

Lähestymistavoissa on työmäärän kannalta suuri ero.

Myös kukinta-ajat on hyvä huomioida, että puutarhassa olisi aina väriä. Kasvien korkeuksilla on myös suuri merkitys istutuksen näyttävyyteen. Kasvit erottuvat penkistä, kun ne ovat erikorkuisia. Juuri tällaisissa istutuksissa puutarhurin itsensäkin silmä lepää.

– Tykkään, että kasvit tulevat selkeästi esiin omana itsenään. Monimuotoisuus ja rehevyys on kaunista.

Leena Nyysti

Kevätpuutarha kaipaa lannoitusta

Orvokeilla saa jo nyt pihaan ja puutarhaan väriä, sillä ne kestävät muutamia pakkasasteita.

Haravoi, kalkitse, lannoita. Tässä ovat Palkinpään Puutarha Pisteen omistaja Kati Korpelan neuvot kevätpuutarhan kunnostukselle. Näiden jälkeen puutarhan pitäisi alkaa vihertää nopeasti.

– Kalkin voi sirotella nurmikolle nyt ja antaa sen imeytyä rauhassa. Sen jälkeen haravointi ja typpipitoinen lannoite. Tämän jälkeen nurmikko alkaa vihertää tosi nopeasti. Marjapensaille voi antaa hieman miedompaa lannoitetta.

Jos edellä mainitut vinkit kuulostavat liian vaivalloisilta, laiska puutarhuri loihtii pihalleen väriä ruukkuihin istutettavilla kukilla. Narsissien, krookusten ja helmililjan aika alkaa jo hiipua. Sen sijaan nyt voidaan tuoda jo orvokkeja ja krysanteemeja pihaan. Ne kestävät muutamia pakkasasteita, mutta mullan kosteudesta on hyvä huolehtia.

Korpela huomauttaa myös, että jos kukat siirretään suoraan kasvihuoneelta ulos, niille voi käydä huonosti. Ne pitäisi totuttaa pikkuhiljaa kylmempään ilmaan.

Puutarhuri vinkkaa myös, että pienikukkaiset orvokit pysyvät isokukkaisia sisariaan pidempään nätteinä. Jotkut ovat sitä mieltä, että pienikukkaiset myös kestävät hallaa paremmin, mutta Korpela ei ole tätä yhteyttä huomannut.

Suutarin lapsella ei tunnetusti ole kenkiä ja tässä tapauksessa Korpela tunnustaa, että ei ole vielä itse tehnyt mitään oman kotipuutarhansa eteen.

– Maa on vielä osittain jäässä, joten hieman täytyy vielä odotella, mutta sormet syyhyävät jo, puutarhuri virnistää.

Leena Nyysti

Vasemmalla oleva värinokkonen ei kuki, mutta pelkästään sen lehtien väri tuo hauskaa kontrastia vihreyden keskelle.

Puuvartisilla kasveilla, kuten oliivipuilla, marketoilla ja koisoilla istutuksiin saadaan helposti näyttävyyttä. Kati Korpelan koirat Tyyne ja Aune osallistuvat innolla töihin Palkinpään puutarhalla.

Palkinpään Puutarha Pisteeltä löytyy myös kukkia sisätiloihin ja kasvien siemeniä.

Petunia on tuttu näky monissa pihoissa. Näissä petunioissa voi nähdä sydämiä.

Verenpisara Mariska kukkii villeissä väreissä.

Kommentit (2)

    • pipsa

      tuo aiempi kommentti on eri jutun alla kuin mihin sen alunperin kirjoitin sillä ei ole mitään tekemistä yllä olevan puutarha jutun kanssa..oli pakko oikaista ettei jää väärinkäsitystä asioiden yhteydestä

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?