Pirkanmaan Vasemmistoliitto piti piirikokouksensa Viialassa

Maakuntavaalit tulossa ja puolueella taskut tyhjinä

Vasemmistoliitto, Juho Kautto, Jukka Saari

Maakuntavaaleihin ehdolle lähtevä Jukka Saari (vas.) oli toinen kokouksen puheenjohtajista. Juho Kautto piti poliittisen tilannekatsauksen.

Pirkanmaan Vasemmistoliiton piirikokous pidettiin Viialan Sampolassa lauantaina. Paikalla oli osanottajia muun muassa Valkeakoskelta, Tampereelta, Pirkkalasta, Nokialta, Lempäälästä ja Akaasta yhteensä noin viisikymmentä. Piirikokouksen puheenjohtajiksi valittiin akaalainen Jukka Saari ja nokialainen Marja-Leena Torkki.

Kokouksen avasi piirihallituksen puheenjohtaja, Viialasta kotoisin oleva Sinikka Torkkola. Ajankohtaiseen poliittiseen tilanteeseen piti katsauksen Vasemmistoliiton varapuheenjohtajiin kuuluva Juho Kautto.

Kokouksessa kenties tärkeimmäksi aiheeksi nousi ensi vuonna edessä olevat maakuntavaalit. Sinikka Torkkolan mukaan valmistautumista vaaleihin häiritsee epätietoisuus.

Pirkanmaan Vasemmistoliitto, Sinikka Torkkola

Sinikka Torkkola avasi piirikokouksen.

– Tavoilleen uskollisena tämä renkkaava perusporvarihallitus ei ole vielä tehnyt esitystä eduskunnalle tulevista maakuntalaeista. Tammikuuhun ja vaaleihin on sen verran vähän aikaa, että valmistautuminen on aloitettava jo nyt. On täysin mahdollista, että maakuntavaalit järjestetään, vaikka sosiaali- ja terveysuudistus ei etenisikään hallituksen suunnitelmien mukaan, Torkkola totesi.

Myös Juho Kautto puhui maakuntavaaleista katsauksensa yhteydessä. Skeptisesti vaalien toteutumiseen suhtautuvan Kauton mukaan niiden suurimmaksi ongelmaksi Vasemmistoliiton kannalta muodostuu se, että puolueen taloudellinen tilanne on huono.

– Jos ne tulevat, olemme aivan yhtä heikossa tilanteessa puolueen osalta rahallisesti kuin kuntavaaleissakin. Puolueella ei ole budjetoitu niihin yhtään enempää rahaa. Monet kunnallisjärjestöt on imetty kuiviin kuntavaalien takia, Kautto kertoi.

Pirkanmaan Vasemmistoliitto, Marja-Leena Torkki, Jukka Saari

Marja-Leena Torkki Nokialta ja Jukka Saari Akaasta toimivat kokouksen puheenjohtajina.

Hallitus lisännyt työttömien ahdinkoa

Maakuntavaalien lisäksi ajankohtaisessa poliittisessa katsauksessaan Juho Kautto puhui myös hallituksen toimista työttömyyden hoitamiseksi. Kauton mukaan työttömien ahdinkoa on lisätty nykyisen hallituksen toimesta historiallisesti. Ansiosidonnaista on lyhennetty sadalla päivällä, karenssiaikaa pidennetty ja työn vastaanottamista tiukennettu. Lisäksi peruspäivärahaa ja työmarkkinatukea on leikattu.

­

Vasemmistoliitto, Juho Kautto

Juho Kautto piti ajankohtaisen poliittisen tilannekatsauksen.

– Tämä on tehty aikana, jolloin johtajien ansiot ovat kehittyneet huimasti. Onkin aika keskittyä työllistymisen parantamiseen muilla keinoin kuin työttömien ja muiden pienituloisten etuuksia heikentämällä, Kautto totesi.

Keskusteluissa esille nousi myös eläkeläisten taloudelliset ongelmat. Pirkkalasta paikalle tulleen entisen kansanedustajan Mikko Kuopan mukaan eläkerahastoissa makaa noin 185 miljardia euroa, jotka jatkuvasti tuottavat enemmän kuin mitä eläkkeitä maksetaan.

– Minkä helvetin takia meillä on liki 200 miljardia euroa rahastoissa, eikä niitä ole ikinä tarkoituskaan käyttää eläkkeiden maksuun? Kuoppa hämmästeli.

Akaassa kuntavaaliehdokkaana ollut Suvi Soininen totesi eläkerahastojen olevan rahastoja siinä missä muutkin.

Pirkanmaan Vasemmistoliitto

Piirikokouksen väliajalla tarjoiltiin keittolounas.

– Ne ovat sijoituksia, jotka on hajautettu ympäri maailman muun muassa osakkeisiin. Nykyisessä ryöstökapitalismin tilassa yksi hyvin todennäköinen skenaario on, että voitot kotoutetaan osakkeenomistajille. Ne, jotka eläkerahastoihin ovat sijoittaneet, eivät tule saamaan pennin pyörylää, Soininen kommentoi.

 

Jukka Saari perustaa keräyksen

Akaan valtuustoon valittu Jukka Saari myönsi Akaan Vasemmistoliiton kuntavaalivalvojaisissa olevansa kiinnostunut maakuntavaaliehdokkuudesta. Kiinnostus oli piirikokoukseen mennessä kypsynyt valmiudeksi lähteä ehdolle.

Vasemmistoliitto, Jukka Kinos

Keski-Suomen Vasemmistoliiton toiminnanjohtaja Jukka Kinos esitteli puolueen viime vuoden toimintakertomuksen.

– Virallinen yhdistyksemme päätös esittää minua tehdään, kun maakuntavaalien lakipuitteet valmistuvat. Muiden valtuutettujemme tai kunnallisvaaliehdokkaidemme tilanne on auki, mutta itse näen, että kolmeen ehdokkaaseen olisi hyvä pyrkiä. Se vastaisi valtuutettujemme määrää, Saari totesi kokouksen jälkeen sunnuntaina.

Saaren mukaan suuri määrä ehdokkaita on hyvä asia äänimäärän kannalta. Siksi kunnissa ei ole syytä taktikoida asettamalla ehdokkaita mahdollisimman vähän. Juho Kauton piirikokouksessa esiin ottamiin puolueen taloudellisiin ongelmiin Saarella on oman maakuntavaalikampanjansa osalta ratkaisu.

– Minun lienee rohjettava perustaa keräys rahoitusta varten. Akaan Vasemmistoliiton varat eivät tue maakuntavaaleja, eivätkä Pirkanmaan Vasemmistoliitonkaan, Saari tuumi.

 

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?