Katse valoon

Pääsiäisen alla se varmistui. Akaa-Volley nousi liigaan. Viimeisessä ottelussa oli sellainen tekemisen meininki, että lentopallosta mitään ymmärtämätönkin tajusi mistä on kysymys. Nyt tullaan. Joukkueen henkinen kantti oli pienistä virheistä huolimatta terästä. Voitto otettiin kotiin.

Ja mikä oli pelatessa kun kannustamassa oli käytännöllisesti katsoen koko kaupunki. Tai ainakin fiksuimmat ihmiset, näinhän se pitää ajatella. Akaalaisten tuki omalle joukkueelle oli huutoa ja taputusta, tömistystä ja rummun pärinää. Kuuluttaja saattoi sanoa myös jotakin, mutta ei siitä mitään selvää saanut. Jokaisen Akaan pelaajan osuman varmensi kotiyleisön mylvintä. Tällaista on urheilujuhla parhaimmillaan.

Nousu lentopalloliigaan on parasta, mitä Akaa voi 10-vuotisjuhlavuonnaan saada. Se on niin hunajaista. Menestyksestä kuuluu suurin kiitos Akaa-Volleyn pelaajille, valmentajille, huoltajille, seura-aktiiveille ja kotiväelle. Ilman satojen ihmisten vuosia kestänyttä pyyteetöntä vapaaehtoistyötä nousu ei olisi ollut mahdollista. Tässä jos missä nähdään, mitä tapahtuu kun yhteistyö jyllää.

Menestys on vaatinut myös rahaa. Sitäkin on saatu kasaan uutteran työn tuloksena. Rahan kerääminen on ollut varmasti vaikeaakin, koska ymmärrys menestyksen mukanaan tuomista mahdollisuuksista on pitänyt selittää niin monelle. Vanha kuntarakenne taustalla on Toijalassa ehkä mietitty, miksi tukea viialalaista seuraa. Nousu liigaan murtaa onneksi tällaistakin ajattelua pysyvästi.

Akaa menestyy vain yhtenäisenä ja ajattelemalla monet asiat uusiksi. Akaa-Volley tarvitsee nyt kaikkien kaupunkilaisten varauksettoman tuen. Tuki tarkoittaa ehkä joidenkin asioiden lopettamista tai vähintäänkin uudelleen ajattelua. Miten  Akaa-Volleyn menestykseen suhtautuu esimerkiksi Toijala Lentis? Samassa lajissa kilpailevaa seuratyötä on turha tehdä. Mitä jos keskityttäisiin yhden taakse?

Miten lentopalloliigaan nousijoihin suhtaudutaan muissa urheiluseuroissa? Onko menestys muilta pois? Näin ei pitäisi olla, mutta kyläpuheet todistavat muuta. Jotta Akaa-Volley menestyy jatkossakin, se tarvitsee vilpittömyyttä. Ei kai urheilu ole sitä, missä kateus vie kalatkin vedestä.

Akaa-Volleyn menestyminen edellyttää myös itse seuralta uutta ajattelua. Sponsorointi on mietittävä uusiksi. On löydyttävä monenlaista julkisuutta myytäväksi. Monitoimihallin on pestävä kasvonsa. Jo ulkona on näyttävä, että tullaan lentopallopeliin. Kahvijonoista on päästävä ja pelitapahtumasta on tehtävä aito kaupunkilaisten kansanjuhla. Tarvitaan myös monenlaisia fanituotteita kaulaliinoista alkaen. Nyt on koko kaupunki koolla, ei vain meidän yhdistys. Kuka seuraavaksi keittää kahvit, on väärä kysymys. Rakkaasta lapsesta on uskallettava päästää irti.

On suunnattava katse valoon.  Joka ikisen kaupunkilaisen päähän on taottava keskeisin lentopallosta erän pituudesta alkaen. Tätä jos mitä Akaa tarvitsee, henkistä muutosta. Liian pitkään on hakattu päätä Keskustan koulun seinään. Kaupunginjohtajan kuurupiilo ja työväenyhdistyksien ilkeät jäsentenväliset eivät saa viedä kaupunkilaisilta menestymisen iloa.

Muutos on ilmassa. Otetaan siitä koppi. Autetaan Akaa-Volley menestymään liigassa. Se on parasta mahdollista hunajaa Akaan arkeen. Opetellaan toimimaan kuin lentopallojoukkue. Noustaan verkolle tai isketään.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?